Harmaasta
Kirj. Maxim Gorkij.
Punasta viestiä varten suomensi M. R.
Maailmassa taistelevat Harmaa ja Musta.
Väsymätön vallanhimo ihmisten yli — siinä on Mustan voima. Julmana, ahneena ja häijynä hän levitti raskaat siipensä maailman yli ja kietoi koko maan kauhun kylmillä varjoilla sen edessä. Hän tahtoo, että kaikki ihmiset palvelevat ainoastaan häntä ja orjuuttaessaan maailmaa raudalla, kullalla ja valheella hän rukoilee vain Jumalaa sen vuoksi, että Jumala vahvistaisi hänen mustan valtansa ihmisten yli.
Hän puhuu kylmästi:
»Kaikki on minua varten. Minä olen voima, siis elämän sielu ja järki ja kaikkien ihmisten valtias. Kuka on tätä vastaan, hän on elämää vastaan — hän on pahantekijä!»
Punasen voima on — hänen palava halunsa nähdä elämä vapaana, järkevänä ja kauniina. Hänen ajatuksensa palaa alinomaa vavisten ja väsymättä, valaisten elämän pimeyttä kauneuden kirkkailla tulilla, oikeuden pelottavalla loisteella ja rakkauden hiljaisella valolla. Hänen ajatuksensa on sytyttänyt kaikkialla vapauden voimakkaan liekin, ja tämä tuli syleilee iloisesti ja lämpimästi meidän pimeätä ja sokeata maatamme suurella haaveella kaikkien onnesta.
Hän puhuu:
Kaikki on kaikkia varten! Kaikki ovat tasa-arvoisia, jokaisen sydämeen on kätketty kauneuden koko maailma, eikä saa rumentaa ihmistä muuttamalla hänet järjettömän voiman tylsäksi välikappaleeksi. Kukaan ei saa sortaa, kellään ei ole oikeutta sortaa; valta vallan vuoksi on rikollista.»
Tässä oikeuden valkoisen ritarin sodassa vallan mustaa hirviötä vastaan on koko elämä, sen kaikki kauneus ja kärsimykset, sen runous ja näytelmä.
Mustan ja Punasen välillä häärää touhukkaasti ja arasti yksitoikkoinen ja pikkarainen Harmaa. Hän rakastaa ainoastaan lämmintä, kylläistä ja kodikasta elämää ja raatelee tämän rakkautensa takia sieluaan, niinkuin nälkäinen katunainen surkastunutta ruumistaan. Hän on valmis palvelemaan kaikkia voimia, kunhan ne vain suojelevat hänen kylläisyyttään ja rauhaansa. Koko elämä on hänelle peili, missä hän näkee ainoastaan oman itsensä. Hän on hyvin pitkäikäinen, sillä hänellä on kaikki loiseläjäin taitolahjat. Hänelle on yhdentekevää, kuka hänelle antaa ruokaa, eläin tai ihminen, tylsämielinen tai nero. Hänen sielunsa on niljakkaan sammakon valtaistuin, sammakon, jota sanotaan typeryydeksi; hänen sydämensä on pelkurimaisen varovaisuuden tyyssija. Hän tahtoo nauttia paljon ja pelkää levottomuutta, — se tekee hänet kaksimieliseksi ja petolliseksi.
Jos taistelussa vallasta voittaa Musta, niin Harmaa varovaisesti yllyttää Punasta:
»Katso, kuinka taantumus kasvaa!»
Jos vapauden ja oikeuden ritari voittaa, — niin Harmaa ilmoittaa Mustalle:
»Ole varuillasi: anarkia kehittyy!»
Hänen epäjumalansa on aina sama:
»Lait minua varten!»
»Vaikka koko maan henkisen kuoleman hinnalla.»
Kun hän tuntee, että Musta on väsynyt taisteluun niin hän sekautuu Mustan taisteluun, Punasta vastaan ja pettää aina niin hyvästi toista kuin toistakin.
Kunnioittavasti ja varoen hän puhuu Mustalle:
»Luonnollisesti ihmiset ovat karjaa ja paimen on heille välttämätön, mutta minusta tuntuu siltä, että olisi jo aika laajentaa laidunta. Jos heille sen lisäksi annetaan hiukan sitä, mitä heillä ei ole, niin heillä tulee olemaan, vaikkapa vähemmän kuin he halusivat, mutta kuitenkin enemmän kuin heillä nyt on. Se rauhottaa heitä ja tekee Punasen vaarattomaksi; hänen koko voimansa on näet heidän tyytymättömyydessään. Sallikaa, minä autan teitä sen järjestämisessä.»
Hänen sallitaan ja hän järjestää itselleen lämpimän, kylläisen ja kodikkaan elämän.
Musta sulautuessaan Harmaaseen, tulee ikäänkuin vähemmän julmaksi, mutta tyhmemmäksi ja mauttomammaksi. Punanen palaa sitä kirkkaammin.
Silloin puhuu Harmaa opettavasti Punaselle:
»Luonnollisesti on jo aika lähentää elämää ja ihannetta, mutta mahdotontahan on kaikkia yhdellä kertaa tyydyttää! Mahdotonta on tänään, mahdotonta on huomenna, lopuksi on ihmisillä kaikki. Laskelmia — siinä on viisaan innostus — — — Musta myöntyy, jos asiaa ajetaan varovasti — — — Sallikaa, minä keskustelen hänen kanssaan lähemmin — — —»
Ja sallitaanko hänen tahi ei, hän järjestää itselleen lämpimän, kylläisen ja kodikkaan elämän.
Punanen käy raukeammaksi. Musta levittää vallansa siipiä yhä laajemmalle, elämä himmenee, elämä hengittää raskaasti. Harmaa nauttii rauhan onnesta. Hän voi antaa vuokraksi ja myydä, hän kykenee kaikkeen, mutta ei toimi milloinkaan, eikä ole koskaan kaunis.
Tämä pikkarainen, petollinen matelija asettuu aina äärimmäisyyksien keskelle, ehkäisten niitä omanvoitonpyyteisellä panettelullaan kehittymästä loppuun, ratkaisuunsa, ihanteeseen saakka. Häärien keskivälillä hän sekottaa mauttomasti elämän päävärit yhdeksi yleiseksi, himmeäksi, likaiseksi, ikäväksi...
Harmaa viivyttää yli-ikäisen kuolemaa, vaikeuttaa elävän kasvua; hän on sen ikuinen vihollinen, mikä on kirkasta ja rohkeata...
Punanen viesti 1/1907.
