Rakkautta ja petosta
Kirj. Dick Donovan
(„Vaasan” suomennos)
Kahdeskymmeneskolmas luku
Kultainen avain
Se vaarallinen tilanne, johon Bevan oli joutunut, ei sallinut ajan tuhlaamista eikä parlamenttaaroimista vihollisten kanssa. Se oli tehtävä vahingottomaksi mistä hinnasta hyvänsä ja ensimäinen askel siinä tarkoituksessa oli saada Argave lähtemään Sydneyhin. Muutaman peninkulman päässä Sydneystä asui eräs tohtori Paul Heathcote, jolla oli yksityinen hullujenhoitola. Se oli siihen aikaan, jolloin laki ei vielä estänyt tällaisten yksityisten laitosten olemassaoloa. Useassa tapauksessa oli näiden muurien sisälle kätketty rikollisuutta, joka salattiin tarkasti julkisuudelta. Suuri joukko skandaaleja liittyi Heathcoten sairaalaan ja syytökset häntä vastaan olivat sekä lukuisat että painavat. Heathcote itse oli tunnoton lurjus, alkoholin turmelema ja valmis tekemään vaikka mitä ansaitakseen rahaa. Tämän miehen luo meni Bevan. Hän sanoi, että hänellä on eräs puolihullu sukulainen, joka kulkee maita ja mantereita ympäri ilmoittaen olevansa kreivi Prevoski. Sekä hänen oman että sukulaistensa edun mukaista olisi saada hänet hoitolaan.
Tohtori Paul Heathcote tarttui asiaan. Hän ajatteli vain rahaa ja hänen tunteensa ilmenivät seuraavissa sanoissa:
„Kuinka paljon maksaisitte?”
Bevan oli runsaskätinen ja lääkäri suostui. Sillä tavalla järjestettiin salaliitto. Bevan valmisti ansan, Argave meni siihen rohkeasti, otettiin vangiksi ilman vaikeuksia ja löysi sitten jonkun ajan kuluttua itsensä sulettuna yksinäiseen taloon aavikolla. Tohtorin hoitola muodosti nimittäin suuren, muusta asutuksesta erillään olevan talon.
Kun Argave huomasi vihollisensa petoksen, ei hänen raivoisan ollut rajoja. Vaikka hän tavallisesti oli rauhallinen, kylmä ja hillitty luonne, ei hän nyt voinut pidättää sisuaan. Hän sähisi kuin vangittu käärme. Hän melkein heitteli itseään sellin ristikolta vastaan, kunnes hänelle selvisi, ettei siitä ollut mitään apua. Kun hän tästä varmistui, asettui hän ja palava kostonjano alkoi hänessä kyteä. Hän vannoi itsekseen, ettei hän menetä peliä ennenkuin se mies, joka hänet oli pettänyt, tekee seuraa. Argave katsoi hyödyttömäksi yrittää lahjoa lääkäriä, sillä Bevan kai piti siinä suhteessa puoliaan. Mutta hän tunsi kultaisen avaimen voiman ja siihen hän perusti toiveensa. Eräs häntä vartioivista miehistä näytti raaistuneelta, melkein eläimelliseltä mieheltä. Hänen nimensä oli Farrel ja hänen puoleensa vanki kääntyi. Hän koetti saada miestä taivutetuksi kultaisilla lupauksilla, mutta kun hänellä ei ollut rahoja sellissä eikä vartija uskonut pelkkiin lupauksiin, ei hommasta tullut toistaiseksi mitään. Lopuksi sai hän kuitenkin toimitetuksi postiin erään kirjeen. Se oli osoitettu eräälle Argaven kanssarikolliselle. Argave selitti hänelle asemansa, pyytäen lähettämään viisikymmentä puntaa Englannin pankin seteleissä. Pyyntö ei kaikunutkaan kuuroille korville. Niin sai hän tarvitsemansa rahat. Kirjeen, jossa rahat olivat, jätti Argavelle Farrel. Setelit nähdessään, hymähti vanki ihastuksesta.
Eräänä aamuna näytti hän sitten Farrelille setelinpinkan. Viisikymmentä puntaa. Mies menetti melkein tajuntansa. Siinä oli hänelle melkein rikkaus.
„Katso näitä”, sanoi Argave, „aukase minulle puomit ja sinä saat nämä.”
Farrel ei voinut vastustaa kiusausta, vaan sanoi:
„Jätän ovenne illalla auki. Lähtekää matkaanne kello kaksitoista. Menkää käytävää eteenpäin ja kääntykää sitten vasemmalle. Siellä näette ikkunan. Se on varustettu kahdella rautapuomilla, mutta toinen antaa työnnettäessä myöten. Viisi jalkaa ikkunan alapuolella on vesisäiliö ja sen vieressä portaat, jotka johtavat keittiöpuutarhaan. Kuusi jalkaa korkea muuri erottaa sen muusta maailmasta. Odotan portaitten juurella ja autan teidät muurin yli. Antakaa minulle nyt setelit.”
„Ne saatte vasta muurin edustalla.”
Farrel mutisi jotain, mutta myöntyi sitten.
Muutamia tunteja sen jälkeen oli Argave vapaudessa. Hän lähti Sydneytä kohti saapuen sinne aamupuolella. Hän asettui samaan hotelliin, jossa hän oli ollut aikaisemminkin ja jossa hänen matkatavaransakin olivat. Hotellin väki luuli näkevänsä aaveen, mutta Argave selitti, että hänet oli ryöstetty ja pidätetty lunnaitten toivossa, mutta oli hänen onnistunut paeta. Hän ei tahtonut enempää selittää. Järjestettyään asiansa hotellissa, tilasi vaunut, otti matkatavaransa sekä vieraiden ja hotellihenkilökunnan suureksi ihmeeksi ajoi asemalle matkustaen pikajunassa Lontooseen.
Vaasa 5.8.1925.