Rakkautta ja petosta
Kirj. Dick Donovan
(„Vaasan” suomennos)
Yhdestoista luku
Hän ei jaksa kestää
Tiffany tuli kuolonkalpeaksi. Se koski häneen niin kovasti, että hänen oli tartuttava poliisimestarin käteen välttyäkseen kaatumasta. Äärimmäisellä voimanponnistuksella pääsi hän kuitenkin itsensä herraksi.
„Mutta miksikä — miksikä ette ole siitä aikaisemmin puhuneet?”, sopersi murtunut mies.
„Olemme saaneet siitä nyt vasta tiedon. Näyttää siltä kuin kansainväliset huijarit olisivat petkuttaneet eräältä lontoolaiselta pankilta huomattavia summia. Bevan tuntuu olevan heidän kanssaan liitossa. Nyt on saatu selville hänen matkustaneen tänne.”
„Miksikä ette vangitse häntä?”
„Emme ole vielä saaneet siitä mitään määräystä. Meidän on kästetty pitää häntä valvonnan alaisena ja eräät parhaimmat mieheni pitävät häntä silmällä. Valitan, että tiedonantoni on tehnyt järkyttävän vaikutuksen, mutta velvollisuuteni katsoin sen vaativan. Ei voida nimittäin ajatella, että te, tietoisena tapahtuneesta, olisitte antautuneet tekemisiin petturin ja väärentäjän kanssa.”
„Ei, ei, se on selvä asia”, sanoi Tiffany hullun naurun sekaisella äänellä.
Hän kiitti poliisimestaria tiedonannosta ja poistui, mutta ei mennytkään suoraa tietä hotelliinsa. Hän meni erääseen rohdoskauppaan, jossa hänet tunnettiin, sekä sieltä erääseen Central Parkia lähellä sijaitsevaan hotelliin. Hän kirjoitti useita kirjeitä sekä vetäytyi sitten makuuhuoneeseensa, josta hänet muutama tunti sen jälkeen löydettiin kuolleena. Peter Tiffany ei kestänyt tätä uutta surua, joka tukahutti hänen toiveensa ja murskasi hänen sydämensä. Nyt hän oli kaikesta vapautunut.
Bevan sai kirjeen Tiffanyltä. Se oli lyhyt ja sisälsi vain seuraavaa:
„Tänään olen saanut tietää teidän todellisen luonteenne, ja minua kauhistuttaa ajatellessa, kuinka olen erehtynyt. Kun en tämän jälkeen katso voivani tavata ystäviäni enkä näyttäytyä maailmalle, olen mennyt hautaan salatakseni suruni ja häpeäni. Mutta olkaa varma siitä, että syntinne tulee kostamaan itsensä.”
On mahdotonta kuvailla Bevanin tunteita sen jälkeen, kun hän oli nämä rivit lukenut. Ne iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän ei kuitenkan ollut mies, jota tällainen tapaus olisi pitemmälti järkyttänyt. Itsesäilytysvaisto pani hänet heti ryhtymään toimenpiteisiin saattaakseen itsensä turvaan. Samassa postissa sai myös Marie kirjeen. Se sisälsi seuraavaa:
„Hyvästi. Rakastin sinua enkä voinut elää ilman sinua. Toivon, että näemme toisemme paremmassa ja valoisammassa maailmassa. Peter Tiffany.”
Marie ei täysin ymmärtänyt näiden muutamien sanojen merkitystä, vaikkakin hän käsitti, että jotain oli hullusti, mutta tietämättä, että tuo „jotain” merkitsi Tiffanyn kuolemaa. Hän ei kuitenkaan jäänyt kauaksi sitä tietämättä. New-York rakasti sensatiota ja nyt se jälleen sai sellaista, joka tyydytti sitä. Muutaman tunnin kuluttua oli murhenäytelmä yleisessä tiedossa, tietoa levittivät sanomalehtien lisälehdet.
Marie Bevan luki niitä ja hänen sydänraukkansa pakahtui. Mitä tämä kaikki merkitsee? Peter Tiffany kuollut, myrkyttäytynyt. Ja hänen piti tulla hänen puolisokseen. Aamulla oli hän lähtenyt hänen luotaan onnesta säteillen. Oliko hän petkuttanut häntä? Olivatko omantunnontuskat pakottaneet hänet itsemurhaan? Yöllä ahdisti häntä painajainen ja kummitus. Hän näki Wilfred Leonardin, Peter Tiffanyn ja kreivitär Gracciolin. Kaikki he olivat vihaisia ja syyttivät häntä kunnes hän luuli menettävänsä järkensä. Päätä kivisti, kun hän varhain seuraavana aamuna nousi vuoteesta ja luki New-York Journalista seuraavaa:
„Murhenäytelmän Central Parkin hotellissa kerrotaan olevan yhteydessä erään rakkaushistorian kanssa. Tiffany valitsi kuoleman ennenkuin häpeän. Viranomaiset vaikenevat. Tutkimus jatkuu. Saamiemme tietojen mukaan näyttää siltä, että murhenäytelmä on yhteydessä rakkausseikkailun kanssa. On tunnettua, että hän on seurustellut erään nuoren naisen kanssa, joka oli hänen matkaseuranaan Europasta tullessa. Nainen asui isänsä kanssa Viidennellä Avenyella. Tämä kieltäytyy sanomasta enempää kuin, ettei hän voi ajatella, mikä olisi ollut syynä itsemurhaan.
