Uni
Kirj. Sulo H.
Toinen luku.
Kun oli kiire, nousimme ensimaisessa kadunkulmassa ajurin rattaille ja lähdimme matkakirjojen hakuun, ajettuamme muutaman minutin katuja ylös ja alas, seisautti ajuri hevosensa erään korkean kivitalon pääovelle. Vaikka Esa kiirehtikin joutumaan, ehdin kuitenkin silmäämään oven päällä olevaa talon nimikilpeä. Siinä seisoi suurilla, punaisilla kirjaimilla maalattuna: »Suomen satamatyöntekijäin liitto». Hymähdin itsekseni, mutta mitään puhumatta seurasin Esaa. Ovesta sisään astuttuamme nousimme suoraa päätä kuin suuret herrat kolmanteen kerrokseen. Alakerta oli näette «Satamatyömiehen» painon, kahviloiden ja osuuskauppojen hallussa. Toisen kerroksen huoneissa kuului olevan juhlasali ja kokous sekä lukuhuoneita. Niin Esa portaita ylös kömpiessä kertoi. Kolmanteen kerrokseen päästyämme menimme heti vasemmanpuoleisesta ovesta sisään. Sielläkös oli hyörinää ja pyörinää. Telefoonit ja muut sähköpirittimet helisivät niin että, jollei olisi suurta mies- ja naisjoukkoa nähnyt kaappien ja kirjoituspöytien edessä häärimässä, olisi luullut tulleensa johonkin maalaissepän pirikellokauppaan. Kiire näkyi olevan kaikilla sisässä olijoilla. Ololippujen hakijoita ja muita asiamiehiä oli suuri liuta järjestetyssä rivissä vuoroaan odottamassa. Ei siinä sentään kauvan viivytty, kohteliaasti ja vuoronsa mukaan palveltiin kaikkia. Työ kävi kuin siimaa. Pian tuli meidänkin vuoromme, saimme asiamme toimitetuksi ja niin lähdimme ololiput taskussa tulemaan ulos. Ennenkuin lähdin portaita alas tulemaan tarkastin sivumennen sen kerroksen ovet. Siinä ovessa, josta tulimme ulos, seisoi «Liiton toimisto». Vastapäätä olevassa ovessa oli: «Satamatyömiehen toimitus.» Suoraan perällä oli neljä ovea rinnan ja niissä yhdessä kirjoitus «Satamatyömiehen konttori», toisessa «Sairas- ja hautausapukassa», Kolmannessa «Osuuskassa» ja neljännessä «Tapaturmavakuutuskassa». Kun oli kiire, emme ehtineet niihin huoneisiin sisään katsomaan, mutta kiirettä kaiketi niidenkin ovien takana oli, kun ihmisiä niin paljon kulki sinne sisään ja sieltä ulos.
Sitten taas ajurin rattaille noustuamme ja ostettuamme eräältä kiltin, melkein herraskaisen näköiseltä tytöltä päivän «Satamatyömiehen», lähdimme huristamaan hyvää vauhtia asemaa kohti. Siinä
mennä huristaissa eteenpäin ennen asemalle päästyä kvsäsin Esalta:
— Mitenkäs tämä nyt taas on ymmärrettävissä, kun tämä »Satamatyömiehen» numero on ilmestynyt tänään, senhän piti alkaa ilmestymään vaan keskiviikkopäivinä ja nythän on lauantai.
— Kysymyksesi saa minut taaskin ihmeisiini, sanoi Esa ja jatkoi kysyen, etkö sinä sitten tiedä siitäkään, että Satamatyömies ilmestyy nyt kaikkina arkipäivinä. Se oli vaan silloin alussa, kun se ilmestyi kerta viikossa. Nyt on toista ja toinen aika. Me tarvitsemme ammattilehden joka päivä.
Olin jo ymmällä, nyt, jos en matkan alussakaan, jaksanut käsittää enää mitään. Olin aivan pyörällä ajatuksineni. Satamatyömiehillä omanaan — niinkuin näytti — moinen talo, se mylläkkä sen talon sisäpuolella. Satamatyömies jokapäiväinen lehti omat painot ja muut tokeet. Se kaikki oli jo liikaa minun ymmärtääkseni se. Senpä vuoksi pidinkin suuni kiltisti kiinni ja katselin hymähdellen kun Esa asemalle ehdittyä hymysuin hääri piletin ostossa ja muissa matkapuuhissaan. En osannut enää ajatellakaan mitään. Istuin vaan ja ihmettelin. — Kummallista tosiaan.
(Jatk.)
Sosialisti n:o 174 14.11.1906.
