Kaapro Jääskeläinen - Maailma on niin kylmä...
KUTEN TUNNETTU, olimme Malkosaarella usein ahtaalla rahasta. Ylivoimaisen vaikeat raha-asiathan ne vihdoin tekivätkin lopun »Kalevan Kansan" yhteiselannosta.
Eräs velkojistamme oli Turner & Beatonin kauppahuone Victoriassa, B.C. Enimmäkseen vaatetavaroista olimme sille velassa toista tuhatta dollaria. Sitä ei oltu voitu määrälleen maksaa, ja asian päästessä vanhenemaan alkoi näyttää siltä kuin emme ollenkaan kykenisi tuota velkaa lyhentämään.
Kauppahuone kirjotteli meille ahkeraan, muistuttaen saatavastansa. Ensimältä se kuitenkin aina lähetti laskujen mukana myös painettuja ilmotuksia heille saapuneista uusista tavaroista joita kehotti ostamaan. Niin kauan emme hätäilleet. Koska niillä on halu edelleen pysyä kaupoissa kanssamme, eivät ne meitä oikein tiukalle pane, ajattelimme. Ja siinä olimme arvanneet oikein.
Kerran kun meillä sitten oli vähin rahoja, maksoimme sinne pari sataa dollaria, mutta tilasimme samalla uusia tavaroita yli viiden sadan dollarin arvosta, joten koko velka korkoineen lähenteli 1,500 dollaria. Niin taas mennä lenkutettiin puolisen vuotta eteenpäin.
Karhuamiskirjeet alkoivat käydä yhä nenäkkäämmiksi. Ilmoitusliput uusista tavaroista oli jo aikaa jätetty pois. Viimein kauppahuone uhkasi jättää asian lakimiehensä haltuun, jos velka ei silloin ja silloin ole maksettu.
Matti Kurikka, joka ulkoasioitamme hoiti, silloin hetkeksi tempasi ajatuksensa irti avioliittoteorioista, joita hän siihen aikaan hartaasti tutki. Ryhtyi hyvien sanakirjain avulla kyhäämään englanninkielistä asioimiskirjettä Turner & Beatonille. Siinä hän laveasti selitti »Kalevan Kansan" yleviä tarkotusperiä, kuinka koko meidän yrityksemme vaan on „Natsarealaisen opin kristalloimista nykyajassa", jonka tähden jokaisen kristillismielisen ihmisystävän olisi meille osotettava myötätuntoisuutta ja kärsivällisyyttä vaikeuksissamme. Tämän Matti arveli oikein purevan noihin „toiskielisiin" tekopyhiin kirkossakävijöihin.
Tuli siihen sitte vastaus seuraavassa postissa. Muistuttavat vielä kerran, että velka jo on arveluttavan suuri ja vanha. „Mitä siihen kristalloimis-asiaan tulee", sanottiin kirjeessä, „pyydämme huomauttaa, että me emme voi käyttää keksintöänne, sillä emme harjota sokerileipurin tointa. Mikäli me tunnemme Natsarealaisen asioita, oli hän maksanut vaatteensa, eikä sotamiehet niitä velasta vieneet".
Viitaten muutamiin raamatunpaikkoihin, joissa käsketään maksamaan velkansa ajallaan, ilmotti kauppahuone lopuksi, että saatava jo oli annettu lakimiehen perittäväksi.
Sen verran ne meidän ihanteistamme välittivät.
Kaapro Jääskeläinen
Punanen viesti 3 (1909)
