Jalmari Finne
Kiljusen herrasväki
Kiljusen herrasväen
kalastusmatka
Eihän ole mitään
merkillistä maalla, että lähdetään kalastamaan, mutta kun
Kiljuset läksivät sille retkelle, niin oli koko kylä
jännityksessä, sillä kun Kiljusille aina tapahtui jotain
odottamatonta, tiedettiin heidän tältäkin matkalta palaavan
monenmoisten seikkailujen jälkeen.
Ja olikin se
kalastusmatka merkillinen, niin ihmeellinen, että vain Kiljusen
herrasväelle saattoi sellaista tapahtua.
Koko kylä oli katsomassa
heidän lähtöään. Veneeseen oli viety ruokakori ja kahvikojeet,
sillä Kiljuset aikoivat koko päivän, ehkä vielä seuraavankin
viipyä retkellään. Niin sitä mentiin veneeseen, ja kyläläiset
lykkäsivät sen vesille.
Isä Kiljunen piti perää,
äiti istui Pullan kera kokassa, ja pojat soutivat. Olipa se
merkillistä soutamista. Mökö huopasi ja Luru souti, ja seurauksena
siitä oli, että vene pyöri yhdessä paikassa ympäri.
Nyt tuli isä soutamaan
ja pojat pantiin perää pitämään, josta oli seurauksena se, että
vene vähän ajan kuluttua tulikin kyläläisten riemuksi rantaan.
Moni jo ajatteli,
pääseekö Kiljusen herrasväki laisinkaan sen pitemmälle.
Juuri kun taas piti
lähdettämän rannasta, huomasi isä Kiljunen, että heillä ei
ollutkaan riippakiviä veneessään, sillä he aikoivat onkia erään
saaren lähellä. Kyläläiset kantoivat kaksi hyvin suurta kiveä
veneeseen, ja sitten sitä taas lähdettiin. Pojilta otettiin
perämela pois, ja isä Kiljunen alkoi yksinään soutaa. Siten
päästiin yhä etäämmälle rannasta. Kun oli tultu saaren lähelle,
alkoivat Kiljuset valmistautua onkimaan.
Olipa siinä huutoa ja
melua, kun kukin etsi onkivehkeitään. Ja kun kalat pelkäävät
ääntä, niin eivät Kiljuset varmaankaan olisi saaneet siellä
ainoatakaan kalaa.
Mutta eivät he päässeet
edes onkimisen alkuunkaan, kun heille tuli este. Ja syy oli seuraava.
Sillä aikaa kun isä Kiljunen sitoi toisen suuren kiven nuoraan
kiinni ja laski sen veteen riipaksi, jotta vene pysyisi heidän
onkiessaan samalla paikalla, arvelivat Mökö ja Luru, että
veneeseen oli saatava vettä, jotta ne kalat, jotka he aikoivat
saada, pysyisivät kauemmin elossa.
Isän ja äidin
huomaamatta he ottivat veneen tapin pois ja Luru pisti sen
huomaamattaan taskuunsa.
Pojat katselivat
iloissaan, miten vesi pulppusi avoimesta tapinreiästä sisään.
Äiti huomasi ensin, että
vettä oli veneessä, ja kiljaisi:
- Tappi on auki!
Silloin isä huusi:
- Pankaa, pojat, tappi
kiinni!
Pojat huomasivat, että
vesi alkoi jo nousta liian korkealle, ja olisivat mielellään
panneet tapin kiinni, mutta eihän tappia mistään löytynyt. Sitä
etsittiin ja etsittiin, mutta ei löydetty, sillä Luru ei muistanut,
että se oli hänen taskussaan.
Ja vesi nousi veneessä
yhä korkeammalle. Kohta sitä alkoi jo tulla laitojenkin yli, sillä
vene painui hyvin nopeasti, kun siinä vielä oli toinen raskas
riippakivi ja niin monta ihmistä.
Kylläpä Kiljuset
kiljuivat!
Jo oli vene aivan veden
alla, ja koko herrasväki sai lähteä uimaan. Siinä he sitten
räpisköivät, isä, äiti, Mökö, Luru ja Pulla.
Saari oli niin lähellä,
että he pääsivät sinne uimalla. Siellä he sitten seisoivat
märkinä rannalla ja koettivat nähdä, missä heidän veneensä
oli.
Se oli painunut pohjaan!
Kun siinä oli suuri kivi, niin eihän se pysynyt veden pinnalla.
Olipa se suuri surkeus!
Kesken heidän suurta
suruaan sattui Luru pistämään kätensä taskuunsa ja löysi sieltä
tapin. Se oli tallessa, mutta eihän siitä nyt enää ollut mitään
apua.
He olisivat tahtoneet
sytyttää tulen kuivatakseen vaatteitaan, rnutta tulitikut, jotka
isä löysi taskustaan, olivat märkiä. Ne pantiin kivelle
auringonpaisteeseen, ja siinä ne pian kuivuivat niin paljon, että
saatiin raapaistuksi tulta. Pojat kokosivat risuja, ja pian oli oikea
kokkovalkea palamassa. Nyt kaikki riisuivat vaatteensa ja panivat ne
tulen lähelle kuivurnaan. Isä ja äiti menivät saaren toiseen
päähän ottamaan auringonkylpyjä ja lepäsivät lämpöisellä
kalliolla. Sillä välin kokosivat pojat yhä enemmän kuivia puita
tuleen, joka tuli yhä suuremmaksi ja korkeammaksi.
Oli ollut kauan aikaa
poutaa, ja metsä oli sen vuoksi hyvin kuiva. Eipä aikaakaan, niin
tuli levisi, se levisi aivan huimaavaa vauhtia, ja kohta oli metsä
ilmiliekeissä.
Pojat riensivät huutaen
saaren toiseen päähän, Pulla heidän kintereillään, isän ja
äidin luo. Ja tuli riensi heidän jäljestään.
Koko saari paloi!
Kiljusilla ei ollut
mitään muuta keinoa kuin mennä järveen pakoon, ja siellä nyt he
katselivat, kaulaa myöten vedessä, miten saari paloi ja saarella
kaikki heidän vaatteensa.
Ja sellainen metsä palaa
kauan, ja Kiljuset saivat kauan olla vedessä. He jo luulivat
tulevansa kokonaaa vesieläimiksi, paitsi pikku Pulla, joka istui isä
Kiljusen päälaella.
Kun tuli väheni,
koettivat he nousta maihin, mutta hehkuvat hiilet polttivat heidän
jalkojaan. Rannan kivillä he vain saattoivat istua ja odottaa. He
eivät tietäneet, miten tästä pääsisivät.
Eivätkä he itse
olisikaan päässeet, ellei tuli olisi näkynyt kylään asti. Siellä
heti arvattiin, että Kiljusille oli tapahtunut jotain. Soudettiin
veneillä saaren luo ja noudettiin Kiljusen herrasväki
ilko-alastomina kotiin.
Siten heidän
kaiastusmatkansa päättyi.
Seuraavaksi:
