Yhdeksäs luku Kuoleman jälkeen

IX





Hän ei luullut tapaavansa häntä kotona, mutta tapasi kuitenkin. Kupfer olikin ollut jonkun aikaa poissa, mutta oli palannut viikko takaperin ja aikoi juuri lähteä Aratowin luo. — Kupfer oli tavallisuutensa mukaan kovin iloisella tuulella ja olisi ruvennut kertomaan jotakin ... mutta Aratow keskeytti hänet tuskallisesti:

— »Oletko lukenut? — Onko se totta?» —

— »Mitä? Mikä on totta?» - vastasi Kupfer ällistyneenä.

— »Klaara Militseh?» ...

Kupferin kasvot tulivat surullisen näköisiksi.

— »Niin valitettavasti, kyllä se on totta, hän otti myrkkyä. Mikä vahinko!»

Aratow oli hetkisen vaiti.

— »Oletko lukenut sen sanomalehdistä, vai oletko itse ollut Kasanissa?»

— »On kyllä totta, että minä olen ollut Kasanissa. Ruhtinatar ja mina seurasimme häntä sinne. — Hän esiintyi sikäläisessä teaatterissa ja saavutti suurta kiitosta. Mutta silloin, kun päätapaus tapahtui, en enää ollut siellä, vaan oleskelin silloin Jaroslawissa.»

— »Jaroslawissako?»

— »Niin.»

— »Minä seurasin ruhtinatarta sinne ... hän asuu nyt Jaroslawissa.»

— »Mutta onko sinulla varmoja tietoja?»

— »Kaikkein varmimpia ... varmimmista lähteistä. Minä tulin tuttavaksi hänen kotonaan Kasanissa. — Mutta veliseni ... luulenpa, että tämä kertomus liikuttaa sinua. Kuitenkin, niinkuin muistan, et sinä ensinkään pitänyt Klaarasta. Siinä sinä teit väärin. Hän oli suloinen tyttö — mutta itsepäinen hän oli. Itsepäinen! Olen oikein surrut häntä.» Aratow ei sanonut sanaakaan, vaan vaipui tuolille. Hetken perästä hän pyysi, että Kupfer kertoisi hänelle ... ääni taas petti hänet.

— »Mitä sitten?» kysyi Kupfer.

— »Kaikki, kaikki», vastasi Aratow hitaasti. »Kerro hänen kodistaan ja kaikesta! Kaikesta, mitä vaan tiedät.»

— »Ja haluatko kuulla sitä? No, olkoon menneeksi!» Ja Kupfer, jonka kasvoista ei suinkaan voinut huomata, että hän kovinkaan paljon suri Klaaraa, alkoi kertoa.

Hänen kertomuksestaan Aratow sai tietää, että Klaara Militschin oikea nimi oli Katharina Milovidova, että hänen isänsä, joka nyt jo on kuollut, oli ollut piirustuksen opettaja Kasanissa ja maalannut huonoja muotokuvia ja jumalankuvia kruunun kustannuksella, ja että hän oli ollut juomari sekä tyranni perheessään. Hän jätti jälkeensä lesken, joka oli syntynyt kauppiassäädystä ja oli täydellisesti sivistymätön nainen, todellinen esikuva Ostrowskin komedioista, sekä paitsi Klaaraamme toisen muutamia vuosia Klaaraa vanhemman tyttären, joka oli aivan erillainen — hyvin viisas tyttö, mutta kivulloinen ja intomielinen ... luonteeltaan eriskummallinen, harvinaisen kehittynyt.

Molemmat — leski ja tytär — elävät suruttomina pienessä siistissä talossa, jonka he ovat hankkineet myymällä muotokuvia. Klaara eli Kathia, kumpaa nimitystä tahtoo käyttää, hämmästytti kaikkia lahjakkaisuudellaan, mutta oli samassa hyvin vallaton ja oikullinen luonteeltan sekä kinasi lakkaamatta isänsä kanssa. Hänessä oli synnynnäinen kiihkeä halu teaatteriin, ja tämä sai hänet 16 vuotiaana pakenemaan vanhempainsa luota erään näyttelijättären kanssa.»

— »Jonkun viekastelijan kanssa kait», keskeytti Aratow. »Eikä vaan näyttelijättären kanssa, johon hän mielistyi ... On kyllä totta, että tällä näyttelijättärellä oli suojelijana muuan vanha rikas herra, joka ei mennyt naimisiin hänen kanssaan sentähden, että hän entuudestaan ja oli naimisissa — ja luulen että näyttelijätär myös oli naimisissa.»

Kupfer kertoi vielä, että Klaara ennen Moskovaan tuloansa oli esiintynyt ja laulanut muutamissa maaseututeaattereissa, ja että hän ystävättärensä kuoltua — vanha herra luultavasti myös oli kuollut tai ruvennut elämään yhdessä vaimonsa kanssa, Kupfer ei muistanut sitä ihan varmaan — oli tullut ruhtinattaren tuttavaksi, hänen, joka oli »helmi naisten joukossa, mutta jota sinä, ystäväni Jakob Andrejitsch, et ymmärtänyt pitää senlaisessa arvossa kuin sinun olisi pitänyt», lisäsi kertoja lämmöllä. Senjälkeen hänelle tarjottiin paikka Kasanissa — ja hän otti sen vastaan, vaikka hän vähää ennen oli päättänyt olla koskaan jättämättä Moskovaa. — »Mutta niin kasanilaiset ihastuivat häneen, niin että heidän ihastuksensa meni jo liallisuuksiin asti. Joka kerran, kun hän näytteli, sai hän kukkavihkoja ja lahjoja, lahjoja ja kukkavihkoja! — Vieläpä muuan keikuileva jauhokauppias lahjoitti hänelle kultaiset kirjoitusneuvot!»

