Hämäläistä juutalaisvainoa










Juutalaisvainoa. Sanomalehdet tiesivät äskettäin kertoa miten pari Hämeenlinnan suomettarelaista räätäliä Johan Erlander ja O. Salovaara ovat prokuraattorille tehneet ilmiannon siitä, että mainitun kaupungin viranomaiset ovat sallineet erään Moseksen uskolaisen Isak Pasternakin perheineen oleskella alueellaan pitemmän aikaa ”ilman virallista ololupaa”, ja vaativat prokuraattoria ryhtymään toimenpiteisiin, että mainittu juutalaisperhe karkoitettaisiin maasta.

Tosiaan kauniita räätälejä! Ja mitä pahaa tämä perhe sitten on tehnyt? Ei mitään. Korkeintaan mahdollisesti vilkastuttanut tämän pikkukaupungin kangasliike-elämää. Mistä siis vaino? He ovat juutalaisia! Kenties on ammattikateudella myös suuri osansa tässä, sitä en tiedä. Mutta sitä en usko, että mainitut räätälit erityisesti olisivat lakiemme pyhyyden loukkaamisesta pukeutuneet sotisopaan. Sillä en muista heidän kertaakaan sortovuosina tehneen prokuraattorille valitusta, vaikka kyllä muistan heidän kuvernöörinsa ja poliisiensa tuon tuostakin välittäneen viis' maan perustus laeista. Mutta kun on kysymyksessä turvaton juutalaisperhe, silloin ollaan pönäköitä ilmiantoja ja valituksia tekemään, jos viranomaiset vähemmässäkään määrässä koettavat asettua ajan oikeustajunnan tasalle.

Koettakaapa hyvät Hämeenlinnan räätälit kehittää ammattitaitavuuttanne ja liikeneroanne, ettette tarvitse pelätä juutalaisten kilpailua. Jos taasen huolehditte sitä, että meitä ostajia juutalaiset pettävät, niin olkaa huoleti: kyllä me koetamme myös kehittyä niin, ettei kukaan meitä pukukaupoissamme pääse nenästä vetämään.

Suuresti olette myös erehtyneet, jos luulette saavanne tunnustusta siitä, että tahdotte saada virkamiehiä ojaistuiksi ”lainrikkomisissa”. Päättyköön asia miten tahansa, kyllä kakkien oikein ajattelevien ihmisten sympatiat ovat humaanisen poliisimestarinne puolella. Me näettekös tutkistelemme myöskin syitä tekoonne.


Hämäläinen.





Päivä 29-30/1908.