Rakkautta ja petosta
Kirj. Dick Donovan
(„Vaasan” suomennos)
Kahdeksas luku
Marie tekee uuden valloituksen
Bevan pysyi täysin rauhallisena. Hän sytytti uuden sikarin, kaasi lasiinsa sampanjaa ja otti muutamia kulauksia. Sitten vaipui hän mukavaan nojatuoliin ja näytti ihmiseltä, joka elää rauhassa koko maailman kanssa.
Argave katkaisi hiljaisuuden.
„Kuulkaahan, Bevan, ettekö omasta mielestänne menettele sangen arvottomasti?”
„Herra Charles Argave, tahi parooni Walderstein, tai miksi haluattekaan itseänne kutsuttavan”, alkoi Bevan kunnioittavalla äänellä, „minä tähän saakka olen ollut taipuvainen pitämään teitä intelligenttinä miehenä. Pariisissa teitte vaimoni avustuksella joitakin onnistuneita vetoja. Te asetitte oman julkeutenne minun julkeuttani vastaan, hävisitte, ja nyt ei teissä ole miestä kestää tappiota tyynesti.” Hän nousihe, vaikutti liikutetulta, vaikka hän epäilemättä vain näytteli. „Olen osoittanut teille mihin pystyn. Ette ole sellaisia idiootteja, ettette huomaisi onnistuneeni. Nautin yksinäni keksinnöstäni ja tulen rikkaaksi parilla kynänvedolla. Hyvästi!”
Hän lähti ovea kohti, mutta Argave pysäytti hänet.
„Emme ystäväni eroa tällä tavalla. Istukaa, olkaa rauhallinen ja puhukaamme, niinkuin miehet. Teitte väärin sanoessanne, etten tiedä, kuinka kestäisin tappion. Myönnän mielelläni aliarvioineeni teidät. Olette kyky, jota kumarran. Olen tehnyt erään erehdyksen ja myönnän sen avoimesti. Tähän asti on väärennys ollut kömpelöä käsityötä, enimmäkseen helposti havaittavaa. Te olette kohottaneet sen taiteeksi ja mikäli en erehdy, mahdottomaksi huomata. Minun piti sanoa, että minä ja toverini työskentelevät yhteiseksi edukseen. Niinkuin edustamme eri kansallisuuksia, edustamme myös eri mitoissa intelligenssiä. Yhdistyneinä olemme voima, jonka ensimmäisenä, ainoana päämääränä on hankkia rahaa. Olemme liikemiehiä, tai ehkä keinottelijoita. Laki ei tunnusta pientä järjestelmäämme ja siksi meidän on toimittava suurimmassa salaisuudessa. Olemme tehneet toisillemme uskollisuudenvalan ja jos joku sen rikkoo, seuraa siitä hänelle ikävyyksiä. Minun toimenpiteeni kautta olette päässeet joukkoomme eikä ole epäilystäkään siitä, että palveluksenne voivat hyödyttää meitä. Kysymys on vaan siitä, mitä tahdotte?”
„Minä ehdottaisin”, puuttui puheeseen ruhtinas, „että kapteeni Bevanille annettaisiin joku suurempi summa, koska otaksun, ettei hän tahdo ruveta ryhmämme jäseneksi.”
„Siitä asiasta olen jo muodostanut mielipiteeni”, sanoi Bevan. „Kaikki kulta, minkä kykenette kokoon haalimaan, ei riitä salaisuuteni ostamiseen. Minä olen, kiitos Argaven, joka piti minua narrinaan, tehnyt eräitä tutkimuksia musteen ja paperin kemiallisista ominaisuuksista, ja voin pettää maailman kaikkia pankkeja. Sen olen aloittanut. 2000 punnalle laadittu kreditiivi on nyt 20000 punnan arvoinen, mutta siihen kuuluvat shekit ovat ainoastaan 100 punnan arvoisia ja teillä on vain kaksikymmentä sellaista. Asiain tällä kannalla ollessa ei teillä ole pienintäkään hyötyä kreditiivistä enempää kuin shekistäkään, sille ne eivät lyö yhteen.”
