”Kun antaa paholaiselle pikku sormensa vie se koko käden.” Kansaneduskuntamme katsoi viisaaksi myöntää Venäjälle sotilasmenoihin kiltisti 20 milj. markkaa. Venäjän byrokraatit pyyhkivät partaansa ja huomasivat ajan tulleen kiristää vaatimuksiaan. Taantumuksellisessa venäläisessä sanomalehdistössä rupesi heti esiintymään mielipiteitä, että tämä meno-erä olisi koroitettava kaksin, kolminkertaiseksi. Ja nyt aivan äskettäin olemme saaneet tietää, että «valtakunnanduuman valtakunnanpuolustusvaliokunta on katsonut välttämättömäksi, että suomalaiset ovat alistettavat suorittamaan asevelvollisuutensa keisarikunnan yleisten perusteiden mukaan.» Se tahtoo sanoa, että Suomen asevelvollisuusijässä olevat nuoret miehet joutuisivat vähintäin viideksi vuodeksi sisä-Venäjälle suorittamaan asevelvollisuutensa venäläisissä joukoissa. Sama uhka siis kun sortovuosinakin, jolloin asianomaisen nuorison enemmistön lakko pelasti maan. Tämä nuoriso sai silloin kovaa kokea ja sitä koetettiin omien kansalaistenkin taholta viekoitella kurjaan alistuvaisuuteen. Kaikkihan muistamme vielä suomettarelaisten johtomiesten julkiset kehoitukset sekä n. k. decemvirien surkean kuuluisan esiintymisen. Viekoittelut olivat monet ja jotkut niihin tarttuivatkin, mutta enemmistö seisoi kaikista väkivaltaisuuksistakin huolimatta jyrkästi oikeuksiemme puolesta ja siten saattoi vihollistemme yritykset turhiksi.
Olisi sopinut valtiomiestemme muistella tätä nuorison pontevaa esiintymistä lähtiessään myönnytyksiin. Olisi sopinut myös ajatella mitä seurauksia myönnytyksistä saattanee olla. Mitenkä aikovat he nyt maan pelastaa uhkaavasta vaarasta? Ehkä se jääkin nuorison tehtäväksi. Ja mikä tulee sitten olemaan tunnustus tämän nuorison uhrauksista? Kai ilo nähdä miten auliisti virkamiehille jaetaan korvauksia, eläkkeitä y. m. kuten viime kerrallakin. Mutta eiköhän valtiomiehiämme ala hiukan pelottaa, että heidän esimerkillään saattaa olla ikäviä seurauksia nuorisoonkin nähden.
Tursas
Päivä 17/1908.
