COO-EE
Boyscoutkertomus Etelämeren saarilta
Kirjoittanut Robert Leighton
Suomennos
24 luku
Barrablen valtti
Tyytyväisenä sen johdosta, että professori oli turvassa, Chip nauroi tuolle hullunkuriselle näylle, jonka juurikerrottu tapaus tarjosi. Professorin suureen panamahattuun oli kiinnitetty loistavia kukkia, hänen vyöstään riippui koreanvärisiä lintuja, ja hyönteisverkko oli hänen hampaissaan, samalla kun hänen vasempi kätensä oli maurin kaulassa ja oikeassa oli kivääri ja kimppu juurikasvia.
Kun Te Puna näki Chipperfieldin, kääntyi hän jokea kohti ja juoksi taakkoineen niin nopeasti, että Chip tapasi hänet vasta rannassa. »Olen suuressa velassa sinulle siitä, mitä olet tehnyt minulle tänään. Te Puna», kuuli Chip professorin sanovan. »Jollei sinua olisi ollut, olisi tieteelle tullut tappio. Kiitän sinua sydämestäni!»
Mauri auttoi hänet veneeseen. »Oletteko saanut jonkun vamman, herra professori?» kysyi Chip. »Pienen», vastasi professori tuskallinen ilme kasvoillaan. »Muuan villeistä aikoi iskeä minua päähän sotanuijallaan, mutta isku sattui jalkaan. Arvelen, että välissämme oli jotain, mikä sen vaikutti. Minulle tuottaa kuitenkin iloa se, että voin ilmoittaa hänen nuijansa olevan mukanani. Se tulee varustettavaksi nimilipulla ja asetettavaksi lasikaappiin Chicagon Suureen Museoon.»
Chip hyppäsi valasveneeseen, ja kun kaikki olivat astuneet siihen, työnsi Liehakko sen vesille. »Säikäytitte minua suuresti, professori, kun lähditte sillä tavalla», lausui Chip, kun istuivat vierekkäin veneessä. »Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, minne olitte lähtenyt, ja luulin, että olisitte surmattu tai eksynyt. En tiedä, mitä olisin sanonut herra Kepplelle, jos niin olisi tapahtunut».
Professori oli innostuneena järjestellyt löytöjään, niin ettei mikään olisi vahingoittunut. Erittäin hän piti huolta linnuista ja hyönteisistä. Hän oli saanut yhden linnun elävänä kiinni ja sitonut sen nenäliinaansa. Sisilisko katseli hänen taskustaan, tavattoman suuri kovakuoriainen aikoi juuri paeta hänen hyönteislaatikostaan, ja kun hän oli työntänyt sen takasin laatikkoon, katsoi hän hämmästyneenä Chipiin ja lausui:
»Eikö Teillä ollut aavistustakaan siitä, minne olin lähtenyt? Eikö Lavington sanonut, että aijoin lähteä takasin veneeseen? Siinä tapauksessa en ollenkaan ihmettele, että olitte levoton. En malttanut olla seuraamatta erästä hyönteistä, jonka huomasin samalla hetkellä, kun erositte Johnniesta. Te ihastutte, kun näette sen. Odotan kärsimättömänä tilaisuutta saada tutkia sitä. Sen nimi on Ornithoptera Victoriae. Tämän lajin uros tuotiin Europaan vuonna 1854. Minä olen ensimäinen tiedemies, jolla on sen toisen sukupuolen edustaja». Hän osotti rasiaansa lisäten: »Tässä se on, suurin ja kaunein hyönteinen, jonka kernaasti haluaa nähdä».
Chip huomasi professorin pitävän tärkeämpänä tuon hyönteisen kiinnisaamista kuin sitä, että oli päässyt eheänä Guadalcnarin väestön käsistä. Kuitenkin kävi selville, että tuo pieni mies oli ollut suuremmassa vaarassa kuin kukaan muu. Jollei Te Puna olisi joutunut apuun oikeaan aikaan, olisi hän varmaan menettänyt henkensä, sillä hänet oli ympäröinyt kymmenen villiä, joiden käsistä hän oli pelastunut vain kivärinsä ja revolverinsa avulla.
Kun he saapuivat keskivirralle, lausui Chip ilonsa sen johdosta, että hän oli suorittanut tehtävänsä, ja ettei miehistö ollut kärsinyt mitään vauriota, lukuunottamatta sitä, että professorin jalka oli turvonnut. Hän luuli villien luopuneen heidän vainoamisestaan, mutta ennenkuin he pääsivät kylän kohdalle, alkoi jyrkiltä rannoilta lentää venettä kohti keihäitä ja kiviä, jolloin hän huomasi, että villit olivat kulkeneet metsän läpi katkaistakseen heidän paluumatkansa. Heittoaseet eivät lentäneet veneeseen saakka, mutta hän piti väkensä valmiina, sillä useampiaalkuasukkaita alkoi uida heitä kohti. »Älkää menettäkö mielenmalttianne, pojat!» lausui hän. »Pidelkää lujasti airoja!»
