Eeron kärpäset
Heinäkuun helle väreili ilmassa ja aamuaurinko paistoi kirkkaasti Saastamon mökin portaille, joilla kissa vinot silmäraot ummessa pesi kasvojaan vuoroin kastellen käpäläänsä kielellään.
Kaksi harakkaa oli täydessä touhussa portaitten vieressä, josta ennenkin oli niin monta herkkupalaa saatu. Nyt ne siinä keskenään hiljaa haastellen vähän moitiskelivat muoria, kun ei se tänä aamuna vielä ollut heittänyt mitään likaläjään. Vahvat nokat penkoivat kuitenkin vanhoja jätteitä, ja väliin linnut nauraa räkättivät, kun toinen tai toinen oli jotakin löytävinään.
Oven sarana narahti. Harakat pyrähtivät lentoon kuivan lahnanevän pudotessa toisen nokasta. Aitan katolta ne taas räkättäen katselivat, kun mökinmuori tyhjensi likasangon portaitten viereen. Siipiään räpyttäen olivat ne jo valmiit taas rientämään katetulle aterialle, kun vain muori jälleen pujahti ovesta sisään.
Raolle jääneestä ovesta tulee jo näkyviin Eeron liinatukka. Harakkain aamueine taas keskeytyy. Poika asettuu portaille mirriä hyväilemään, ja mirri hyrrää tyytyväisenä koukistaen selkäänsä ja heiluttaen hiljaa häntää. Harakat räkättävät aidalla. Hypähtävät taas maahan. Eeroa eivät ne pelkää hänen mirriä siinä silitellessään. Uskaltaapa toinen harakoista jo vallan likakasan laitaan siepaten sukkelaan särensilmän paineen, luineen ja lähtee samalla pakoon. Toinen lentää jälestä toivoen saavansa osansa saaliista, kun ei itse niin likelle uskaltanut.
Eero siirtyi lähemmäksi likakasaa, joka oli harakoille niin houkutteleva. Pikkupojan silmät alkoivat tutkia, mitä kaikkea tuossa harakkain aterioimispaikassa oli mielenkiintoista. Ja olipa siellä koko pikku maailma elollisia olentoja. Pörriäinen siinä tyytyväisenä tonki ja toinen vieressä selällään piehtaroi. Eero haki pienen kepin ja auttoi sen taas jaloilleen. Silloinpa siihen vasta elämää ilmestyikin! Sadottain kärpäsiä, hetkeksi herkkunsa jättäen, lennähti kasan takimaiseen laitaan. Eero seurasi tarkasti pörriäisen puuhia, kun se siinä varovaisesti koipiaan kohotteli ja allapäin taas eteenpäin kulki. Kärpäset alkoivat kuitenkin vetää yhä enemmän huomiota puoleensa. Eero koetti laskea, kuinka monta niitä siinä olisi. Pitkälle hänen laskutaitonsa ei vielä riittänyt. Kymmeneen hän osasi. Ja hän luki monet monituiset kerrat aina kymmeneen saakka, vaikka kärpästen alituiset siirtymiset paikasta toiseen aina sotkivat lukemisen. Kuinka monta kymmenlukua Eero saikaan syntymään, siitä hän ei itsekään selville päässyt. Mutta hirmuisen paljon kärpäsiä vain siinä oli, ja suunnaton surina syntyi joka kerta, kun Eero kepillä niitä vähän hätyytti. Olipa tavallisten pienten kärpästen joukossa joitakuita oikein isojakin, joitten vihertävä selkä ja punertava pää niin somasti kiilsi päivänpaisteessa.
Portaitten viereinen ikkuna aukeni. Eero tunsi kahvin hajun, ja sen tunsivat kärpäsetkin, koska moni niistä kohosi lentoon ikkunaan päin. Liisa tuli portaille hakemaan pikkuveikkoa suurukselle tarttuen hänen käsivarteensa.
»Älä nyt», virkkoi pikku-Eero, »minä ensin näytän, kuinka paljon kärpäsiä tuossa likakasassa on».
