Henning Berger - Kovasydäminen miljonääri ja hänen armelias poikansa




Henning Berger

Raatajan Jouluun suomensi K.K.




 Oli kerran hirveän rikas miljonääri, joka seisoi huvilansa puistikolla jossakin Pohjois-Amerikassa ja jälkeen suuruksen kaiveli hampaitaan kauniilla, taiteellisella hammaspuikollaan, joka oli kullasta ja timanteista. Hän oli sangen kylläinen ja kaipasi viisi dollarisia Henry Clay(-sikaarejaan), mutta otti jonkun verran aikaa, sillä hän, kuten sanottu, kaiveli hampaitaan — ja se suututti häntä.

— Saatanan hampaat, tokasi hän, ei koskaan siis ole muuta kuin vastusta täällä maailmassa.

Juuri silloin ilmestyi toiselle puolen kauniin, smaragdipalloisen ruohokentän kerjäläisraukka — ja jokainen käsittää, ettei ollut sopiva aika lähestyäkseen. Mies poloinen ei ollut syönyt moniin kuukausiin ja tunsi itsensä siitä syystä hieman raukeaksi ja omituiseksi päästään, eikä ollut kaukana siitä, että hän tuli pahoinvoivaksi vihdoinkin seisoessaan kylläisen miljonäärin edessä. Hän kokosi kuitenkin viimeiset voimansa ja virkahti nöyrästi kumartaen:

— Antakaa minulle lantti, olen niin nälkäinen.

— Soo, sanoi miljonääri, oletko sinä niin nälkäinen. Jos olet niin nälkäinen, niin asetu nurmelle ja syö ruohoa. Hehhee!

Ja tyytyväisenä pikkupilaansa pisti hän hammastikun liivinsä taskuun, astui sisään ja asettuikse lepäämään polttaakseen Henry Clayta.

Mutta nälkäinen kerjäläisraukka otti hänen sanansa varteen ja asettautui kuuliaisena nelinkontin, alkaen syödä ruohoa.

Nyt oli kuitenkin niin, että häijyllä miljonäärillä oli poika, joka tietysti monessa suhteessa oli ilmetty isänsä, mutta ei toki läheskään niin kovasydäminen kuin tämä. Ja hän tuli sattumalta kuistikolle heti jälkeen isänsä mentyä sisään. Hän ei kummastellut nähdessään kerjäläisen eteenpäin kumartuneena ja popsivan — sillä miljonäärinpoika ei koskaan ihmettele mitään — mutta sydäntä liikutti ja hän sanoi:

— Vanha miesparka, miksi makaat auringon paahteessa ja pureskelet?

Kerjäläisrukka nosti päänsä ja vahtasi suu täynnä ruohoja:

— Ah, rakas herra, minä olen niin nälkäinen ja omistaja sanoi saavani haukata täällä — —

Nuoren miehen silmät täyttyivät kyynelistä.

— Onko mahdollista, ehätti hän sanomaan, että isäni saattoi olla niin säälimätön!

— Onpa kyllä, huokasi mieron mies.

— No hyvä, sanoa tokasi miljonäärin poika päättävästi, kuule: hiivi huvilan taitse kyökin ovelle, niin tulen heti —mutta ole varovainen jottei isäni näe sinua.

Kerjäläisen sydän hytkähti ilosta ja hän sylki suustaan muutamia lehtiä ja ruohonkorsia ja luikki sukkelasti nurkan taakse, sillä välin kun poika astui suoraan marmorihuvilan kautta kyökin portaille.

Siellä seisoi jo kerjäläinen ja nuuski paistinkäryä ja pasteijain lemua. Nuori mies virkahti säälien:

— Oletko vielä yhtä nälkäinen, miesparka, kysyi hän myötätunnolla, oletteko?

— Oh, olen, vastasi mierolainen, vavisten ilosta odotellessaan entistä nälkäisempänä.

— Se on hyvä, sanoi nuorimiljonääri. Ja, jatkoi hän ystävällisesti, samalla kun viittasi muutamaan tuuheaan pensaikkoon, jonka alla ruoho rehoitti — laskeutukaa nyt alas ja syökää niin paljo kuin jaksatte — ruoho on paljo mehukkaampaa tällä puolella — täällä katveessa.



l) Henning Berger on viime vuosina sangen kuuluisaksi tullut ruotsalainen kirjailija, joka loistavasti kuvailee m.m. siirtolaisten epätoivoista taistelua leipänsä puolesta kaukaikessa lännessä ja miljonäärien äärimmäistä ylellisyyttä ja heidän outoja rahamiestapojaan. Muuten on hän paitsi novelleja, kirjoittanut joukon romaaneja, jopa näytelmiäkin, joista yksi m.m. näyteltiin viime syksynä Pariisissa.





Raatajan joulu 1907.