Väinö Valvanne Viidennestä evankeliumista
Viides evankeliumi. Suomensi Matti Kurikka. Helsinki 1906. Hinta 30 p.
Hajanaisia ja epätäydellisiä ovat ne tiedot, jotka ovat meille säilyneet suuren mestarimme Jeesus Natsarealaisen elämästä ja opeista. Hartaasti jokainen, joka häntä rakastaa ja ihailee, tahtoisi saada vähän enemmän hänestä kuulla kuin mitä neljä evankeliumia kertoo, varsinkin koska samat asiat useinkin kerrotaan kaikissa evankeliumeissa ja melkeimpä samoilla sanoilla. Varmaankin moni ihastui kuullessaan, että olisi löydetty »viides evankeliumi», siis teos, joka ansaitsisi paikan toisten neljän rinnalla, ja että tämä evankeliumi todellakin täydentäisi, mitä muista puuttui.
Mutta pettymystä on varmaankin jokainen tuntenut lukiessaan tämän Kurikan suomentaman kirjan, joka niin hämärätä tietä on tullut sivistyneen maailman saataviin. Sanon hämärätä tietä, sillä tosiaankaan ei minun ymmärtääkseni saata ehdottomasti luottaa edes siihen, että kirja olisi »muinaisintialaisesta käsikirjotuksesta» käännetty ote, niinkuin tiedemies Notowitch väittää. Hän kyllä kehotti lähettämään jonkun retkikunnan siihen intialaiseen luostariin, missä täta kallista alkuperäistä käsikirjotusta säilytetään, mutta niinkauan kuin ei tällä tavoin ole otettu asiasta selvää, emme mekään voi luottaa Notowitchin väitteisiin. Ja kun kirjaa lukee, tuntuu se todellakin siihen määrään tekaistulta ja ponnettomalta, ettei ollenkaan tuntisi mahdottomalta, jos kunnianhimoinen tiedemies sairaana viruessaan olisi keksinyt kyhätä tämän uuden evankeliumin. Ainakin voimme päättää, että suurin osa teosta on lähtenyt Notowitchin omasta päästä, koska hän tulkin avulla käänsi kohtia vaikeasta tiibetin kielestä ja sitten itse sommitteli ne yhteen kokonaisuudeksi. Me ymmärrämme, että hän teoksesta toivoi paljon kunniata itselleen, koskei hän antanut E. Renanin esittää sitä Ranskan suurelle tiedeakatemialle, peljäten itse tulevansa syrjäytetyksi kunniasta.
Mutta voihan yhtäkaikki olla mahdollista, että löytyy tuo käsikirjotus, että se on Kristuksen ajoilta, ja että Notowitch on sen oikein osannut kääntää. Olkoon teoksen synnyn laita kuinka tahansa, niin jokainen ennakkoluuloista vapaa totuuden etsijä on ilolla tervehtivä jokaista kirjaa, joka todellakin saattaa etsivälle sielulle antaa jotain apua tai valoa. Mutta enpä luule, että kukaan koko tästä »viidennestä evankeliumista» on löytänyt edes niin paljon hyvää opetusta kuin yhdessä luvussa vanhoja evankeliumeja saattaa löytyä. Ensiksi tämä pieni teos sisältää runsaasti hämmästyttäviä »historiallisia tietoja». Natsarealainen olisi muka vaeltanut Intiassa asti oppimassa ja opettamassa. Mutta niinkuin sanoin, näihin tietoihin emme saata uskoa, niinkauankuin ei meillä ole siitä muuta todistusta kuin joku muinaisintialainen käsikirjotus, jonka yksi tutkija kertoo nähneensä. Ja nyt on huomattava, että muinaisilta intialaisilta puuttui tykkönään kyky kirjottaa historiallisia kertomuksia. He elivät kokonaan mietiskelyn ja mielikuvituksen maailmoissa, eivätkä kyenneet erottamaan menneisyyttä nykyajasta eikä satuja historiallisista kertomuksista. Ei minkään kirjotuskykyisen kansan historia ole niin hämärä kuin Intian, eipä suurimmilla ponnistuksillakaan ole saatu täyttä varmuutta Buddhan elinajasta, hän saattaa hyvin olla syntynyt parisataa vuotta ennen tai jälkeen kuin on tapa sanoa. — Näin ollen voimme vähän selvitystä saada noille ihmeellisille kertomuksille Issan matkoista, jotka ensin tuntuvat arvotuksille, eikä meidän silti tarvitse syyttää ketään suoranaisesta petoksesta. Intialaisilla oli herkkä mielikuvitus, kuulivat kertomuksen sieltä, toisen täältä ja punoivat kaikki yhteen sekottaen henkilöitä ja aikoja.
