Jack Londonin Erämaan äänestä
Jack London: Erämaan ääni (The Call of the Wild). Suomensi F. D. 144 siv. Kuuluu 8:ntena numerona K. Kaatran kustantamaan sarjaan "Markan kirjasto".
Jack London on Amerikan nuoren kirjailijapolven tunnetuimpia ja luetuimpia kirjailijoita. Hän on syntynyt v. 1876 ja viettänyt hyvin kuljeksivaa elämää, ollut merimiehenä, kullankaivajana, sanomalehtimiehenä, esitelmänpitäjänä ja kirjailijana ja matkustanut kaikissa maailmanosissa. Viime aikoina on hänen nimensä, Upton Sinclairin rinnalla, tullut hyvin suosituksi Europassakin, varsinkin Englannissa, missä Londonin kirjat ovat saavuttaneet suuren levenemisen. Molemmat nämä kirjailijat kuuluvat sosialisteihin ja kuvailevat nykyisen yhteiskunnan oloja synkin värein. Sinclair näyttää kumminkin tyhjentäneen neronsa yhteen ainoaan teokseen, "The Jungle", sillä hänen muut, tämän jälkeen kirjoittamansa kirjat ovat edellämainittuun teokseen verraten olleet kaikki suhteellisesti heikkoja ja vähän huomiota herättäviä. Sen sijaan on Jack London, jonka kertomistaito ei kyllä milloinkaan ole kohonnut mihinkään maailmaajärkyttävään voimaan, täysin muotoa ja sisällystä hallitseva taiteilija, jonka esitystapa viime vuosina yhä on näyttänyt saavan suurempaa täsmällisyyttä, hienoutta ja taiteellisuutta ja jonka teoksissa tendenssi tuskin koskaan pääsee rikkomaan taiteen vaatimuksia.
Ilmotettavanamme oleva kirja on ensimäinen Londonin teos, joka on saatettu suomalaiseen asuun. Pian, kustantajain ilmoituksista päättäen, niitä ilmestyy useampiakin. „Erämaan ääni" kertoo erään koiran — tai paremmin sanoen koiraneron, Buckin — surullisen elämäntarinan. Loistavatyylisesti veistelee London ihailtavaksemme lastuja nelijalkaisen sankarinsa elämästä, kertoo sen vaiheista vetojuhtana Alaskan kultamailla, sen monista urotöistä, mieltäkiinnittävistä kamppailuista toisten koirain ja ihmisten kanssa. Hän tempaa lukijan Buckin mukana monivaiheisille matkoille kautta äärettömien lumipeitteisten erämaiden, joilla nälkäisten koirien täytyy piiskan vinkuessa vetää isäntiensä rekiä ja vielä koettaa kilpailla etusijasta muihin samalla tavalla matkustaviin seurueisiin nähden. Realistisin värein tällaiselta matkalta piirretty, voimakkaasti vaikuttava ja tekijän suurta kykyä osottava on esim. kuvaus siitä, miten äärimmilleen nälkiintyneet koirat arolla verenhimoisina ovat kokoontuneet piiriin kahden taistelevan koiran ympärille odottamaan kumpi tappelevista ensin kaatuisi, repiäkseen kuolleen sitten silmänräpäyksessä kappaleiksi ja ahnaasti haukatakseen siitä kukin palan nälkäiseen kitaansa. Toinen yhtä mestarillinen on kuvaus loppuunrääkätystä, kuolevasta koirasta, jota viimeiseen asti on ruoskaniskuilla koetettu pysyttää vetokoirien rivissä. Vielä omituisempi ja puoleensavetävämpi on kuvaus, missä Alaskan kullanetsijäin elämää ja luonteita katsellaan koirain silmälaseilla. Kirjailijan suggeroiva vaikutus on niin suuri, että lukija vielä täydellä mielenkiinnolla ja ihastuksella seuraa mukana, kun kirjailija antaa Buckin uneksia takaisin niihin aikoihin, jolloin sen esi-isät olivat villien luolaihmisten seuralaisia. Sitä vastoin tuntuu hänen mielikuvituksensa jo melkein vieneen harhaan, kun kirjan lopussa "erämaan ääni", suuri luonto, kutsuu Buckin luokseen ja muuttaa sen villien susien aavemaiseksi johtajaksi, silloin kuin Buckin, luonnon tavallisen järjestyksen mukaan, luulisi, perin loppuunkulunut kun on, ikävöivän vanhuuden rauhaisaa lepoa enemmän kuin erämaiden ja arojen vaaroja ja vaivoja.
Käännös, kirjailija Fanny Davidsonin, on sujuvasti suoritettu.
F. O. V.
Aika 4/1908.