Eero huiskutti kepillään. Syntyi suunnaton surina. Kohosi musta pilvi kärpäsiä, joista monet kahvinhajun houkuttelemina lensivät ikkunasta sisään.
Liisa vei Eeron pöydän ääreen, ja äiti istui vastapäätä tehden lapsille voileivät. Kärpäset olivat yhä Eeron mielessä hänen leipäpalasta haukatessaan. Voilautasella ja leipäkorissa niitä kuljeskeli useampia.
»Ei täällä kuitenkaan ole niin paljon kärpäsiä, kuin tuolla likakasassa», tiesi Eero kertoa.
»Syö nyt vain rauhassa; kyllä kärpäset pitävät huolta omista asioistaan», ojensi äiti.
Eero ei kuitenkaan malttanut olla karkoittamatta niitä voilautaselta. Asettuipa muudan pieni mustajalkainen hänen omalle voileivälleenkin.
»Pois! Syö sieltä likakasasta!» Eero rypisti silmäkulmiaan ajaessaan tuon tungettelevan kärpäsen matkoihinsa.
Kärpäsiä alkoi tulla yhä enemmän. Pian niitä vilisi siinä voiastian ja leipäkorin ympärillä tehden Eerolle yhä vain kiusaa.
»Mitä sinä nyt kärpäsistä välität», puuttui asiaan Liisakin.
»Kas, kuin paljon sokerilla on kärpäsiä», sanoi taas hetken päästä Eero silmät suurina.
»Pistä Liisa sokerit kaappiin», virkkoi äiti, »niin Eero saa rauhassa syödä.» Eero ehti kuitenkin nähdä, että monet kärpäset siinä astua sipsuttelivat sokeripalasesta toiseen, niin että rasia oli aivan mustanvalkean kirjavana.
Syönnin jälkeen meni Eero jälleen mökin portaille katselemaan likakasan pikkumaailmaa, jossa oli niin paljon mielenkiintoista. Harakat taas lähtivät lentoon nauraa räkättäen mennessään. Eero haki keppinsä, jonka oli heittänyt nurmikolle. Jäi portaille odottamaan, että taas kerääntyisi oikein paljon kärpäsiä. Ja sitten nousi jälleen riemu, kun kepillä säikäytti ne lentoon, että suhisi ja surisi. Pörriäiset vain eivät Eeron kepistä paljoakaan välittäneet.
Tervolan huvilassa oli aamiainen syöty. Liisan ja Eeron vanhempi sisar, Elsa, korjasi astiat pöydältä kantaenne keittiöön, jossa sitten ne pesi yhdessä Saaran kanssa. Tohtori Tervola lähti kohta aamiaisen jälkeen sairasmatkalle pitäjälle. Rouva meni puutarhaan ahertelemaan marjapensaitten luona.
Hetken kuluttua hän taas nousi mennäkseen puhumaan Saaralle päivällisestä. Hän katkasi vain vähän dilliä läheiseltä saralta suunnaten sitten askeleensa keittiöön.
Elsa likasanko kädessä astui alas keittiöportaita matkalla likakaivolle, joka oli siinä lähellä kuusiaidan takana. Päästyään ensimäisen sireenipensaan kohdalle Elsa kallisti sankonsa tyhjentäen sen sisällyksen sireenin juurelle.
»Mitä Elsa siellä tekee?»
Elsa hämmästyi kuullessaan tohtorinnan äänen, mutta sanko oli jo tyhjennetty. Elsa ei ollut tohtorinnaa ollenkaan huomannut. Arveli vain voivansa näin salaa tyhjentää likasangon puolitiehen, ettei tarvitsisi likakaivolle asti kuljettaa.
Tohtorinna tuli likemmäksi. Kalanruodot ja munankuoret ynnä monet muut rippeet sireenin juurella ilmoittivat selvästi, mitä Elsa oli tehnyt. Tohtorinna varoitti Elsaa sormea kohottaen, ja nuori sisäkkö punastui tottelemattomuuttaan ja laiskuuttaan.
»Mitä tohtori sanoisi, kun näkisi Elsan menettelevän tuolla lailla!»
