III
Kupfer tuli seuraavana päivänä hänen luokseen päivälliselle, mutta ei puhunut monta sanaa eilis illasta eikä edes nuhdellutkaan Aratowia, vaikka tämä niin äkkiä oli poistunut, surkutteli vaan, ettei Aratow jäänyt illalliselle, jossa tarjottiin sampanjaa (sivumennen sanottu Nischni-Nowgorodissa valmistettua). Kupfer oli luultavasti huomannut, että oli turhaa koettaa herättää toveriansa — ja ettei Aratow sopinut semmoiseen seuraan eikä elämäntapaan. Aratowkaan puolestaan ei virkannut mitään ruhtinattaresta eikä hänen illanvietostaan. Platonida Ivanowna ei tietänyt, olisiko hän tästä ensimmäisestä onnistumattomasta kokeesta hyvillään vai pahoillaan. Hän huomasi viimein, että Jasehan terveys mahdollisesti voi kärsiä sellaisista huvituksista.
Kupfer meni pois heti päivällisen jälkeen eikä senjälkeen näyttäytynyt viikkoon aikaan. Hän ei ollut vihoissaan Aratowille tämän huonosta onnesta — siihen hän oli liiaksi hyväntahtoinen — mutta nähtävästi hänen oli aina kiire johonkin, johon hän uhrasi aikansa ja ajatuksensa, sillä jälkeenpäinkin hän tuli ani harvoin Aratowin luo, ja myös silloin näytti hajamieliseltä, puhui vähän ja lähti pian pois.
Aratow jatkoi entistä elämäänsä — mutta kaikki ei ollut enää niin ehyttä kuin ennen. Hän ikäänkuin muisteli jotakin tietämättä mitä — ja tämä »jokin» oli yhteydessä tuon illan kanssa, jonka hän oli viettänyt ruhtinattaren luona. Mutta kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan vähintäkään mielinyt palata sinne. Elämä mailmassa, josta hän ruhtinattaren luona oli nähnyt vaan vilahduksen, ei häntä miellyttänyt.
Niin kului kuusi viikkoa.
Eräänä kauniina aamuna Kupfer taas näyttäytyi, mutta tällä kertaa vähän iloisempana.
— »Minä tiedän kyllä», alkoi hän väkinäisellä naurulla, — »ettei viimeinen vierailusi ollut sinulle juuri mieluinen, mutta minä toivon kuitenkin, että suostut ehdotukseeni... ettet hylkää pyyntöäni!»
— »Mista sitte on kysymys?» sanoi Aratow.
— »Niin, katsos», — jatkoi Kupfer lisääntyvällä reippaudella. »Täällä on eräs seura, johon kuuluu tieteen ja taiteen harrastajia, taideniekkoja ja kirjailijoita, jotka panevat toimeen vähä väliä luentoja, konsertteja sekä teaatterinäytäntöjä jotakin hyvää tarkoitusta varten.»
— »Ja ruhtinatar ottaa myös niihin osaa?» — keskeytti Aratow.
— «Ruhtinatar ottaa aina osaa senlaisiin — — mutta se ei kuulu tähän. Me olemme päättäneet panna toimeen soitannollisen näytelmä aamuhuvin ... ja siinä huvissa saat nähdä erään tytön ... hyvin harvinaisen tytön! — Ei tiedä, onko hän Rakel vai Wiardot, sillä hän laulaa, lausuu ja soittaa varsin viehättävästi ... Ensi luokan taiteilija, ystäväiseni! Minä en liioittele. — Siis ... sinä kait otat pääsylipun? Viisi ruplaa, ensi rivillä.»
— »Ja mistä se ihmeellinen tyttö sitte tuleekaan?»
Kupfer mietti.
— »Sitä en todellakaan voi sanoa. Viime aikoina hän on kuitenkin asunut ruhtinattaren luona. Sinähän tiedät, että ruhtinatar suosii kaikkia sellaisia. Muuten näet ehkä hänen sinä iltana.»
Aratow nykäytti vähän itseään, mutta ei sanonut mitään.
— »Hän on syntynyt jossakin maakunnassa» jatkoi Kupfer — »ja on ihan kuin luotu teaatteria varten. Sinä saat hänet itse nähdä.»
— »Mikä hänen nimensä on?» kysyi Aratow.
— »Klaara.»
— »Klaara?» keskeytti Aratow toisen kerran. — »Se ei ole mahdollista.»
— »Miksi se ei ole mahdollista? — Klaara ... Klaara Militseh, se on hänen oikea nimensä, ymmärrätkö ... mutta häntä kutsutaan Klaaraksi. Hän laulaa yhden Klinkan ja yhden Tschajkowskin romanssin; sen jälkeen hän lukee osan »Jewgenij Onegin'ista.» — Kas niin! Otatko pääsylipun?»
— »Ja koska se tulee pidettäväksi?»
— »Huomenna ... puoli kaksi huomenna eräässä yksityisessä huoneustossa lähellä Ostasehenkoa ... Minä pistäydyn sinua hakemaan. Viidenruplanko piletti? Tässä on ... ei, se olikin kolmenruplan. — Kas tässä — — ota myös ohjelma. — Minä olen yksi toimeenpanijoista.»
Aratow oli ajatuksissaan. Platonida Ivanowna tuli silloin juuri sisään, älysi taas jotain ja peljästyi kovin nähdessään hänen kasvonsa. »Jaseha!» — huudahti hän, — »mikä sinun on? Miksikä näytät noin kummalliselta? Feodor Feodorowitseh, mitä olette sanoneet hänelle?»
Mutta Aratow ei antanut toverilleen niin paljon aikaa, että tämä olisi ehtinyt vastata tädin kysymykseen. Hän sieppasi hätäisesti hänelle ojennetun pääsylipun ja käski Platonida Ivanownan heti antamaan Kupferille viisi ruplaa.
Platonida ällistyi kovin, räpäytti silmiään, mutta vaikeni kuitenkin ja antoi Kupferille rahat. Jaseha oli sen sanonut hänelle niin kovin ankarasti.
— »Minä sanon sinulle, ihme ihmeitten joukossa!» — huudahti Kupfer ja kiiruhti ovelle. — »Odota minua huomenna!»
— »Onko hänellä mustat silmät?» huusi Aratow hänen jälkeensä.
— »Kuin kivihiili!» — kuului Kupferin iloinen vastaus hänen kadotessaan.
Aratow meni huoneeseensa ja Platonida Ivanowna jäi seisomaan paikalleen ja kuiskasi useamman kerran: »Jumala, ole meille armollinen! Jumala olkoon meille armollinen!»
(jatkuu)
Uudenkaupungin Sanomat n:ot 44 ja 46 10-17.6.1899.
