Seitsemäs luku - Meren kuningas

alkuun
VII





Aamun valjetessa olivat laivat vielä vieretysten. Elämää ja liikettä näkyi niistä.

Mazarin'in kannella käveli Henrico edestakaisin tutkien merta ja laivoja tarkasti. Hänen ympärillään käskyjään oli odottelemassa tusinan verran villiä merimiehiä hänen käskyjään odottelemassa.

Colombo nousi kannelle.

— Olipa hyvä, että tulit, sanoi merirosvo. — Miten on ranskalaisen laita? Onko hän taipuvainen tekemään sinut perillisekseen?

— Ei, hän kieltäytyy vieläkin, vastasi meksikkolainen.

— Minä luulin ensin, että sinä ja Jenny vaan kujeilitte, sanoi Duncan, mutta nyt näenkin sen olevan totta, sillä kyllä kai Jenny muussa tapauksessa olisi saanut isänsä taipumaan. Minä kadehdin sinua melkeinpä enemmän tytön kuin rahojen vuoksi.

— Laiva, hei! huudettiin äkkiä Hajen'illa.

— Missä?

— Lounaassa!

— Kirottu! huudahti kapteeni. — Se on se sama amerikkalainen, joka alituiseen ahdistaa minua. Nyt täytyy meidän kiirehtiä, sillä muutoin on se niskassamme. Mene Colombo sanomaan ranskalaiselle, että hänen täytyy heti tulla tyttärineen Hajenille. Jos hän haluaa jättää rahansa, niin jättäköön, mutta minä otaksun, että hän ei raski niistä luopua.

Sill'aikaa kun Colombo riensi toimittamaan kapteenin käskyä, järjesteli kapteeni Hajenille muuttoa niin pian kuin mahdollista, silmäillen alituiseen vierasta laivaa, joka yhä selvemmin alkoi näkyä taivaanrannalla.

Hän tuli kärsimättömäksi ja aikoi juuri mennä salonkiin kiirehtimään, kun matkustajat jo samassa tulivat kannelle.

— Eteenpäin! huusi hän.

Ranskalainen, jolla oli suuri matkalaukku kadessään, epäili hetken.

— Jääkö teidän armonne tähän laivaan? kysyi hän merirosvolta.

Tämä nyökäytti myöntävästi päätään, ja nyt noudatti Loy käskyä, sillä hän enimmän pelkäsi kapteenia.

Muutaman minuutin kuluttua oli Loy tyttärineen Hajen'illa ja pian tuli sinne Henricokin.

— Se tapahtui viime hetkessä, mutisi hän, heittäen vielä silmäyksen vallottamaansa laivaan. Hän käski levittää purjeita niin paljon kuin mahdollista ja tarttui itse peräsimeen.

Hajen kiiti aalloilla kuin myrskylintu, jättäen Mazarin'in yhä kauvemmas jälkeensä.

Hajen oli lähtenyt pakoon viime hetkessä, sillä amerikkalainen sotalaiva läheni tavattoman nopeasti ja oli nähtävästi tuntenut pakenevan merirosvolaivan.

Tunnin kuluttua oli amerikkalainen Mazarin'in luona, joka hitaasti oli levittänyt purjeitaan, mutta ei viipynyt kauvan sen läheisyydessä, vaan ajoi takaa merirosvoa.

Kapteeni näki levottomana, että vaara uhkasi.

— Vettä purjeisiin! komensi hän.

— Mastot katkeavat, jos me vielä kastelemme, sanoi joku päälliköistä.

— Meidän täytyy uskaltaa kaikki! Vai haluatteko tulla hirtetyiksi?

Ketterästi kuin oravat kiipivät nyt merimiehet mastoon kastelemaan purjeita ja Hajenin vauhti lisääntyi siitä varsin tuntuvasti.

Aamutuuli, joka näillä seuduin alkaa puhaltaa heti auringonnousun jälkeen, heikkeni vähitellen, ja nyt pääsi Hajen yhä enemmän edelle, sillä heikko tuuli oli sille paljo edullisempi kuin sotalaivalle.