Herrat katsoivat toisiaan kuin kummituksen peloittamat. Hra Bevanin keksinnön herättämästä ensi-innostuksessa oli tämä seikka kokonaan unohtunut.
„Toverit”, sanoi Walter Smith, hän, jonka ulkomuoto oli yksinkertaisin ja vähimmin sivistynyt. „Tiedätte, että tuo temppu on saattanut meidät pahaan asemaan. Kun shekit eivät sovellu kreditiiviin, ei ole naurun aihetta. Annetaan tuolle kapteenille kaksituhatta puntaa tästä kepposesta ja luvataan kaksituhatta lisää, kun shekit ovat selvät. Neljätuhatta puntaa ei ole huono palkka tuollaisesta taikoilemista.”
Argave, joka myönsi, että kapteenilla on ote tässä asiassa, kannatti ehdotusta. Samoin teki ruhtinas, joka samalla kysyi, suostuisiko Bevan ehtoihin.
„Suostun vastaanottamaan lisäksi kaksituhatta puntaa, kun olen valmistanut shekit”, vastasi hän. „Ja vastaisuudessa olen valmis tekemään teille „puhdasta” mistä paperista hyvänsä kymmenestätuhannesta punnasta kappaleelta.”
Puhtaaksi tekemisellä tarkoitti hän musteella kirjoitetun poistamista hänelle lähetettävistä shekeistä. Nyt oli vain jäljellä kahdentuhannen punnan hankkiminen. Siinä ei ollutkaan suurta vaivaa, ja ne ojennettiin kapteenille.
Bevanin poistuttua sai Argove aikamoisen läksytyksen. Hän oli uskotellut kanssarikollisilleen, että Bevan oli täydellisesti hänen vallassaan ja että liiga voi käsitellä häntä mielensä mukaan. Sen sijaan oli heidän kuitenkin ollut alistuminen hänen tahtoonsa. Oli tuskin epäilystäkään siitä, että tämänlaiset herrat jättäisivät Argavea pysyväistä muistomerkkiä vaille. Häntä oli Bevanin rouva pettänyt. He olivat tunteneet toisensa useita vuosia, olipa hän ollut yhteen aikaan Argaven rakastajatarkin. Hän ei ollut antanut miehelleen suurempaa arvoa, vaan oli pitänyt häntä tyhmyyden ja julkeuden sekotuksena — tyhmyydellä oli kuitenkin hänen mielestään ratkaisuvalta. Kun köyhyys alkoi lopulta koputella ovelle, oli vaimo kääntynyt hänen puoleensa. Argave ei ollut koskaan kapteenin kanssa tekemisissä, mutta oli kyllä enemmän kuin yhden kerran pyytänyt rouvaa ottamaan selvää, tahtoisiko hänen miehensä asettaa kemiantaitonsa hänen käytettäväkseen. Tämä oli kuitenkin epäillyt siihen iltaan saakka, jolloin molemmat herrat tapasivat Maison Doréessa.
„Minun täytyy myöntää”, sanoi Argave tovereilleen, „että minua on petetty, mutta minä olen sen kostava. Minä panen tuon kapteenin polvilleen ennenkuin hän tulee liian vanhaksi.”
„Hyvä”, huomautti Wilson kuivasti, „mutta pyydän ettet sentään tapa tuota aasia. Minun käsitykseni mukaan tulee hänestä meille kultakaivos.”
Aamutöihinsä tyytyväisenä palasi Bevan hotelliin. Kauan oli hän elänyt epäkunniallisen rajamailla, mitään todellista rikosta ei hän koskaan ollut tehnyt. Kiitos vaimonsa, oli hän nyt astunut rajan yli ja ottanut kohtalokkaan askeleen. Ei ollut enää palaamisen mahdollisuutta. Mahdollisuudet, jotka nyt aukenivat, olivat kuitenkin niin valoisat, ettei hänenlaisensa miehen tarvinnut pelätä katsoa tulevaisuuteen.
