Muuan ystäväni sanoi minulle äskettäin, että V. A. Koskenniemen ensimmäisessä mestarituotteessa on kymmenkunta epäpuhdassointuista sonettia. Minä väitin vastaan. Selitin m.m., ettei itse professori Meyerkään ollut tehnyt sellaista keksintöä, ja lisäsin, että vaikkapa asia nyt niinkin olisi, niin todistaisi se vain, että nerokkaimmankin ihmisen kätten työt ovat puutteellisia, mutta ei kumoisi sitä hra Meyerinkin lausumaa mielipidettä, että V.A. Koskenniemi on ainoa suomalainen suurrunoilija. — Me emme ymmärtäneet toisiamme, ystäväni ja minä nimittäin, ja hän mutisi mennessään: mokomakin lakeijasielu.
*
Toisella kerralla saapui samainen ystäväni kiihtyneessä tilassa luokseni. Tällä haavaa oli hänen tyytymättömyytensä syynä se seikka, että Enqvist-Atralle oli annettu Bergbom-palkinto. Eino Leinon sanoi hän — olisi pitänyt sen saada. Koetin rauhoittaa häntä mainitsemalla, että vaikka Eino Leino onkin koko etevä kirjailija, niin on Atra kuitenkin paljo etevämpi, joka m.m. käy jääväämättömän selvästi ilmi siitä täkäläisten hengenheimolaisteni adressista, jonka he lähettivät »Muustan siiven» tekijälle. Nimet, sanoin minä — jotka olivat tuon adressin alla, olivat siksi täysipainoisia ja kirjallisessa suhteessa niin tunnettuja, ettei niitä suinkaan käynyt epäileminen. Tähän katsoen — lisäsin minä vielä —eivät »Ajan« ja »Päivän» epäkiitolliset, jopa suorastaan huonot arvostelut merkitse mitään. Eino Leino — lopetin minä — ei ole tietääkseni koskaan saanut sellaista adressia, nii—in! — Mutta ystäväni puisti päätään ja katsoi minuun säälivästi hymyillen.
*
Maila Talvio ei pitänyt Järnefeltin Tituksesta. Minulla on sama mielipide. Sitä paitsi on kovin helppoa kirjoittaa sellaisesta asiasta, josta jo virsikirjassakin puhutaan. Kokonaan toinen on esim. Maila Talvion omien näytelmien laita. Ne ovat henkeviä, omintakeisia taideteoksia ja mikäli minä saatan päättää, on Mailan uusi näytelmä hankkiva tekijättärelleen tulevan Bergbom-palkinnon. Ken elää se näkee!
*
Mannista on morkattu Vänrikin tarinoitten suomennoksen johdosta. Saattaa olla, etteivät ne pidä kutiaan; mutta kyllä minusta joka tapauksessa ollaan oltu kohtuuttomia hra Mannista kohtaan. Sillä eihän itse Ryynekreenikään pystynyt niitä laittamaan suomalaiseen asuun, niin mainehikas mies kuin hän muuten olikin. Pitäisi aina ensin tutkia, ennen kun alkaa sutkia.
*
Kun nyt kerran tuli Runebergista puhe, niin saatan yksin tein konstateerata, että häntä äskettäin juhlittiin vahvasti. Ihailu pukeutui mitä mieltäliikuttavampiin muotoihin. Eräällä akkunalla oli kokonaista kolme Runebergin kuvaa. Kun nähtävästi oli pelätty, ettei yksi tekisi toivottua vaikutusta. Muuan liikemies taas oli pannut akkunalleen vain yhden kuvan, mutta kaksi näkkileipäpakettia, siten osottaakseen konkreettisempaa mielenlaatua. Muuan taas oli ajatellut, että suurmies kun suurmies, ja hutkassut Snellmanin kuvan esiin. Mutta korkeimpaan potenssiin kohosi juhlatunnelma sillä akkunalla, missä puuhevoset olivat hännät pystyssä ruvenneet kirmaamaan juhlakynttilöiden ympärillä, sillä seurauksella, että jouhet syttyivät. Se se vasta ilotulitus oli, jota saattoi pitää täysin suuren vainajan arvon mukaisena.
*
Kansallisteatterin johtajan paikasta on nykyään — ellen kokonaan väärin muista — pidetty paljo ääntä. Yksi on siihen toimeen ehdottanut yhtä toinen toista. Mutta kenenkään päähän ei ole juolahtanut mainita erästä nimeä, jolle tuon kansakuntamme sivistys-, valistus-, herätys- ja sulatusahjon päämiehen toimi ihan itsestään kuuluu, ja johon nimeen yhtyy kaikki se tosi kansallinen ylevyys, mikä viime vuosikymmeniä on maassamme ilmennyt. Oikeastaan on varsin turha ollenkaan mainita tuota nimeä, sillä se on meidän jokaisen huulilla. Mutta jos nyt jossakin maamme pimeimmässä sopessa on vähemmän valistunut kansalainen, joka ei sitä nimeä tunne, niin otan vaivakseni hänen tähtensä sen lausua: Maila Talvio. Hän, juuri, hän, on se persoonallisuus, johon me kiistämättä saatamme panna toivomme; hän ei ole sitä häpeään saattava. Mutta koska hänen avuihinsa — kuten tiedetään — kuuluu mitä hienotunteisin ujous, ja kun hän niin kuin tosi suurelle persoonallisuudelle sopiikin — ei mielellään lausu ajatuksiaan ilmi, niin eiköhän olisi syytä valita hänelle avustajaksi tuohon toimeen »Harhaman» mainehikas, kansallinen tekijä, jonka olemme oppineet tuntemaan varsin sanavalmiina henkilönä. Tähän luottamustoimeen sopisi tietysti myöskin hra Koskenniemikin, mutta — kaikki kunnia Kansallisteatterille — siten tulisivat ainoat ja pätevät henkisen viljelyksemme edustajat sidottua saman laitoksen palvelukseen, ja sitä älkäämme salliko.
Parsivaali.
Pyrstötähti 1/1910.