Henrico huomasi sen ja nyt sai hän taas entisen voitonvarmuutensa ja hänelle ominaisen röyhkeytensä.

— Tällä kertaa hukutan minä amerikkalaisen, mutisi hän ja ohjasi laivan suunnan Pieniin Antilleihin päin.

Tultuaan vakuutetuksi siitä ettei toistaiseksi mitään vaaraa ollut olemassa jätti hän peräsimen toiselle ja meni itse kajuuttaan. Colombo tuli häntä vastaan.

— Minä aijon tehdä sinulle ehdotuksen, sanoi merirosvo sittenkun he olivat tulleet hänen komeasti sisustettuun kajuuttaansa.

— No antakaapa kuulua, sanoi Colombo välinpitämättömästi.

— Minusta olet sinä saanut liian paljon osaksesi tässä yrityksessä, sanoi Henrico, meidän tulee järjestää asiat vähän toisella tavalla. Joko otat sinä rahat ja jätät ranskattaren minulle, tahi päinvastoin; sillä sinun täytyy myöntää, että minä olen uskaltanut kovin paljon tässä jutussa. Amerikkalainen, josta minä ennen olen maininnut, on taas kimpussamme.

— Jenny Loy on minun vaimoni, sanoi Colombo, ja minä toivon, että sinä kunnioitat häntä sellaisena. Mitä rahoihin tulee, niin ota joko osa niistä tahi kaikki. Muuten sinähän sanoit Veracruz'issa, että sinulla on vaimo, ja senvuoksi en minä voi ymmärtää vaatimuksiasi.

Henrico näytti vähän nolostuneelta, mutta sai pian tajunsa takaisin.

— Paljon mahdollista, että mainitsin jotain sinnepäin, sanoi hän, mutta minä pidän enemmän ranskattaresta. Ajattele asiaa ja anna sitten vastauksesi.

— Voit saada vastauksen heti, sanoi Colombo vakavalla äänellä, minä tiedän kyllä pitää huolta omaisuudestani ja varottaa jokaista tunkeutumasta oikeuksiini.

Henricon silmissä leimahti kamalasti.

— Ha, haa! huudahti hän, vai uskallat sinä vastustella minua!

Merirosvo päästi pillistään kimakan vihellyksen, joka heti pani merimiehet liikkeelle.

— Mitä kapteeni käskee? kysyivät sisälle tunkeutuvat villit olennot.

— Vangitkaa tuo mies, sanoi kapteeni, hän on kapinoitsija.

Ennenkuin Colombo ehti tehdä vastarintaa, hyökkäsi useampia matruuseja hanen päälleen ja hänet teljettiin kapteenin kajuutan viereiseen hyttiin, jossa hänet sidottiin raskailla rautakahleilla. Sill'aikaa käveli kapteeni kajuutassaan kiivaasti edestakaisin.

Hänet herätti äkkiä ajatuksistaan kova huuto.

— Mitä se on? mutisi hän.

— Armahtakaa häntä, armahtakaa häntä! kuultiin ranskattaren huutavan ja samassa silmänräpäyksessä näyttäytyi hän ovella.

— Minä pyydän teitä, sennor, vapauttamaan hänet! rukoili nuori tyttö.

— Hän on kapinoitsija ja tulee lakiemme mukaan tuomittavaksi kuolemaan, vastasi Henrico.

Jenny Loy pelästyi, kun hänen katseensa sattui merirosvon silmiin. Hän arvasi, mitä tuon sisällä liikkui ja aikoi poistua. Mutta Henrico huomasi heti hänen aikomuksensa ja asettui uhrinsa ja oven väliin.

— Yksi keino on olemassa kapinoitsijan pelastamiseksi, kallis sennorita, sanoi hän. — Hylätkää hänet ja tulkaa vaimokseni. Haluatteko?

— Minä pidän parempana kuoleman, vastasi Jenny vavisten.

— Minun vallassani on kuitenkin pakottaa teidät, sanoi merirosvo kylmästi.

