Rakkautta ja petosta
Kirj. Dick Donovan
(„Vaasan” suomennos)
Viidestoista luku
Uusi suuri yllätys
Ulkomaille Barcelona-jutun johdosta lähetettyjen etsivien palattua Lontooseen arveltiin yleisesti suuriin väärennöksiin pääsyylliseksi erästä kapteeni Bevan -nimistä miestä, mutta kukaan ei ollut saanut kerätyksi niin paljon todistuksia, että olisi voitu toimittaa vangitseminen.
Pankkiyhdistys tiesi nyt seisovansa ihmeellisen taitavan väärentäjän kanssa silmä silmää vastassa. Bevan hymyili pankkiherroille, jotka olivat voimattomat hänen suhteensa. Hänestä saapui erilaisia tietoja ja tuntomerkkejä, mutta ei edes kahta yhtäpitävää. Hän oli ja pysyi piilossa. Mutta pankkiyhdistys käsitti varsin hyvin, ettei ollut varaa olla toimettomana. Taitoa vastaan on taisteltava taidolla, tiedettä vastaan tieteellä.
Kului kuukausia ennenkuin pankkiyhdistys kykeni ratkaisemaan kysymystä tehokkaista vastatoimenpiteistä. Tänä aikana oli etevimpiä asiantuntijoita kuultu ja taitavien tekijäin aivot pantu kovalle koetukselle. Lopuksi voitiin huudahtaa riemusta. „Jim the Penman” oli voitettu ja tavalla, joka, kun se tuli tunnetuksi, pani kysymään, miksi tätä varovaisuustoimenpidettä ei aikaisemmin oltu huomattu. Uusi vastatoimenpide perustui aivan yksinkertaisesti siihen, että päätettiin lävistää matkakreditiivit ja niihin kuuluvat shekit sillä summalla, jolle ne oli asetettu. Jos esimerkiksi kreditiivin arvo oli tuhannen puntaa, lävistettiin tämä summa paperiin. Näin varustettuina luulivat pankit voittavansa.
Sillä aikaa oli se mies, jota vastaan varovaisuustoimenpiteet olivat tähdätyt, kaikessa hiljaisuudessa kadonnut. Palattuaan siltä „liikematkalta”, joka tuotti hänelle 30000 puntaa, ymmärsi hän, ettei Pariisi kauempaa enää ollut turvallinen pakopaikka hänelle.
Hänen tyttärensä oli kadonnut. Minne, sitä hän ei tiennyt, mutta kylläkin minkätähden. Vaikkei hän suruaan kaikille näyttänytkään, oli Marien katoaminen koskenut häneen kovasti. Rva Bevan otti asian toiselta kannalta. Hän uskoi, että Marie aivan yksinkertaisesti oli pettänyt vanhempansa ja antautunut jollekin salaiselle rakastajalle. Myytyään omaisuutensa matkusti Bevan rouvineen erääseen hotelliin Pohjois-Ranskaan, jossa he elivät Rockefort-nimisinä. Lähes kaksi kuukautta asuivat he siellä. Mutta eräänä iltana ilmoittivat he isännälleen aikovansa matkustaa. Vielä samana yönä puhdistivat he Ranskan tomut jaloistaan ja matkustivat kanaalin yli Southamptoniin. Siellä saivat he seurakseen Argaven, joka piilotteli poliisin etsiskelijöiltä. Samalla hän oli kuitenkin tehnyt „afääreitä”. Eräs liigan jäsenistä oli saanut jollain tavalla käsiinsä kolme tai neljä shekkiä erään etevän ja rikkaan lontoolaisen asianajajan shekkikirjasta, ja jotta oli saatu selville, kuin asianajaja kirjoitti nimensä, oli menetelty sangen näppärästi. Eräs henkilö, joka ilmoitti olevan lontoolainen kauppamies, meni asianajajan luo pyytäen tätä kirjoittamaan eräälle herralle, joka oli hänelle velkaa 200 puntaa. Kirje kirjoitettiin, mutta siihen ei tullut vastausta. Kirjoitettiin uusi kirje ja uhattiin oikeudellisilla toimenpiteillä, ellei maksua heti suoriteta. Muutaman päivän kuluttua lähetti velallinen shekin. Asianajaja jätti shekin omaan pankkiinsa perittäväksi ja kun se oli lunastettu, lähetettiin rahamäärä saamamiehelle asianajotoimiston asettamalla shekillä. Tarvinnee tuskin sanoa, että sekä saamamies että velallinen kuuluivat tuntemattomaan liigaan, jonka toimesta eräässä esikaupunkipankissa oli avattu tili „velallisen” shekkiä varten. Koe onnistui, ja varustettuna kahdellasadalla punnalla sekä kadonneilla, tyhjillä shekeillä, pyysi Argave Bevania näyttämään taitoaan. Sen hän myöskin teki. Hän väärensi shekkejä yhteensä 5000 punnan arvosta. Nimikirjoitus oli niin taitavasti jäljennetty, että sitä oli mahdoton huomata.