Kukin seitsemästä veneessä olevasta miehestä oli asestettu ladatulla revolverilla, mutta aseita ei saatu vielä käyttää. »Soutakaa!» huusi Chip käsi ruoritangossa, »Ampua ei saa, ennen kuin annan määräyksen! — Hurraa, Joyce!»
Joyce tuli veneineen näkyviin piilopaikastaan erään puun alta, noin kymmenen sylen päässä uivista alkuasukkaista, Joyce oli polvillaan etukokassa Winchesterkivääri kädessä.
Muuan villeistä oli nyt aivan valasveneen vieressä, ja samalla kun hän tarttui vasemmalla kädellään sen laidasta kiinni, hän korotti oikean kätensä ja aikoi heittää keihäänsä Te Punan selkään, mutta samassa silmänräpäyksessä pamahti laukaus ja hän vaipui veteen.
»Airot veneeseen!» komensi Chipperficld. »Lavington ja Stretch, pitäkää villejä silmällä!»
Professori oli vatsallaan peräkokassa ja ampui laukauksen toisensa jälkeen, mutta ei koskaan päähän, vaan käsivarteen, joka kohosi keihään tai sotakirveen heittämistarkoituksessa. Kun muuan tutkimusmatkailija vuosikausien kuluttua saapui Ouadalcanariin, huomasi hän kummastuksekseen, että sangen monen asukkaan oikea käsi oli hervoton.
Kahden tulen väliin joutuneina villit olivat pian pakotetut peräytymään, ja veneet jatkoivat matkaansa kuunarin luo. Ne olivat tuskin päässeet sinne, kun kokonainen laivasto taistelukanotteja, kussakin kymmenkunta alkuasukasta, tuli näkyviin saaren pohjoisenkärjen takaa ja läheni suurella vauhdilla. Mutta kuunari lähti liikkeelle hyvän tuulen puhaltaessa, ja kanotit näyttivät pian vain pieniltä, mustilta pilkuilta. Kepple suuntasi kulkunsa suoraan Malaita-saarta kohti, joka oli noin neljänkymmenen penikulman päässä.
Kepple ja Wragg istuivat, salongissa ja kuuntelivat Chipin kertomusta Johnnien petoksesta, ja kun hän mainitsi professorin katoamisen, pudisti Kep päätään. »Te menettelitte väärin, herra professori», lausui hän. »Teidän ei olisi pitänyt lähteä sillä tavoin.»
»Ei olisi pitänyt lähteä?» sanoi professori. »Ajatelkaa sellaista hyönteistä!» Ja hän näytti Ornithopteransa. Se oli todeltakin hämmästyttävän kaunis, yhdeksän tuumaa siivenpäiden väliä; siivet päältäpäin punertavansiniset ja altapäin smaragrinvihreät, ruumis heleän keltainen. Se näytti enemmän linnulta kuin hyönteiseltä. »Myönnän, että voitte olla ylpeä siitä», sanoi Kep, »ja uskon, että se on yhtä harvinainen kuin kauniskin, mutta Teidän ei olisi pitänyt lähteä ilman Chipiä. Sillä seikalla, että häneltä kului kallista aikaa Teitä etsiessä, olisi saattanut olla surulliset seuraukset.»
»Myönnän sen», vastasi professori. »Mutta Te myöntänette ettei lähtöni olisi tuottanut mitään ajanhukkaa, jos vain Barrable olisi ilmoittanut päätöksestäni. Kun ajattelen asiata nyt perästäpäin, luulen, ettei Barrable olisi minua ikävöinyt, jos olisin jäänyt sille matkalle. Epäilen, että hän toivoi minun joutuvan jonkunlaisen kannibalijuhlan kestiruuaksi. Pyytäisin muuten saada kysyä, minkätähden lähetitte hänet tuolle matkalle. Minun Te annoitte hänelle liian hyvän toimintatilaisuuden.»
Kep kuori hitaasti banaanin ja vastasi: »Olin ajatellut kaikki yksityiskohtia myöten. Luulette, että hän aikoo saada kuunarin haltuunsa. Jos hän sellaista ajattelee, olisi ollut vaarallista jättää hänet laivaan, johon jäi vai kaksi muuta valkoihoista. Kun lähetin hänet mukaan, ajattelin että Chip pitäisi häntä silmällä, ja että Te pitäisitte itse huolen itsestänne. En olisi koskaan luullut, että eroaisitte seurueesta tai uskoisitte Barrablelle jonkun tehtävän. Onnittellen Teitä sen johdosta että pääsitte uhkaavasta vaarasta.»
»Ja minne me nyt menemme?» kysyi professori.
Kep osotti erästä paikkaa edessään olevalla kartalla, »Gavuta-saaren luo, josta Billy Gomorron on kotoisin. Siellä meillä ei ole mitään vaikeuksia. Siellä on hallituksen komisario ja luullakseni myös lähetysasema, niin ettei meidän tarvitse pelätä alkuasukkaiden hyökkäystä. Me vain laskemme miehen maihin ja jatkamme matkaamme, jollei siellä ole mitään sotalaivaa».