— Ja minnn vallassani on välttää teitä, huudahti ranskatar ja veti esiin tikarin, joka hänellä oli poveen kätkettynä.

Henrico heittäysi takaperin.

— Mikä ihana nainen! sai hän sanotuksi.

Sitten kääntyi hän tuon rohkean tytön puoleen.

— Kuulkaapas Jenny, sanoi hän. Teidän mieleniiikutuksenne ei vähääkään minua pelota. Päin vastoin olen vakaasti päättänyt voittaa teidät. Minä tarvitsen olentoa, joka kykenee innostamaan minua yhä suurempiin urotöihin ja joka jakaa kanssani rohkeimmat suunnitelmani. Teidän silmissänne on tulta, jonka hehku voi lämmittää minua. Minä, merisissi Duncan, tarjoan siis sydämeni ja käteni. Kaiken omaisuuteni lasken minä teidän jalkainne juureen, kaikki onni ja menestys, mitä minä vastaisuudessa saavutan, kuuluu teille. Tulkaa vaimokseni, tuossa on käteni!

Jenny hellitti tikarin, sillä hän ei enää pelännyt, että merirosvo tekisi mitään väkivaltaa. Mutta Duncan tarttuikin salaman nopeudella hänen käteensä ja Jenny oli nyt hänen vankinaan.

— Nyt olet sinä suojaton, pikku pulmuseni, sanoi hän nauraen. — Minä en kuitenkaan tahdo käyttää sitä hyväkseni, sillä toivon voivani vallottaa sinun sydämesi ja karkottaa sieltä tuon heikon Colombon kuvan.

— Kapteeni, amerikkalainen! huusi joku ulkopuolella.

— Velvollisuus ennen kaikkea, sanoi merirosvo, saat olla vapaa, mutta kuitenkin toivon saavani sinut omakseni.

Jenny seisoi kuin kivipatsas eikä tullut tolkkuihinsa ennenkuin merirosvo oli lähtenyt kajuutasta.

— Miten rohkeni hän tehdä minulle sellaisen ehdotuksen, mumisi hän itsekseen.

Hän meni nyt siihen hyttiin, jossa Colombo oli vankina.

— Kiitän uskollisuudestasi, Jenny, sanoi tämä, minä kuulin kaikki ja vapisin, kun huomasin sinun joutuneen vaaraan. Voi, jospa olisin vapaa, että voisin edes kostaa!

— Älä kiukustuta häntä enemmän, sanoi Jenny, kenties onnistuu minun vapauttaa sinut. Ole vaan tyytyvinäsi kohtaloosi ja odota minua illalla.

Sill'aikaa kun Jenny ja Colombo keskustelivat, oli Henrico tarttunut peräsimeen. Tuuli oli tullut tuimemmaksi ja amerikkalainen sotalaiva lähennyt aika lailla.

— Kirottu amerikkalainen, mumisi Henrico, kyllä se vielä kärventää meidät kuoliaaksi.

Hajenin vauhti kyllä kapteenin taitavalla johdolla jonkun verran lisääntyi, kuitenkaan ei onnistuttu jättämään amerikkalaista jälelle niinkuin ennen.

— Meidän täytyy olla valmiit vastaanottamaan pahinta, sanoi kapteeni miehistölleen. — Ovatko kanuunat ladatut?

— Kyllä, ihan suuta myöten.

— Me saamme kai tilaisuuden läksyttää sitä vähän ensi yönä, sanoi merirosvo, mutta parasta kuitenkin olisi päästä käpälämäkeen.

Nyt pantiin viimeiset voimat liikkeelle päästäkseen pakoon tuon itsepintaisen takaa-ajajan kynsistä, ja kun ilta tuli, näytti välimatka jonkun verran pitenneen, niin että Henrico päivän vaivoista väsyneenä voi mennä levolle. Hän käski suurimman osan miehistöstäänkin lepäämään ja siten saamaan lisää voimia tulevaa taistelua varten. Hän käski vielä tarkasti vartioimaan ja meni sitte kajuuttaansa levolle.


(jatkuu)





Kansalainen no 81-83 27.7.-1.8.1910.