Kun tämä asia oli järjestynyt, lähti Argave pääkaupunkiin perimään shekeistä rahoja ja lupasi palata takaisin heti kuin kaikki on selvää, sekä jättää Bevanille hänen osuutensa 2000 puntaa. Kun neljätoista päivää oli kulunut eikä Argavesta ollut kuulunut mitään, matkusti Bevan hänen jälkeensä Lontooseen. Vaikka Bevan oli sangen tuhlaavainen luonne, ei hän sallinut kenenkään äyrilläkään pettävän itseään. Hän löysikin Argaven eräästä West Endin hotellista. Vasta suuren vaivan jälkeen sai Bevan oman osuutensa. Argave pyysi luonnollisesti tuhannesti anteeksi, mutta itse asiassa hän oli mitä katkeroitunein siitä, että Bevan oli ajanut häntä takaa, ja vannoi ennemmin tai myöhemmin kostavansa sille miehelle, joka nyt saneli määräyksiään hänelle. Argave kärsi palvelemisesta, hän olisi tahtonut hallita, niinkuin tähänkin asti. Mutta kun kapteeni Bevan oli kysymyksessä, oli turha ajatella käskemistä.
Bevan palasi Southamptoniin, jonne hänen puolisonsa oli jäänyt ja muutamia päiviä myöhemmin matkustivat he Rio de Janeiroon eräällä River Plata -yhtiön laivalla. He tilasivat hyttipaikat rouva ja herra Norman Fitzroyn -nimellä. Bevanilla ei nyt juuri ollut mitään erikoista aihetta Etelä-Amerikkaan matkustamiselle, mutta piti kuitenkin varmimpana, asiain sillä kannalla ollessa, ajoissa vetäytyä syrjään. Hänen vaimonsa olisi mieluummin, jos hän olisi saanut päättää, jäänyt mieluummin Argaven seuraan, mutta Bevan ei siihen innostunut. Kuusi viikkoa myöhemmin vietiin rouva „Norman Fitzroy” keltatautia sairastavana erääseen Rion sairaalaan. Kaksikymmentäneljä tuntia senjälkeen oli Bevan leskimies. Hän ei kauan viipynyt Riossa. Muutettuaan rahaksi vaimonsa jalokivet ja vaatteet matkusti hän Pernambucoon ja sieltä Meksikoon sekä palasi vuoden poissaoltuaan takaisin Englantiin.
Muutamia kuukausia hänen palaamisensa jälkeen oli pankkimaailmalla jälleen kova pähkinä purtavana. Asianlaita oli seuraava:
Erään suuren lontoolaisen pankin johtaja sai Wienistä olevalta asiamieheltään seuraavan kirjeen:
„Meillä on kunnia lähettää eräs teidän matkakreditiivinne siihen kuuluvine shekkeineen. Ne ovat sangen omituisella tavalla joutuneet haltuumme. Eräs mies, jonka tunsimme nimellä majuri Descartes, asui lyhyemmän aikaa eräässä kaupungin hotellissa. Hänen täälläolonsa aikana lunastimme useita 1000 punnan suuruisia shekkejä. Eräänä päivänä tuli hän pankkiin mukanaan matkakreditiivi ja yksi shekki. Tarkastaessamme kreditiiviä ja shekkiä huomasimme, etteivät ne lyöneet yhteen. Kiinnitimme hänen huomiotaan asiaan, mutta hän vastasi saaneensa väärän kreditiivin mukaansa ja lupasi palata hotelliinsa hakemaan oikeaa. Hän jätti toisen shekkeineen pankkiin. Hän ei palannutkaan takaisin ja hotellista tiedustellessamme ilmoitettiin hänen mitä suurimmalla kiireellä matkustaneet Pariisiin erään sukulaisensa kuolinvuoteen ääreen. Olemme odottaneet häneltä jotain tietoa, mutta kun mitään ei ole kuulunut, vaikka oli kulunut jo neljätoista päivää, katsoimme parhaaksi palauttaa paperin teille.”
Selvää oli, että oli kysymyksessä uusi petkutus, ja pankkien edustajat kutsuttiin jälleen kokoon. Puheenjohtaja selvitteli asiaa. Hän sanoi, että nyt on jouduttu kolmannen kerran tekemisiin aikakauden suurimman rikollisen tiedemiehen ihmeellisen keksinnön kanssa, sillä ilman epäilystä oli tässä jälleen kysymyksessä „Jim the Penmanin” väärennys. Huolimatta kaikista varovaisuustoimenpiteistä oli hänen onnistunut väärentää myös lävistetyt kreditiivit shekkeineen. Tutkimukset osoittivat, että kreditiivi oli alkujaan ollut 500 punnan arvoinen ja shekit 20 puntaa kappale. Kirje ja shekit olivat varustetut vesileimoilla. Ne oli muutettu ja osa lävistystä aivan julkeasti poistettu.
Jälleen oltiin yksimielisiä siitä, että jotain uutta on keksittävä shekkiväärennysten ehkäisemiseksi, mutta samalla toivottiin saatavan rikollinen kiinni. Wienissä liikkuneen majuri Descartesin tuntomerkit sopivat kapteeni Bevaniin. Scotland Yardille tehtiin ilmoitus ja etsivät valtasi hämmästys. Vangitsemismääräys annettiin ja uskottiin se Howell Spurrierin haltuun. Ilmotus vangitsemismääräyksestä lähetettiin myös muihin maihin. Kun sille, jonka onnistui saada Bevan kiinni, luvattiin suuri palkinto, uskottiin varmasti, että Bevan pian olisi lukkojen ja puomien takana.
Vaasa 29.6.1925.