»Jos siellä on sellainen, ehdottaisin, että luovuttaisimme sille Barrablen», sanoi professori. »Hän saattaa meidät kaikki levottomiksi, ja mitä lähemmäksi pääsemme uponnutta gallionia, sitä enemmän saamme olla varovaisia hänen suhteensa».
»Mutta hän on hyvä merimies», vastasi Kep. »Hän vastaa kolmea kanaakia. Eikä hän sitäpaitsi ole vielä taottanut meille mitään vakavaa vahinkoa».
»Ei, mutta voitte olla varma siitä, että hän aikoo vietä tehdä sen», lausui professori. »Annatte hänelle liian vapaat kädet».
Samaan aikaan oli Barrablella neuvottelu Trimblen ja Barney Stretchin kanssa. »Sinä olet pilannut koko asian», sanoi viimemainittu. »Suunnitelma oli hyvä, mutta sen toteuttamisesta ei tule mitään».
»Kaikki kävi kuitenkin niinkuin olin laskenut», lausui Barrable. »Johnnie näytteli osansa hyvin, mutta hänen olisi pitänyt viedä meidät kylään, sensijaan että hän hyökkäsi meitä vastaan metsässä. Joka tapauksessa minä olisin selvittänyt asian, jollei mauri olisi tullut väliin ja pilannut kaikki. Hän huomasi tien ja nosti melun, kun Johnnie teki villien kanssa hyökkäyksen, ja hän pelasti tuon pienen amerikkalaisen. Olin varma siitä, että hän oli kuoleman oma, kun hän lähti hyönteisiä etsimään, ja koetin parastani päästäkseni ensimäisenä veneen luo, mutta mauri teki suunnitelmani tyhjäksi».
»Emme olisi voineet lähteä veneen kanssa minnekään, niinkauan kuin Liehakko oli siinä, emmekä olisi voineet huomaamatta tehdä hänelle mitään».
»Te olette molemmat väärällä tolalla», sanoi Trimble. »Minkä vuoksi me tarvitsimme alkuasukkaiden apua? Heitä on mahdoton saada mitään käsittämään. Minä olen sitä mieltä, että meidän on parasta odottaa, kunnes pääsemme laguuniin, jossa saalis on, ja sitten astumme veneeseen — me kolme ja Rotuna Charlie; hän tarvitaan sukeltajana!»
Barrable kuunteli levottomana Trimblen puhetta. »Puhut joutavia, George», vastasi hän. »Mitä hyötyä meille veneestä on? Kuunaria me tarvitsemme.»
»Ja se merkitsee», lisäsi Barney Stretch, »että meidän on raivattava tieltämme herra Kepple, Joyce, poika, amerikkalainen ja perämies».
»Niin», sanoi Barrable, »ja lisäksi Tommy, Liehakko ja mauri».
»Siinä tapauksessa meitä jäisi kolme kanakien avulla hoitamaan kuunaria», huomautti Trimble. »Kuinka luulette meidän pääsevän San Fransiskoon? Lukuunottamatta purjeiden hoitoa, tuskin voi ajatella pääsyä valtameren poikki huomaamatta. Yhtä hyvin voimme koettaa ryöstää Englannin valtiopankin. Mitä teemme, jos joku risteilijä kysyy papereitamme?»
»Sitä on kyllä aika miettiä, kunhan nyt vain saamme kuunarin haltuumme», vastasi Barrable.
»Mitä kultaan tulee», sanoi Barney Stretch, »emme ole läheskään varmoja sen suhteen, senjälkeen kun sinä olit niin hölmö, että päästit laguunin kartan käsistäsi. Tuo laguuni on hiukan suurempi kuin aamiaispöytä, ymmärrätkö. Sydneyn satama on niin kuin tekolammikko siihen verraten».
Trimble katseli varovasti ympärilleen ja huomasi Joycen kaukaa. »Sitä minä en ymmärrä», sanoi hän Barrablelle, »kuinka sinä olit niin tyhmä, että päästit kartan käsistäsi».
Barrable hymyili ilkeästi lausuen: »Minulla on jotain parempaa kuin kartta. Kun jätin sen, tiesin, että se oli vain arvoton paperi. Se oli tarkotuksellisesti väärennetty. Minulla on valttikortti, jonka salaisuutta ei kukaan tiedä, enkä minä kerro teillekään millainen se on. Mutta auttakaa minua saamaan kuunari valtaani! Silloin on kulta meidiin».
»Tst!» varotti Stretch. »Joku tulee».
Tumma olento kulki ohi. »Kuka se oli?» kysyi Barrable. »Vain Jimmy Jam», vastasi Stretch.
»Vai niin», mutisi Barrable. »Hän on juuri valtti josta, puhuin».
(jatkuu)
Vivutar 2/1912.
