Kuningatar Viktoria





Kuollut 22 p. Tammik. 1901.

Äsken kuollut Suur-Britannian ja Irlannin kuningatar Viktoria (kuva tällä sivulla) hallitsi Englannissa kauvemmin kuin mikään kuningas tai kuningatar ennen häntä; olipa hänelle suotu pitempi hallitusaika kuin kuningas Yrjö III:lle, joka hallitsi saarivaltakuntaa lähes 60 vuotta.

Viktoria oli syntynyt 24 p. toukok. 1819 englantilaisen prinssin Edvardin, Kentin herttuan, tyttärenä. Hänen äitinsä oli Leiningenin leskiruhtinatar Viktoria, joka oli syntyänsä Saksi-Koburgin prinsessa. Kun hänen setänsä, kuningas Wilhelm IV, kuoli 20 p. kesäk. 1837, jättämättä jälkeensä perillisiä, ja hänen isänsä oli jo aikaisemmin kuollut, niin hän peri Englannin kruunun ja astui valta-istuimelle viime mainittuna päivänä, halliten sitten runsaasti 63 ½ vuotta. Tammikuun alusta, v. 1877 hän oli myöskin «Intian keisarinna«.

Kuningatar Viktoria, jonka suonissa virtasi äidin puolelta saksalaista verta, valitsi puolisoksensa saksalaisen prinssin Albertin, Saksi-Koburg-Gotha'sta; häät vietettiin 10 p. helmik. 1840. Tunnettua on, etta Viktorian ja Albertin avioliitto oli mitä onnellisin, mutta sitä ei kestänyt kuin 22 vuotta, sillä prinssipuoliso Albert kuoli 14 p. jouluk. 1861. Heillä oli yhdeksän lasta, joista kuitenkin kolme jo on kuollut, nimittäin prinsessa Alice, prinssi Leopold ja prinssi Alfred (Saksi-Koburgin herttua).

Viktoria-vainajan vielä elossa olevat lapset ovat seuraavat: Saksan leskikeisarinna Friedrich (englantilainen prinsessa Viktoria), syntynyt 21 p. marrask. 1840; Englannin nykyinen kuningas Edvard VII (ennen Wales'in prinssi Albert Edvard), synt. 9 p. marrask. 1841; prinsessa Helene, Schleswig-Holsteinin prinssin Kristianin puoliso, synt. 25 p. toukok. 1846; prinsessa Louise, Lorne'n markiisin puoliso, synt. 18 p. maalisk. 1848; prinssi Arthur, Connaughtin herttua, synt. 1 p. toukok. 1850 ja prinsessa Beatrice, Battenberg'in prinssin Heinrichin leski, synt. 14 p. huhtik. 1857.

Hallitsijana noudatti Viktoria tarkasti perustuslakia, vaikkapa hänestä toisinaan lienee ollutkin vastenmielistä saada neuvonantajiksensa jonkun uuden, voitolle päässeen, puolueen päämiehiä. Nykyinen Englannin sota Etelä-Afrikassa kuuluu kovin rasittaneen hänen mieltään, mutta kuitenkaan hän ei katsonut oikeaksi, tuskinpa mahdolliseksikaan, ruveta estämään enemmistön tahtoa. Englanti on muutenkin ollut monen monta kertaa sodassa hänen aikanansa.

Vaikuttaako hallitsijanvaihdos Englannissa mitään muutosta valtiolliselta kannalta, se on toistaiseksi aivan epävarmaa.




Valo 8/1901.