„Nuori neiti on kokonaan muuttunut ja vuoteen omana. Niinkuin näkyy on asia varsin salaperäinen. Kieltämätöntä on, että kyseessä on itsemurha. Kaikenlaisia huhuja on liikkeellä, mutta sikäli kuin me olemme saaneet selville, uskomme tämän onnettoman teon olleen seurauksena eräistä tiedonannoista, joita oli annettu Tiffanylle, ja jotka heittivät varjon sen nuoren naisen maineeseen, jonka kanssa hän oli kihloissa. Kun hän oli personoitunut kunnia, katsoi hän ehkä iskun liian kovaksi ja valitsi kuoleman ennen häpeää. Herra T. oli rikas mies ja suunnattoman omaisuuden perijä.”
Marie oli kauhun vallassa. Lehti putosi hänen käsistään. Hänen silmänsä olivat punaiset, kasvot kuolonkalpeat, hän hengitti lyhyesti ja kiivaasti. Hän heräsi siihen, että kapteeni Bevan tuli huoneeseen. Hän oli nähtävästi kovin liikutettu.
„Niin, tyttöseni”, sanoi hän, „valmistaudu matkaan, meidän on lähdettävä.”
Kyyneleet valuivat Marien silmistä. Hän ei voinut kauempaa hallita itseään.
„Isä”, itki hän, „mitä tämä kaikki merkitsee? Minkätähden on herra Tiffany tehnyt itsemurhan?”
Bevan tiesi kyllä syyn, mutta ei ajatellutkan ilmaista sitä tyttärelleen.
„Kuinka minä sen tietäisin?”, vastasi hän rohkeasti. „Kaikki, mitä tiedän on siinä, että unelmasi miljoonista ovat lopussa. Aamulehdistä päättäen on hyvin mahdollista, että meidät sekotetaan asiaan. Sentähden on parasta matkustaa ennenkuin tulee vaikeuksia. Kello 12 yöllä lähtee eräs laiva Montrealiin. Menen heti tilaamaan siitä hyttipaikat. Sinun täytyy olla valmiina tullessani takaisin. Ymmärrätkö?”
Marie ei enempää kysellyt. Hän ei vieläkään käsittänyt asemaa. Tyttöraukka tunsi itsensä yksinäiseksi, hyljätyksi ja mitättömäksi, ja lisätäkseen katkeruutta hänen surussaan, asettivat sanomalehdet hänen maineensa epäilyksen alaiseksi. Hän tiesi olevansa syytön, ja ainoa, mitä hän voi ajatella, oli, että Tiffany tavalla tai toisella olisi saanut kuulla hänen pienestä rakkausseikkailustaan Wilfred Leonardin kanssa ja tälle antamastaan lupaukseta. Hän ei voinut kuitenkaan uskoa, että tämä olisi aiheuttanut Tiffanyn kuoleman. Hän ajatteli ja tuumi niin kauan, että oli tuskin ennättänyt alottaa pakkausta, kun isä jo palasi. Hänen mielensä oli niin levoton, että hän heittäytyi isänsä kaulaan ja kyynelien vallassa pyysi tätä sanomaan, miksi Tiffany oli niin äkkiä lopettanut itsensä.
Bevan piti varsin tärkeänä salata tyttäreltään rikollisuutensa. Ainakin hänelle osoittautuisi hän kunnialliseksi mieheksi. Hän tiesi olevansa ylpeä tyttärestään, hän oli varma, ettei hänessä ollut mitään vikaa, hänen rakkautensa häneen oli epäilemättä suurta ja vilpitöntä. Jos hän kertoisi hänelle totuuden, olisi hänen heitettävä pois naamio ja seistävä hänen edessään sellaisena kuin hän on. Siitä syystä hän valehteli häikäilemättä. Pelastaakseen itsensä sekä säilyttääkseen tyttärensä uskon ja luottamuksen, uskotteli hän Tiffanyn ensimäisen vaimon elävän ja tulleen New-Yorkiin ottamaan selkoa miehestään, joka useita vuosia sitten oli hyljännyt hänet.
Ei ollut ihme, että Marie lopuksi uskoi isäänsä, jota hän piti kunniallisena miehenä. Hänen sydämensä alkoi jälleen toimia säännöllisemmin. Rauhallisella äänellä hän kysyi:
„Matkustammeko illalla?”
„Kyllä.”
„Hyvä. Minä olen ajoissa valmis.”
Hotellin henkilökunta hämmästyi kuullessaan, että Bevan aikoi niin äkkiä matkustaa, mutta tämä selitti syyksi, ettei hän halunnut sekaantua Tiffanyn asiaan jos se vaan oli mahdollista. Jos hän jäisi New-Yorkiin, olisivat kaikki sanomalehtimiehet hänen kimpussaan. Illalla hän jättikin hotellin ja ennen aamunkoittoa oli hän jo tyttärineen matkalla Kanadaan.
Samana aamuna saapui hoteliin oikeudenpalvelija haastaakseen Marien ja hänen isänsä todistamaan Tiffanyn jutussa. Mutta se oli liian myöhäistä. Bevan oli pelastautunut amerikkalaiselta oikeudelta.
Vaasa 12.6.1925.
