Tietäjän tupa
Runosikermä,
kirj. Eino Leino.
1. Tuhka tummuu
Hiilos hiipuu, tuhka tummuu,
kohta kotiliesi sammuu.
Aatos käy niin autioksi,
mieli mieron nuotioksi.
Muistuu moni nuori toivo,
kylmä nyt kuin kyinen kaivo.
Herää moni haave neljä,
musta nyt kuin suossa möljä.
Liekkuu vielä viime leimu:
yksinäisen rinnan riemu.
Autuaampi yössä yksin
kuin on auringossa kaksin.
2. Pahat peijaat
Kuolleet viel'ei kuumesairaat,
saapuvat jo juhlavieraat.
Lankee ilta ikkunalle,
tyhjyys tyhjän akkunalle.
Uhoo uksen alta routa,
elo, raaka niinkuin rauta.
Astuu rumuus alle orren,
pimeys päähän päreenkarren.
Ilma täyttyy inhuudesta,
rinta varhaisvanhuudesta.
Painuu pää jo polven varaan,
sortuu kaikki kaunis soraan.
Sydän kuolee kultahinen,
runo kiurun kaltahinen.
3. Sulkanuoli
Kiiltää kärki noidan kiron,
suihkaa sulkanuoli neron.
Iskee päähän ihmisvaleen,
syttää kylät suuret tuleen.
Murhaa monet päivän mietteet,
tappaa monet taivaan luotteet.
Tarpoo talvi-öiset ummet,
tempaa juuriltansa tammet.
Kulkee kautta vuosisatain,
järjen öiden,hengen sotain.
Maailmoiden muodot muuttaa:
ampujansa surmaan saattaa.
4. Tähti
Tuikkii reppanasta tähti
niinkuin outo otsalehti.
Paistaa pirttiin himmentyvään,
miehen mieleen hämmentyvään.
Kiiluu kautta mustanmurheen,
eteen keski-öisen erheen.
Lienet tähti Luojan luoma,
anna kärsimyksen voima!
Lienet mahti maastaLemmon,
anna armo kuolon kammon!
Että ikävöisin eloon,
pyhään pyrkisin mä valoon.
Lapin lasten tanterilta,
Turjan tuiman tunturilta.
5. Huokaus
Tahdon päästä taakan alta
ennen kuin on kuolon ilta.
Heittää kuormat tietämisen,
kiviriipat taitamisen.
Tahdon alle taivaankannen,
asunnoihin ihmis-onnen.
Alle ihalaisen ilman,
luota kylmän, luota kalman.
Tahdon tietää, kuka olen.
Sitten tuonen maille tulen.
6. Outo oppi
Nousi päivä nostamattaan,
noidan mieli täyteen mittaan.
Meni puhki taivonkansi,
rikki ihmisonni onsi.
Seinät siirtyi, katto kaatui,
noidan mieli puuksi puutui.
Tuost' on tullut outo oppi:
Turhaan nousi Turjan Lappi.
Ken on luotu tietäjäksi,
jääköön yksin-jäytäjäksi.
Ihmisille ihmistavat,
jumalille tuulen-tuvat,
7. Näky
Hehkuu yöstä Hiiden lempi,
astuu ilmi noidan impi.
Luja niinkuin luonnon luote,
armas niinkuin aamunkoite.
Tahtoo kaksin kanssa noidan
käydä kautta sillan kaidan.
Kautta elontuskan
tuiman, poikki valheen, puhki soiman
Halki katinkullan, korun,
keskitietä ihmisturun.
Suihkiessa suuren vihan,
pistäessä pienen pahan.
Kovetessa leipäkakun,
levetessä töiden tukun.
Töiden tekemättömien,
äärtä näkemättömien.
8. Haamu
Haamu pankon päässä istuu,
huulet liikkuu, silmä kastuu.
Tuikkii tupaan aamutähti
niinkuin outo otsalehti.
Paistaa poveen hyhmettyvään,
vereen velhon jähmettyvään.
Niinkuin ukonnuoli iskee,
käymään talvitietä käskee.
Miss' on vaikein vastamahti:
totisinta totta kohti.
Liepehitse pilvilinnan,
pihan poikki yhteiskunnan.
Päivä 16/1908.
