Cimon ja Iphigenia: kertomus rakkaudesta
Decameron eli kymmenen päivän ilo
Kirj. Giovanni Boccaccio
Kaikista niistä tarinoista, jotka mieleeni juolahtavat, sanoi Pamfilo, teitä varmaan miellyttää eniten eräs, joka osoittaa kuinka suuri ja ihmeellinen on rakkauden voima. Joku aika sitten asui Kypron saarella mahtava ja arvossa pidetty mies, Aristippus nimeltään; hänellä taas oli poika, Cimon, joka, jos kohta hän olikin kookas ja kaunis vartaloltaan, oli järjeltään kovin heikko. Huomattuaan, ettei taitavinkaan opettaja voinut saada hänen päällänsä pystymään pienintäkään opin välähdystä, karkoitti Aristippus Cimonin näkyvistään ja antoi hänen elää orjien parissa eräässä maakartanossa.
Siellä Cimon raatoi aivan kuin joku orjista, ja hänen karhea äänensä ja kömpelö käytöksensäkin oli aivan kuin orjien. Mutta eräänä päivänä kulkiessaan kartanon mailla, hän näki kauniin neidon makaavan korkeassa ruohikossa puiden varjossa ja hänen jalkapuolessaan lepäsi kaksi nais- ja yksi miespalvelija. Cimon ei eläissään ennen ollut nähnyt naista, ja nojautuen sauvaansa hän jäi ihmeissään katselemaan tuota suloista tyttöä ja kummat ajatukset ja tunteet nousivat hänen mieleensä. Katseltuaan häntä kauan aikaa hän näki tytön aukaisevan hitaasti silmänsä ja niiden sulous oli niin suuri, että Cimonin rinta täyttyi riemusta.
»Miksi sinä katselet minua tuolla tavalla?» kysyi tyttö. »Ole hyvä ja mene pois. Sinä pelästytät minua!»
»En lähde», vastasi Cimon. »Minä en voi mennä!»
Ja vaikka tyttö pelkäsikin häntä, niin ei Cimon sittenkään lähtenyt pois, ennenkuin hän oli saanut saattaa hänet kotiin. Sitten Cimon meni isänsä luo ja sanoi, ettei hän tahtonut enää sen kauemmin elää orjana. Isä hämmästyi huomatessaan, kuinka pehmeäksi ja soinnukkaaksi Cimonin ääni oli muuttunut ja kuinka hänen käytöksensä oli miellyttävää'ja kohteliasta. Niinpä hän antoi hänelle hänen arvoonsa sopivan vaatetuksen ja salli hänen käydä koulua. Neljän vuoden kuluttua tuosta päivästä, jolloin Cimon oli rakastunut, hän oli kaikkein hienoimpia nuorukaisia koko Kypron saarella. Hän läksi silloin Iphigenian — se oli tytön nimi — isän luo ja pyysi tytärtä puolisokseen. Mutta isä vastasi, että Iphigenia oli jo luvattu Pasimondakselle, nuorelle rhodoslaiselle aatelismiehelle, ja että heidän häänsä pian tulivat vietettäväksi.
»Oi, Iphigenia», huudahti Cimon mielessään kuullessaan nuo surulliset uutiset, »minäpä näytän nyt sinulle, kuinka syvästi minä rakastan sinua! Rakkauteni sinuun on tehnyt minusta ihmisen, ja avioliitto sinun rinnallasi saattaisi minut yhtä onnelliseksi ja suureksi kuin jumalan! Minä tahdon omistaa sinut tai muuten kuolen!»
Cimon pyysi muutamia ystäviään auttamaan häntä ja varustamaan sotalaivan. Tällä laivalla hän hyökkäsi sen aluksen kimppuun, joka kuljetti Iphigeniaa Rhodoksen saarelle. Iskien rautakeksillä laivan reunaan hän veti sen oman laivansa rinnalle. Ja odottamatta kenenkään apua hän hyökkäsi vihollistensa keskelle ja ahdisti heitä niin ankarasti, että he heittivät aseensa hänelle.
»En ole tullut teitä rosvoamaan», sanoi Cimon, »vaan voittamaan tämän korkeasukuisen neitosen, Iphigenian, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Antakaa hänet minulle, niin en tee teille mitään vahinkoa!»
Iphiegenia astui hänen luokseen kyynelsilmin.
»Älä itke, suloinen neito,» sanoi Cimon hänelle hellästi. »Minä olen sinun omasi, ja minun monivuotinen ja uskollinen rakkauteni on suuremman arvoinen kuin Pasimondaksen kaikki lupaukset.»
Iphigenia hymyili hänelle kyyneltensä kesken, ja Cimon johdatti hänet laivaansa ja purjehti hänen kanssaan Kreetan saarelle, missä Cimonilla ja hänen ystävillään oli sukulaisia ja tuttavia. Mutta yöllä nousi hirveä myrsky, joka pimitti kaikki tähdet taivaalta, heitteli alusta sinnetänne ja ajoi sen vihdoin pieneen lahteen Rhodos-saaren rantaan, nuolenkantaman päähän siltä kohtaa, minne rhodoslaiset juuri olivat laskeneet maihin.
Ennenkuin he saattoivat jälleen jatkaa matkaansa, saapui paikalle Pasimondas sotajoukkoineen, vangitsi Cimonin ja vei hänet Rhodoksen ylimmän tuomarin, Lysimachuksen eteen, joka tuomitsi Cimonin ja hänen ystävänsä ikuiseen vankeuteen rosvoamisen ja ryöstön tähden.
Sillä välin kuin Cimon riutui vankilassa ilman vähintäkään pelastuksen toivetta, valmistautui Pasimondas viettämään häitään Iphigenian kanssa. Pasimondaksella oli myös nuorempi veli, Hermiadas, joka halusi naida erään kauniin, Cassandra nimisen neidon, ja tätä samaa neitoa rakasti myös tuomari Lysimachus. Pasimondas tuumi, että säästyisi paljon menoja ja vaivaa, jos hän sekä hänen veljensä viettäisivät häänsä samalla kertaa. Hän panikin tuumansa toteen, mutta se ei lainkaan ollut Lysimachukselle mieleen. Kauan aikaa taisteltuansa rakkaus vei voiton Lysimachuksen kunniantunnolta ja hän päätti ryöstää Cassandran.
Mutta kukapa auttaisi häntä tämän tuuman toimeenpanossa? Äkkiä hän tuli ajatelleeksi Cimonia ja hänen ystäviään ja hän päästi heidät vapaiksi vankilasta, antoi heille aseita ja piiloitti heidät taloonsa. Hääpäivänä hän jakoi heidät kolmeen joukkoon. Yksi joukko läksi alas rantaan ja otti valtaansa erään laivan; toinen vartioi Pasimondaksen talon porttia; ja kohnas joukko, jota Cimon ja Eysimachus johtivat, hyökkäsi paljastetuin miekoin morsiushuoneeseen, tappoi molemmat sulhaset ja kantoi itkevät, mutta ei lainkaan vastahakoiset morsiamet laivaan, joka purjehti Kreetaan.
Siellä he viettivät häitä neitostensa kanssa ystäviensä ja sukulaistensa parissa; ja vaikka tämän ryöstön johdosta syttyikin hirveä riita Kypron ja Kreetan saarien välillä, niin vihdoin syntyi sittenkin sula sovinto. Silloin Cimon palasi Iphigenian kanssa Kyproon ja Lysimachus vei Cassandran takaisin Rhodoksen saarelle, ja kaikki elivät aivan onnellisina kuolemaansa asti.
(jatkuu)
Nuori Voima 16-18/1909