Munankuoret siinä niin valkeina kiilsivät, että Elsan silmiin oikein pisti. Kun sattui vielä olemaan kalanruotojakin sangon pohjalla. Niitä hän ei ollut muistanutkaan. Olisihan sitten toki kantanut astian perille asti.
»Elsan on siivottava nyt heti kaikki puhtaaksi, ettei näy merkkiäkään sireenin juurella.» Tohtorinnan ääni oli lempeä, vaikka sanoissa olikin vakava sävy. »Eikö Elsa tiedä, minkä vuoksi ei saa heittää likavettä mihin hyvänsä heti portaitten läheisyyteen?»
Elsa katsoi avoimesti emäntänsä kasvoihin tämän jatkaessa:
»Liassa kehittyy helposti kaikenlaisia taudinsiemeniä. Kun likakasa on vallan avoinna talon lähellä, niin kärpäset, paarmat ja muut hyönteiset menevät sinne tallustelemaan, tahraavat jalkansa ja suuosansa liassa ja tulevat sitten sipsuttelemaan leipäkoriin, voilautaselle ja sokeriastiaan kuljettaen usein taudintartuntaakin mukanaan.»
Elsa ei ollut koskaan siitä kuullut. »Ota nyt pian pikkanen luuta keittiön kuistista ja siivoa kaikki jätteet tarkkaan pois sireenipensaan juurelta.»
Tohtorinna meni puhuttelemaan Saaraa kehottaen häntä pitämään silmällä, että Elsa vie kaikki perkeet ja likavedet likakaivoon. Elsalla puolestaan oli koko työ ennenkuin sai kaikki ruodot ja munankuoret kootuksi sireenin lukuisten vesojen välistä.
Hetken kuluttua oli tohtorinna likakaivon luona tarkastamassa sen kuntoa. Hän nosti kannen auki ja katseli kaivon sisällystä. »Katso nyt, Elsa, mikä elämä likakasassa aina pyrkii olemaan.» Elsakin kurkisti kaivoon, jossa mateli toukkia ruuanjätteitten seassa. Häntä oikein puistatti niitä nähdessään. »Tuollaista siivoa sinä olisit synnyttänyt tuohon sireenin juurellekin kaatamalla likavedet sinne!» virkkoi tohtorinna. Elsaa hävetti.
Tohtorinna kehotti Elsaa heittämään keräämänsä jätteet kaivoon. Elsan niin tehdessä pyrähti sieltä muutama paarma ja kärpänen lentoon. »Siinä nyt näet, mitä tavaraa kärpäset sitten tuovat ruoka-astioihin, kun saavat likakasassa ryvettyä.» Tyttöä oikein inhoitti hänen ajatellessa, että samat kärpäset sitten tahraisivat sokerit, jotka hän kahviin panee.
»Haepa nyt Saaralta kupillinen petroleumia, niin kaadetaan kaivoon, että toukat kuolevat, eivätkä kärpäset tänne tunge, kun tuntevat hajun.» Elsa toi kupin lamppuöljyä ja tohtorinna heitteli sitä sinnetänne likakaivoon vieläkin lisäten: »Muista nyt, että tuot kaikki likavedet tänne ja pidät kannen aina suljettuna, jotteivät kärpäset siihen pääsisi.» Elsa lupasi tehdä niin.
Kun päivemmällä katettiin päivällispöytä tohtorinna vielä huomautti, että heille oli hankittu kannellinen maitokannu ja kerma-astia sekä kannellinen voirasia juuri senvuoksi, että kärpäset likasine suuosineen ja jalkoineen pysyisivät ruokatavaroista loitolla. Ja olihan Elsa nähnyt, että leipäkorikin aina peitettiin tuollaisella pienellä vaatteella, jonka laitoihin oli neulottu painavia lasihelmiä, ettei tuuli veisi sitä mukanaan, kun kesäiseen aikaan aterioitiin avoimella parvekkeella.
Kun Eero seuraavana aamuna heräsi, pilkisti aurinko jo kauniisti tuvan ruutuun.
Pojalle tuli heti mieleen, mitä hän edellisenä päivänä oli portaitten vieressä ihaillut. Hänen piti taas päästä katselemaan pörriäisiä ja kuulemaan kärpästen surinaa, kun niitä kepillä vähän hätyytti.