Mutta tärkeämpäähän on saada tietoa Issan opetuksista kuin hänen matkoistaan. Vaan Issan puheet tässä evankeliumissa eivät ole mitenkään suuremmoisia tai erityisesti opettavaisia. Intiassa hän kyllä innokkaasti saarnasi kastijakoa ja epäjumalanpalvelusta vastaan, mutta tuon kaiken jo vähänkin valistunut ihminen ymmärtää vääräksi. Ja kummallisella perusteella hän vastustaa epäjumalanpalvelusta ja uhraamista. Yhdeksässä eri värssyssä on se sama syy toistettu, nim. että kaikki luomakunnassa on luotu ihmistä varten. Minä epäilen suuresti, pitääkö tämä »totuus» paikkansa, kaikessa tapauksessa se tuntuu huonosti sopivan yhteen Natsarealaisen opetuksen kanssa, jonka ponsi oli nöyryys ja lapsenmieli.
Yleensä Issan puheet ovat joko triviaalisia ja jokapäiväisiä tai utuisia ja hämäriä. Melkein koomillisesti vaikuttaa esim. lause: »Se hyvä, mitä meidän on tehtävä toisillemme, on varmin keino päästäksemme nopeasti Ijankaikkisen Hengen yhteyteen» (6: 6). Tämä Ijankaikkinen Henki on taas »yksi ainoa näkymätön avaruuden sielu» (5: 15). Mutta tätä hämärätä viittausta vastaan sotivat taas monet muut paikat, joissa ilmenee vanhan testamentin käsitys personallisesta Jumalasta, joka ajattelee ja toimii, suuttuu ja rankaisee. Toisin paikoin taas tuntuu niin selvään jälkiä kristillisestä teologiasta, että on hyvin vaikeata uskoa teosta kirjotetuksi kaukaisessa Intiassa aikana, jolloin muka Issa »vastikään» oli surmattu. Puhutaan esim. »viimeisestä tuomiopäivästä» (5: 24) ja (4: 1) sanotaan: »aika oli täytetty, jonka Korkein Tuomari oli valinnut tullakseen itse lihaan ihmisolennoksi». Ja seuraavassa lauseessa sanotaan, että tämä Tuomari, toisin sanoen Issa, oli asustanut »täydellisessä toimettomuudessa ja korkeimmassa autuudessa»; tämä lause muistuttaa elävästi sitä alhaista ja pimeätä käsitystä, mikä monella kristityllä on taivaastaan.
En tahdo pitemmälle jatkaa tätä arvostelua; tunnustan mielelläni, että teoksessa paikoittain on runollista kauneuttakin, ja olen itse löytänyt ainakin viisi värssyä, joista olen saanut ajateltavaa ja opittavaa. Nämä värssyt ovat 7: 5, 8: 17, 9: 12, 11: 14 ja 12: 10. — Mutta »sekalaista seurakuntaa» on kirjanen, eikä se ainakaan minun mielestäni ansaitse nimeä »viides evankeliumi».
E. Vento.
Omatunto n:o 12 15.3.1906.
* Kurikan suomentama Viides evankeliumi luettavissa täällä: Pyhän Issan, paraimman ihmisten pojista, elämä. (pdf)
