palanen runon historiaa.
Kaikella tässä maailmassa on syntynsä syvät ja alkuaiheensa. Ja kun kylän pojat ja tyttöset piirileikissä laulavat vanhaa, tuttua lemmenlaulua:
Juokse porosein
Poikki vuoret, maat,
niin eivät he suinkaan aavista, että tuolla pikku laululla on syntynsä ja kirjallishistoriallinen merkityksensä, joka on hauskempi ja kunniakkaampi, kuin monen kokonaisen kirjan.
Esitämme tämän historian ainoastaan lyhimmissä pääkohdissaan.
Upsalan kaupunkiin Ruotsissa tuli 1648 professoriksi strassburgilainen oppinut Johan Scheffer. Siihen aikaan olivat tiedot Lapinmaasta vielä hyvin hämärät, ja ihmisillä oli tästä lumen ja porojen maasta ja sen asukkaista mitä kummallisimpia käsityksiä. Ruotsalainen isänmaanystävä Maunu Gabriel de la Gardie kehotti Schefferiä kirjoittamaan kirjan Lapinmaasta. Scheffer kirjoittikin, ja hänen teoksensa, jonka nimi oli Lapponia painettiin Frankfurtissa 1673.
Tekijä on käyttänyt kirjansa hyväksi kaikki mahdolliset kirjalliset tiedot Lapista, aina Tacituksesta alkaen. Mutta sen lisäksi hän oli suusanallisesti kuulustellut parilta lappalaiselta mieheltä heidän kansantapojaan ja kirjoittanut heiltä muistiin kaksi laulua. Toinen lappalaisista, Olavi Matinpoika Sirma kertoi, että kun lappalainen porollansa ajaa lemmittynsä luokse, laulelee hän matkalla lemmenlaulujaan haihduttaaksensa ikävätä ja lyhentääkseen tietä. Yksi semmoinen laulu oli (tähän otettu suorasanaisena käännöksenä) seuraava:
«Kulnasatz, poroseni, meidän täytyy juosta ja rientää ja jatkaa matkaamme; kosteat maat ovat laajat ja taikalaulut puuttuvat meiltä. Mutta sinä, Kaigenlammi, et ole minusta ikävä; sinulle, Kailvanlammi, minä sanon hyvästi. Monet ajatukset nousevat sieluuni, kun kuljen yli Kaigenlammin. Poroseni, juoskaamme sukkelaan ja kevyesti: siten pikemmin unhottuu vaivat ja saavumme sinne, minne aijomme, jossa näen lemmityn ympäri kuljeskelemassa. Kulnasatz, poroseni, katsohan eteenpäin, etkö jo näe häntä pesemässä itseään«.
Toinen laulu oli tähän tapaan (tässä paljon lyhennettynä):
«Aurinko, lähetä kirkkain valosi Orralammen yli! Jos minä honkain latvoista tietäisin näkeväni Orralammen, niin kiipeisin niihin katsomaan, minkä kukkasten keskellä lemmittyni liikkuu. Minä seuraisin pilvien kulkua, jotka kiitävät Orralampea kohti, jos voisin lentää sinun luoksesi siivillä, varisten siivillä. Kyllä sinä kauvan olet odottanut minua, niin monina parhaina päivinäsi, suloisilla silmilläsi, rakastavalla sydämelläsi«.
Scheffenn teos, jossa nämä laulut olivat latinankielisellä käännöksellä varustettuina, käännettiin sittemmin englannin, saksan, ranskan ja hollannin kielille, ja viimein joutuivat mainitut laulut erääseen Euroopan kuuluisimpaan aikakauskirjaan, Addisonin Spectatoriin. Kirjoittaja siinä ihmetellen ihailea sitä «hellyyden ja runollisuuden tuulahdusta ja tunteen hienoutta noissa lauluissa«, jommoista hän ei olisi luullut löytyvän kylmässä Lapissa. Värssyt olivat Spectatorissa käännetyt runomittaan.
Mutta ei ainoastaan Englannissa, vaan Saksassakin herätti lappalaisen tunturin runotar puoleensa kirjailijoiden huomiota. Ja saksalainen, kansan lempimä runoilija von Kleist rakensi Schefferin lappalaiset laulukappaleet runoksi, «Lied eines Lappländers«, joka, kuten Herder huomauttaa, siihen aikaan saavutti paljon suosiota.
Mutta yhä loistavammaksi tuli lappalaisen lemmenrunon kulkutie maailman kirjallisuudessa. Suuri Göthe sai siitä aiheen yhteen kaikkein ihanimmista lauluistaan, «Nähe des Geliebten« (Lemmityn läheisyydessä). Nuo molemmat lappalaiset laulut otti sitten Herder, vapaana runomittaisena mukailuna Schefferin kirjasta, «Kansanlauluihinsa«. Ja Herderin «Matkan lemmityn luokse« tapaamme jälleen samalla nimellä — Johan Ludvig Runebergin kootuissa teoksissa.
Ja vihdoin tulemme sitten «tien päähän«, siihen, josta lähdimmekin (olemme sen kulkeneet, kuten jo huomautimmekin, ainoastaan suurilla harppauksilla), nim. Frans Mikael Franzenin vienonkauniiseen, runolliseen muodostukseen, joka Olli Vuorisen suomenkielisessä käännöksessä jo on muuttunut todelliseksi ja suosituksi kansanlauluksemme:
Juokse porosein
Poikki vuoret, maat!
Seistä, syödä saat
Majall' impyein;
Siellä verraton
Sammal-aarre on.
Valo 13/1901.
