III
Meksikon varakuningas käveli huolestuneena edestakaisin palatsinsa työhuoneessa, jonka korkeista akkunoista oli laaja näköala suuren pääkaupungin yli.
Kaukana häämöittivät peilikirkkaat sisämaan järvet, joiden aallot aikoinaan olivat ulottuneet aina Meksikon muureille, mutta jotka järvet aikaa myöten olivat kutistuneet puolta pienemmiksi alaltaan.
Don Gonsalvo ei voinut enää kauvemmin ohjata tuota laajaa valtakuntaa, jota hän Espanjan kuninkaan nimessä hallitsi. Kaikkialla vallitsi epäjärjestys ja epävarmuus. Eipä edes suurimmissa kaupungeissakaan voinut olla turvattu ryöstöiltä. Pienimmänkin matkan edellä tehtiin tavallisesti testamentti.
Gonsalvo oli nyt aikeissa lähettää Espanjan hallitukselle suuremman summan rahoja, ja tämä oli syynä hänen suureen levottomuuteensa, sillä vuosi sitten oli samallainen lähetys joutunut erään ryövärijoukkueen käsiin.
Varakuningas tiesi, että aivan hänen ympärillään oli virkamiehiä, jotka eivät olleet ihan viattomia, ja juuri tämä seikka teki hänet alakuloiseksi.
— Minä en toivo mitään mieluummin kuin että kuningas jättäisi minan paikkani toisiin, voimakkaampiin käsiin, mutisi hän itsekseen, sillä minä tunnen jo tulevani liian vanhaksi.
Palvelija ilmoitti nyt, että hänen ylhäisyytensä poika oli käskystä tullut etuhuoneeseen ja odotti sisäänpääsyä.
Pian astui hieno nuori mies työhuoneeseen.
— Mitä haluaa minun isäni? kysyi hän.
— Minä annan sinulle kunniakkaan tehtävän, rakas Colomboni, sanoi kuvernööri. — Tiedät ajan olevan käsissä, jolloin minun täytyy lähettää kertyneet maan verot Veracruz'in satamakaupunkiin, sieltä edelleen Espanjaan lähetettäviksi sitä varten satamassa odottavalla linjalaivalla. Tiedät myöskin, että tämä lähetys tavallisesti on alttiina hyökkäyksille matkalla Veracruz'iin täältä. Tällä kertaa uskotaan sinulle lähetyksen vienti sadan rakuunan suojaamana. Varhain huomisaamuna, klo ½4 tulee lähdön tapahtua.
— Olen kiitollinen tehtävästä ja toivon voivani suorittaa sen onnellisesti, sanoi don Colombo.
Veracruz'issa on sinun täytettävä eräs velvollisuuskin, jatkoi kuvernööri. — Sisareni Bianka palaa Englannista ja kenties jo odottaa meitä itseään vastaanottamaan. Sinun turvissasi voi hän varmasti tehdä tänne tuon vaarallisen matkan.
— Olen kovin iloinen saada nähdä hänet jälleen, sanoi nuori meksikkolainen. Kun englantilainen vei hänet, josta me kaikki niin paljon pidimme, surin minä kaikista enimmin.
— Niin, mutta se lohdutti kumminkin, että loordi Eglon oli hänen arvoisensa mies. Mutta riennä jo tekemään valmistuksia matkaa varten.
Kun don Colombo de Gonsalvo tuli kadulle, tapasi hän erään ystävän. Se oli rakuunakapteeni Balbao.
— Mihin nyt? kysyi upseeri.
— Täytyy mennä valmistautumaan Veracruz'in matkaa varten.
— Matkustatko Veracruz'iin? huudahti Balbao kummastuneena.
— Varakuninkaan käskystä, lisäsi Colombo.
— Onnittelen, sanoi Balbao, mutta sinulla ei kai ole niin kiirettä, ettet ehtisi tulla pelaamaan muutamaa peliä. Loy'n pelipankissa tapaa ensi luokan kansaa.
Colombo näytti silmänräpäyksen vastustelevan Balbaon houkutuksia, mutta pelihimo viimein voitti ja hän suostui tuumaan.
— Loy'n tytär on taaskin "isäntänä", sanoi Balbao tarttuen Colombon käsivarteen.
Kulettuaan hetkisen menivät he erääseen palatsiin, jonka ylintä akkunariviä sadat kynttilät valaisivat. Saliin tultuaan näkivät he pelin olevan jo täydessä käynnissä.
Joukko herroja, useimmat niistä lähiseudun tilanomistajia, istui pöydän ympärillä, mihin myös pankkiirin tytär, todellinen kaunotar, oli ottanut tuolinsa.