Kupfer kertoi tämän kaiken suurella vilkkaudella osoittamatta kuitenkaan mitään tunteellisuutta sekä usein keskeyttäen puheensa kysymällä: »Minkätähden?» — tai: »Miksikä sitä tahdot tietää?» Silloin, kun Aratow, joka kuunteli kuumeentapaisella tarkkuudella, vaati häntä tarkemmin selittämään erityiskohtia. Vihdoinkin kaikki tuli kerrotuksi, Kupfer vaikeni ja sytytti sikarin.

— »Mutta minkätähden hän sitte otti myrkkyä?» kysyi Aratow — »Sanomalehdissä on» ...

Kupfer teki halveksivan liikkeen kädellään

— »Niin sitä en taida sanoa. Minä en tiedä sitä. Mutta sanomalehdet valehtelevat! Klaara käyttäytyi mallikelpoisesti. Ja kuinka se olisi voinut tulla kysymykseenkään, hän kun oli niin ylpeä, ylpeä kuin paholainen ja itsepäinen. Hänellä oli rautainen tahto! Usko minua — vaikka minä tunsin hänen hyvin, en koskaan nähnyt kyyneltä hänen silmissään!»

— »Mutta minä näin», ajatteli Aratow itsekseen.

— »Mutta sitten!» jatkoi Kupfer. »Viime aikoina minä huomasin suuren muutoksen hänessä. Hän oli surumielinen, harvapuheinen, eikä tuntikausiin häneltä saanut sanaakaan. Usein minä kysyin häneltä: »Onko joku loukannut teitä, Katharina Semenowna?» Sillä minä tunsin hänen luonteensa; hän ei koskaan olisi voinut kestää mitään loukkausta. Hän vaikeni, ja siihen se loppui sillä kertaa. Eivätpä kiitoksetkaan näyttämöllä voineet häntä vilkastuttaa; — vaikka hän sai kukkavihkoja kaikilta tahoilta, niin hän tuskin hymyili. Kerran vaan hän vilkaisi kirjoitusneuvoihinkin — ja työnsi ne heti luotansa. Hän valitti, ettei kukaan osannut kirjoittaa senlaista roolia, jota hän olisi tahtonut. Ja silloin hän herkesi kokonaan laulamastakin ... Niin miksi hän lopetti elämänsä? Selittämätöntä! Kuinka se voi tapahtua!»

— »Missä roolissa hän saavutti suurinta ylistystä?»

Aratow tahtoi saada tietää, missa roolissa hän viimeksi oli esiintynyt, mutta tietämättänsä hän kysyikin toista.

— »Muistaakseni se oli Ostrowskin »Gruniàssa». Mutta tahdon vieläkin huomauttaa, ettei siinä ollut mitään rakkauden juonia! Päätä itse: hän asui äitinsä luona — sinä kyllä tiedät, minkälaisia kauppiaitten talot ovat; jokaisessa nurkassa on pyhimyksenkuva ja palava lamppu jokaisen kuvan edessä, ummehtunut ilma täynnä öljypuun hajua, vierashuoneessa ainoastaan tuoleja pitkin seiniä ja geranium-kasveja ikkunalla — ja kun joku vieras tulee, niin emäntä säikähtyy, juurikuin vihollinen tulisi. Mikä rakkaus tai kurttiisi voi siellä tulla kysymykseen? Tuskin päästivät nämät sisälle. Heidän piikansa, roteva nainen riippuvin rinnoin, punaisessa nutussa asettuu kynnykselle ja karjaisee: »Mihinkä nyt?» — Ei, minä en tosiaankaan voi käsittää; minkätähden hän otti myrkkyä. Hän oli varmaankin väsynyt elämäänsä!» — päätti Kupfer filosoofisesti kertomuksensa.

Aratow istui pää alas painuneena.

— »Voitko sinä antaa minulle sen talon osoitteen?» sanoi hän vihdoin.

— »Kyllä», mutta mitä sinä sillä teet? Aiotko lähettää kirjeen sinne?»

— »Kentiesi.»

— »Niinkuin tahdot. Mutta akka ei sinulle vastaa, sillä hän ei osaa kirjoittaa ... Mutta kentiesi sisar ... Niin, sisar on ymmärtäväinen tyttö. Mutta vieläkin minun täytyy ihmetellä sinua, veliseni ... Ennen olit välinpitämätön, nyt olet noin innostunut! Tämä tulee, paras ystäväni, yksinäisestä elämästäsi.»

Aratow ei vastannut mitään tähän huomautukseen, vaan poistui saatuansa osoitteen.

Kupferin luokse mennessään kuvastui hänen kasvoillaan syvä suru, hämmästys ja odotus ... nyt hän palasi vakavin askelin, silmät puoli-avoimiua, hattu painettuna otsalle. Jokainen, joka tuli häntä vastaan, katseli häntä hyvin uteliaasti ... mutta hän ei huomannut mitään ... tämä ei ollut senlaista kuin bulevaardilla. »Onneton Klaara, mielipuoli Klaara», kaikui hänen sydämmessään.


(jatkuu)


Uudenkaupungin Sanomat n:ot 66-67 26-30.8.1899.