Kahdeksas ja viimeinen luku - Onneton sunnuntaipäivä

alkuun
VIII. Onneton sunnuntaipäivä





Moni suuri tapaus maailman historiassa on saanut alkunsa aivan vähäpätöisistä asioista.

Niin tekee edellä kerrottu turhanpäiväinen seikka sinisen timantinkin historiassa uuden känteen.

Se päivä, jona rihkama-kauppias master Dick'iltä tilasi uuden takin, oli maanantai. Vaan maanantaina oikeauskoinen kristitty räätäli ei koskaan aloita mitään työtä, sillä silloin nukkuvat kaikki hänen kisällinsä sunnuntai-humalassaan. Master Dick'iltä taas vaatii, että hän tiistaista suunnntaihin saisi valmiiksi täydellisen vaatteukssn, olisi yhtä kuin jos silakalta vaatisi, että se laulaisi niinkuin satakieli. Luvata sitä saattaisi silakkakin, mutta valmiiksi ensi sunnuntaiksi saisi hän sen yhtä vähän kuin master Dick uudet vaatteet. — Ja ilman uusia vaatteita ei voinut schahilla-käyntiä ajatellakaan. Asia jäi siis seuraavaksi sunnuntaiksi.

Tällä aikaa talletti rihkama-kauppias sinisen timantin — jott'ei häneltä sen tähden kaulaa katkaistaisi — kuninkaallisen talletus-virastoon ja siitä saadun kuitin neuloi hän sisään liivinsä alustaan, jota hän ei edes yöksi yltään riisunut.

Samana viikkona tapahtui, että kolme turkkilaista kauppamiestä, jotka kauemman aikaa olivat Lontoossa oleskelleet, kaikessa hiljaisuudessa rupesivat kauppatointansa päättämään: he myivät tavarastonsa, keräsivät saatavansa, maksoivat velkansa. Kukaan ei siinä havainnut mitään eriskummallista.

Nyt tuli tuo niin suurilla valmistuksilla odotettu sunnuntai. Rihkama-kauppiaan vaatteet tuotiin todellakin kotia neljänneksen tuntia myöhemmin — siis tarpeeksi aikaisin ennen lähtöhetken lyömää; ne tosin ensi aluksi eivät ensinkään sopineet, mutta saattoivat toki semmoisinakin virkansa täyttää.

Kohta aamu-jumalanpalveluksen päätettyä lähti arvoisa kauppias-parikunta liikkeelle saapui päivällisen aikana loihtupalatsin edustalle.

Vaan siellä heitä odotti hirveä hämmästys.

Palatsin porteilla kävi poliisimiehiä edes takaisin; konstapelit ratsastivat ympäri pitkin puiston teitä. Palatsin pihalla vastaan ottivat tulleita vanhempia palvelijattaret, kuolonkauhistus kasvoillaan, käskivät heitä itse tulemaan katsomaan, mitä tapahtunut oli, sillä kertoa sitä ei voi.

He vietiin Bey'n makuukamariin.

Siellä lepäsivät vuoteella Cidel Ahmed ja Hafisem.

Ihanan Hafisemin pää riippui alaspäin, pitkät hiukset hajalla maton päällä. Hänen rinnassaan oli syvä haava.

Cidel Ahmedin oikea käsi näytti tahtovan peittää tätä haavaa, kun sitä vastoin vasen käsi yritti nostaa Hafisemin päätä. Mutta oma päänsä puuttui häneltä. Ainoastaan typistetty runko siinä venyi.

Aarrekammion ovet olivat auki murretut ja sieltä kaikki aarteet, kalleudet ja arvopaperit pois viedyt.

Ahmedin palvelijoista oli poissa kaksi, jotka juuri tänä yönä palatsia vartioitsivat. Nämä olivat arvattavasti murhaajat.

Samana päivänä katosivat myöskin nuo kolme turkkilaista kauppamiestä Lontoosta.

Rihkama-kauppiattaren arvelun mukaan oli ihan varmaa, että Turkin hallituksen valtuutetut olivat tappaneet Cidel Ahmedin, ja että he sitte toimitetun tehtävänsä todistukseksi veivät hänen päänsä ja aarteensa Konstantinopoliin.

Mutta sinistä timanttia eivät he kuitenkaan voineet saada. Se jäi kuninkaalliseen talletusvirastoon, josta se annettiin rihkama-kauppiaalle, koska kaikki haremi-naiset taisivat todistaa, että Cidel Ahmed oli jalokiven hänen tyttärellensä lahjoittanut.

Rihkama-kauppias myi kiven raskaasta kultakappaleesta ja master Bobista tuli myöhemmin "suuri huone"; mutta nimi "Boshow" (pascha) takistui iäksi hänen niskoillensa. Hänen oikea nimensä joutui siitä unohduksiin.

Sininen timantti joutui myöhemmin Amsterdamin pankkiirin Van Hopen omaksi, ja on luultavasti yhä vielä siellä.


Tämä tarukertoelma, semmoisena kuin se Lontoon läheisyydessä vuonna 1733 oli tapantunnt, kerrottiin sitte maailmankaupungin "kolmessa" sanomalehdessä yhtäläisellä tavalla.





Kirjallinen Kuukauslehti 8/1877.