Vanha kalastaja
Jos hän vanhoina elämänsä päivinä ei olisi tehnyt sitä »rikosta», joka johti hänetkin, pahantekijänä, tuonne kammottavien ristikkoikkunoiden taakse, olisi hän auttamattomasti unhottunut minultakin. No en minäkään hänen elämänkertojaksi rupea, syystä että se taitaisi käydä kovin nukuttavaksi, hänkin kun oli, niinkuin moni meistä, semmoinen jokapäiväinen sielu, jonka elämään ei sattunut yhtään sen suurempaa pykälää. Ei hän ollut edes miekkamies, että olisi sillä historianlehtiin leikannut nimensä, puhumattakaan henkisemmista kyvyistä.
Hänen nimensä oli Kalastaja-Matti. Hän oli ukko, joka eli kalastuksella kesän ajat, oli perinpohjin suomalainen: nukkui enimmät puolet ikäänsä, söi silloin kun halutti ja kun oli mitä syödä, hätätilassa käytti kieltäkin ja — kuten jo sanoin — hän kalasti, souteli koskien korvilla ja venytteli välkkyvää uistinta kalasu'ulle surmaksi. Mutta talvella hän ei soudellut; silloin hän eleli ruotilaisena, kierteli talosta toiseen ollen määrätyt viikot kussakin, söi ja nukkui, käväsipä parhailla säillä hakojakin riipimässä tunkioon. Mutta kesää hän ikävöi ja odotti kuin mustalainen markkinoita. Eikäpä syyttäkään. Silloin hänellä oli vapaus ja elinkeino omasta, Jumalan antamasta vedestä.
Mutta tämä vanha kalastaja-ukkokin sai siinä tuhruselämässään kokea, että tässä maailmassa on kielletyn puun hedelmiä semmoisiakin, joista siinä suuren kirjan laidassa sanotaan: ottakaa ja syökää, vallitkaa j. n. e. Tämä tapahtui muutamana elokuun ihanana iltana. Entiseen tapaansa »vallitsi» kaloja soudellen ja onkien. Ja Herra salli hänen onkeensa suuren kalan, eli tarkemmin punaisen kalan.* Mutta kun hän oli sen veneesensä ottanut, oli hän tehnyt »rikoksen». Seuraukseksi siitä tuli: Häneltä otettiin veneet ja värkit takavarikkoon. Sittemmin tutkittiin asiata tuossa kammottavassa lakituvassa ja vanhus tuomittiin vankeuteen. Pahantekijäin joukkoon oli hän luettu 70 vuoden vanhana!
Ja miksi? Eikö sitä sitte saa onkia?
Saapa hyvinkin, mutta sitä täytyy »valita» kalat, mitkä arvonjärjestyksen eli armonjärjestyksen mukaan sopivat hänen kaltaisensa suulle. Hänen kaltaisensa mies ei saanut ottaa semmoista kalaa, joka oli luotu ainoastaan parempia varten! — Hänen laisensä mies ei saanut lain mukaan lohia tappaa eikä ottaa veneesensä, eikä tietysti syödäkään, jos semmoinen sattuisi erehtymään, hänen olisi täytynyt, nähtyään kalan arvo, laskea se siivosti laidan taakse odottamaan »osake-yhtiön» isosuista rysää! Niin se on. Hän tuomittiin varastamisesta, kalan rääkkäyksestä ja luvattomasta pyynnistä, ja ties mistä kaikesta!
Minä näin ukon sitten vankeudesta päästyään. Ei sanonut häpeästä piittaavansa, pahoilihan vaan sitä, kun veivät veneen ja värkit. Mistäpä köyhä kiertolaisukko sai uudet. Ja kalastamisesta hänen oli mahdoton luopua.
Aramis
* Punaisiksi kaloiksi nimittävät kalamiehet kesäistä lohta ja taimenta, jotka ovat yksityiseltä kiellettyjä pyydystää.
Uuden ajan kynnyksellä. Suomen työväen alpumi 1899.