Niin vieri päivä toisensa perästä. Eerolla oli oma toimensa, eikä Liisan tarvinnut paljon hänestä huolta pitää, kun tiesi pikkuveljensä vain siinä portailla istuskelevan.
Eräänä päivänä ei Eero noussutkaan vuoteeltaan. Hänen päänsä oli kuuma ja vatsaa poltti. Poika ei jaksanut mennä kärpäsiään vahtimaan. Ruokakaan ei maistunut. Poltot vatsassa kiihtyivät, ja niin kehittyi ankara vatsatauti. Äiti oli huolissaan pikkupojastaan ja lähetti Liisan sanomaan Elsalle, että pyytäisi tohtoria tulemaan Eeroa katsomaan.
Kun tohtori päivemmällä astui veräjästä pihalle, lensi kaksi harakkaa portaitten vierestä. Hänen silmäänsä pisti heti, että mökin ovensuulla oli likakasa.
Tutkittuaan Eeroa tohtori huomasi hänessä olevan punataudin. »Hän on varmaankin saanut tartunnan jostakin liasta», päätteli tohtori. »Näin kesäkuumalla täytyy olla hyvin varovainen. Saa olla syömättä marjan raakaleita. On pidettävä huolta siitä, että vain puhtain käsin aterioidaan. Myöskin kärpäset ja muut sellaiset voivat likaläjistä kuljettaa tartuntaa ruuillemme». Tohtori oli huolestuneen näköinen. Pojalla oli näet kova kuume, ja verta oli näkynyt ulostuksissa.
Samassa juolahti hänen mieleensä, että mökin portaitten vieressä oli likakasa. Tohtori nuhteli siitä ankarasti Eeron äitiä. Kuinka hän ei pitänyt parempaa siivoa juuri omien portaitten lähimmästä ympäristöstä?
»Siinähän Eero aina istuu ja kuuntelee kärpästen surinaa ja on niin mielissään, kun niitä on oikein paljon», kertoi Liisa.
»Siinä on poika voinut tartunnan saada», sanoi tohtori.
»Mutta kun on likakasa aivan ikkunanalla, niin ei ole mikään ihme, että kärpäset sieltä kuljettavat tahraantuneissa jaloissaan kaikenlaista saastaa ruokiin. Kenen on sitten syy, kun lapsia ja aikaihmisiäkin sairastuu punatautiin ja sen semmoisiin vaikeisiin vatsatauteihin?»
Lasten äiti oli hämillään, eikä vastannut mitään. Tohtori antoi määräyksensä Eeron hoidosta sekä käski likakasan ainiaaksi hävitettäväksi portaitten vierestä. Paikka oli hyvin puhdistettava ja riputettava siihen kalkkia, että likaisuus häviäisi ja ilkeä haju sen mukana.
Pari päivää myöhemmin sairastui Liisakin samaan tautiin. Lapset olivat toista viikkoa vuoteen omana. Pikku-Eero oli eräänä päivänä niin huono, että oli heittää henkensäkin. Ankarat poltot ja alituinen jano kiusasi lapsiraukkoja. Monta päivää saivat he syödä vain kauravellikeittoa ja juoda kylmää teetä ilman sokeria.
Kun lapset vihdoin taas tervehtyivät, meni Eero katselemaan omaa mielipaikkaansa portaitten vieressä. Mutta pitkäksi kävi pojan naama, kun likakasa oli poissa ja portaitten ympäristö kalkin peittämänä. Ei ollut yhtään kärpästä enää siinä, eikä pörriäisiä näkynyt. Harakat kuuluivat nyt haastelevan takapihalla.
Mirri tuli kuitenkin Eeron toveriksi, ja yhdessä siinä nyt paistattivat pojan kalpeita poskia. Kärpäsen surina häipyi mielestä. Eero oppi leikkimään puhtaalla pihamaan nurmikolla, jossa laitteli peltoja ja niittyjä ja väliin piti yhdessä Liisan kanssa talkoita, kun oli korjuun aika käsissä.
Max Oker-Blom
Joulupukki 1917 III