Kun hänen tummat, säkenöivät silmänsä sattuivat sisälletulijoihin, sanoi hän viehättävällä äänellä:
— Täällä on sijaa, hyvät herrat, te tulette juuri parhaaseen aikaan!
— Mitä kuuluu teille, sennor Colombo? kysyi hän kohta senjälkeen varakuninkaan pojalta.
Colombo suuteli kauniin Jenny Loy'n kättä.
— Paljonko panette? kysyi Jenny.
— Tuhat piasteria! sanoi nuori mies asetellen muutamia kultarahoja eräälle numerolle.
— Le jeu est fait! huusi ranskatar.
— Hävinnyt! sanoi Colombo.
— Ensi kerralla voitatte, kuului Jenny Loy'n sointuva ääni.
Balbaokin pelasi, mutta hävisi niinkuin Colombokin, joka näki tuhat piasteria toisensa jälkeen katoavan pankin laatikkoon. Kuta enemmän he hävisivät, sitä rakastettavammaksi tuli Jenny. Viettelevän ranskattaren mustain tulisilmäin houkuttelemana pani Colombo viimein peliin viimeisetkin rahansa, jotka hänellä olivat jälellä — nimittäin viisituhatta piasteria. Tälläkin kertaa hän hävisi, mutta riensi heti ulos noutamaan lisää rahoja, sill'aikaa kun Balbao jatkoi pelaamista vähän paremmalla onnella.
Hetken perästä palasi Colombo. Peli kävi yhä kiihkeämmäksi. Balbao oli nyt hävittänyt rahansa ja seurasi ystävänsä peliä tarkkaavaisena.
Aina ja aina kierivät nuo onnettomat kuulat; onnen aurinko, joka vaan hetken oli Colombolle paistanut, vaipui jälleen alas. Hän oli nyt menettänyt viisikymmentätuhatta sekiiniä.
— Nyt menemme täältä pois, Balbao, sanoi hän nousten istualtaan kalmankalpeana.
— Teillä on ollut tavattoman huono onni tänä iltana, herrani, sanoi Jenny, mutta huomenna onni kyllä suosii teitä.
Molemmat meksikkolaiset kumarsivat ja jättivät pelihuoneen. Täysin siemauksin hengittivät he raitista yöilmaa kulkiessaan pitkin tyhjiä katuja.
— Nyt olen minä mennyttä miestä, sanoi Colombo, kun he olivat kulkeneet muutamia askeleita.
— Miksikä? Ei kaiketi noiden muutamien vaivaisten piasterien vuoksi? sanoi Balbao.
— Juuri niiden.
— Selitä toki tarkemmin.
— Minä olen pelannut rahoja, jotka kuuluvat valtiolle.
— Se on tosiaankin ikävä juttu, mutta se asia on kylläkin autettavissa.
— Voitko lainata minulle? kysyi Colombo.
— Köyhä kuin kirkonrotta, sanoi kapteeni nauraen.
— Siinä tapauksessa olen hukassa, sanoi Colombo.
— Älä menetä malttiasi niin pian, keskeytti Balbao. — Kuuleppas poikani, minä tiedän neuvon meille molemmille. Sinä viet rahalähetyksen, minä ryövään sen, ja sitte saamme sen molemmat.
— Oletko sinä hullu? huudahti Colombo kauhistuuneena.
— Pysy järjissäsi, sanoi kapteeni nauraen. — Nyt on kysymyksessä olla tai ei olla, ja silloin lakkaa kaikki moraali. Me nappaamme Espanjan kruunulta pikku summan, ja minä olen sitäpaitsi varma siitä että ellemme me sitä tee, niin tekevät sen jotkut muut meidän sijastamme! Kuuntele nyt tyynenä suunnitelmaani: Tierra calienten luona hyökkää sinun kimppuusi yöllä pelottava ylivoima; sinä tulet haavotetuksikin. Sinut kannetaan paareilla takaisin Meksikkoon, luonnollisesti ilman rahoja, isäsi hoitaa sinua ja vannoo kostavansa, mutta kolmen viikon kuluttua olet sinä taas terve.
Colombo epäili hetken, suostuako tuumaan vai ei, mutta ilmitulemisen ja häpeän pelko voitti pian kaikki muut ajatukset.
— No hyvä minä suostun ehdotukseesi, sanoi hän.
He sopivat nyt lähemmin siitä, miten suunnitelma toteutetaan, ja erosivat sitten kumpikin omia valmistuksiaan laittamaan.
(jatkuu)
Kansalainen n:o 76-77 15-18.7.1910.