Lupauksensa mukaan palautti hän muutetut shekit viikon kuluttua. Kun hänen tyttärensä halusi matkalle, päätti hän pistäytyä Amerikaan. Ensin tekivät he pienen matkan Skotlantiin. Liverpoolissa he tilasivat hytit New-Yorkiin. Mariella oli kova halu kirjoittaa Wilfredille ennen lähtöä, mutta lopulta hän kuitenkin päätti unohtaa hänet, vaikka tiesikin sen olevan vaikeata.
Samalla laivalla matkusti eräs herra Peter Tiffany. Hän oli salonkimatkustaja ja ilmeisesti muut matkustajat hänet hyvin tunsivat. Bevan sai selville, että hän oli hyvin rikas ja erään bostonilaisen pankkiiriliikkeen osakas. Hän oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen, hienosti puettu, miellyttävä persoonallisuus. Merisairauden vuoksi oli Marie kaksi ensimäistä päivää vuoteessa. Kolmantena päivänä voi hän jo oleskella kannella. Kalpeista kasvoistaan huolimatta näytti hän ihastuttavalta ja Tiffany pani sen merkille.
Tiffany alkoi tapailla Marieta. Hän sanoi hänelle, että hän on ihastuttava ja miellyttävä toipilas. Hän lähetti hänelle hedelmiä ja mehuja sekä kertoili laajasti ihmeellisestä Amerikasta ja sen asukkaista. Ei kestänyt kauan ennenkuin hän esitti itsensä tytön isälle. Ennen matkan päättymistä oli Tiffanysta ja Bevanista tullut erittäin hyviä ystäviä, mutta Marie oli epäilemättä yhdistävä silmukka heidän välillään. Tiffany tiedusteli mihin Bevan aikoi New-Yorkissa asettua asumaan. Kun tällä ei ollut mitään varmaa paikkaa tiedossa, ehdotti Tiffany erästä Viidennellä Avenuella sijaitsevaa, jossa hän aina asui. Bevanilla ei ollut mitään syytä olla hyötymättä tuttavuudestaan ja hän suostui ehdotukseen. Tiffany oli mies, jolla tuntui olevan selvästi hyvästi aikaa ja rahaa. Marie oli luonnollisesti kovin ihastunut siihen uuteen elämään, joka tarjoutui hänelle, ja hän piti Tiffanya mielenkiintoisena ja hyvänä miehenä. Tämä kertoi olevansa leski ja kuvaili liikutettuna elämänsä suurta surua. Kaksikymmentävuotiaana oli hän mennyt naimisiin serkkunsa kanssa, „enkelin”, joka oli häntä kaksi vuotta nuorempi. Hän oli lahjoittanut Tiffanylle pojan, joka kuitenkin kuoli kolmen kuukauden kuluttua. Nuori äiti murtui kokonaan. He olivat sitten lähteneet matkoille, kulkeneet paikasta toiseen, pysähtymättä pitemmäksi aikaa missään. He olivat käyneet New Orleansissa, Lousianassa ja Floridassa. Täällä sai hänen rouvansa keltakuumeen, lääketaito enempää kuin rahatkaan eivät voineet pelastaa häntä. Murtunut mies lupasi itselleen ettei kukaan toinen nainen saa hänen muistoaan häivyttää. Hänen nimensä oli ikuisesti hänen sydämeensä kirjoitettu. Tämä kertomus liikutti Marieta syvästi. Ja Tiffanyn huokaukset ja kyyneleet löysivät tien hänen sydämeensä. Hän lohdutti miestä parhaansa mukaan hän oli vielä nuori ja voi kyllä jonakin päivänä unohtaa surunsa ja ottaa itselleen uuden puolison.
Vaasa 4.6.1925.
