Kuolleista noussut
Suomennos "Wiipurille"
Kymmenes luku
Harry Taxon tulee avuksi
Sherlock Holmes oli Pearsonin taskusta löytämänsä osotteen mukaan etsinyt herra Smithiä ja saanut tietää hänen matkustaneen. — Mihin? — Niin, sitä ei tiedetty, oli hänelle vastattu siinä talossa, jossa tuo kunnon-mies asui. Hän oli matkustanut ehkä Lontooseen.
Holmes meni nyt satamaan. Siellä sai hän tietää, mitkä laivat olivat lähteneet eilen illalla Dieppestä. Niitten joukossa oli m. m. "Condor", jonka matkustajaluettelo oli nähtävissä. Sherlock Holmes löysi luettelosta herra Smithin, mutta ei mitään neiti Blachia.
"Tämä on epävarma tieto", tuumi hän. "Smith on kovin tavallinen nimi. Täytyy koettaa, eivätkö kaupunginlähetit voi mitään ilmoittaa."
Hän tapasi pian kaupunginlähetin. Tämän huusi hän luokseen ja tiedusteli häneltä asiaa.
"Kaunis, nuori nainen?" toisti kaupunginlähetti miettivänä. "Niin, herra hyvä, se riippuu mausta. Sanokaa minulle kernaammin, minkälaiset vaatteet hänellä oli, niin silloin voin antaa teille vastauksen."
"Hänellä oli musta puku. Sitä paitsi oli hänellä tavattoman suuret, mustat silmät, ja arvatenkin oli hän hyvin murheellisen näköinen. Hän oli erään Smith-nimisen herran seurassa —"
"Seis, herra! Luulen nähneeni tuon nuoren naisen. Eilen illalla seisoi näet tuommoinen pari kauan laiturilla, ja tuntui siltä, kuin ei naisella olisi mitään erityistä halua nousta laivaan. Herra puheli hänelle ja lopulta, viimeisessä silmänräpäyksessä, nainen suostui nousemaan Condor-laivaan."
Sherlock Holmes pisti kultakolikon ukon kouraan palkinnoksi tämän antamasta tiedosta ja kiirehti suoraan sataman sähkölennätinasemalle, mistä lähetti sähkösanoman Harry Taxonille. Sitten sähkötti hän Brightonin satamapoliisille, sillä hän ei ollut varma, eikö höyrylaiva jo ollut saapunut perille, kun Harry saisi hänen sähkösanomansa ja saapuisi Brightoniin. Poliisi sai tietysti määräyksen pitää silmällä herra Smithiä ja neiti Blachia, jotka saapuisivat "Condorilla", ja ottaa selville, mihin he pysähtyisivät.
Sähkösanoman saadessaan Harry Taxon istui avonaisen akkunan ääressä, katsellen sinistä kesätaivasta.
"Sherlock Holmesilta", murahti hän avattuaan sen. "Mitähän hän tahtoo?"
Sähkösanoma oli pitkä ja seikkaperäinen. Se kuului:
"Matkusta heti Brightoniin. Sinne on tänään varhain höyrylaiva "Condorilla" saapunut neiti Blach, jonka mukana on pahantekijä Smith, luultavasti väärällä nimellä. Vapahda neiti Blach poliisin avulla ja tuo itse hänet tänne takaisin ensiksi Brightonista lähtevällä laivalla. Sano hänelle, että Georg elää ja odottaa häntä. Ammu Smith, jos on tarpeen. Sh. H. 879."
Harry hyppäsi pystyyn ja haki aikataulun.
"Riivatun lyhyt aika!" tuumi hän, "mutta minä teen parastani. Kaikeksi onneksi olin satamassa, kun huvilaiva "Valo" lähti, ja näin kauniin neidin kannella yhdessä herrojen kanssa. Sen vuoksi on minulla jonkinlainen aavistus siitä, minkä näköinen hän on."
Rouva Bonnet, taloudenhoitajatar, sai vain muutamia lyhyitä ohjeita, ja sitten oli Harry matkalla asemalle. Lyhyen matkan Broghtoniin tuumiskeli hän, kuinka parhaiten voisi löytää Margaretin olinpaikan. Hän ihmetteli vain, että Sherlock Holmes ei itse suorittanut tätä tehtävää. Todennäköisesti oli hänen läsnäolonsa Dieppessä välttämätön.
Tuoltuaan Brightoniin meni Sherlock Holmesin apulainen satamaan, mutta huomasi siellä harmikseen, että "Condor" oli saapunut jo aikoja sitten ja varustautui jatkamaan matkaansa Southamptoniin. Hän juoksi laivaan ja kysyi kapteenilta etsimiään henkilöitä.
"Aa, sitä mielipuoltako tarkoitatte? Kuinkapa minä voisin tietää, mihin hän on mennyt. Minä olin iloinen, kun pääsin hänestä", vastasi hän.
"Mielipuoliko? Teidät on petetty, neiti Blach on hyvin yksinkertaisesti ryövätty. Sherlock Holmes, josta varmaankin olette kuullut puhuttavan, on lähettänyt minut tänne pelastamaan tyttö raukan."
Hämillään tuijotti kapteeni hänen. Asia oli hänelle ylen kiusallinen. Mutta kuinkapa hän olisi voinut ajatella mitään semmoista?
"Sitä en minä voinut tietää", murahti hän, "ja toivon, että olisin saanut jonkun vihlauksen hiukan aikaisemmin. Nyt on minun heti jatkettava matkaa enkä voi muuta kuin toivottaa teille menestystä."
Harry Taxon oli kuitenkin saanut tietää, että Margaret oli saapunut "Condorilla".
"Vapahda hänet poliisin avulla", oli Sherlock Holmes sähköttänyt. Tästä päättäen olivat viranomaiset jo saaneet tiedon asiasta. Harry Taxon kiiruhti lähimmälle poliisiasemalle ja kuulusti asiaa. Vastaus kuului:
"Kun sanoma Sherlock Holmesilta saapui ajoissa, olimme laivaa vastassa ja näimme neiti Blachin nousevan maihin. Hän oli ilman seuraa — se on, mainittu Smith seurasi häntä jonkun matkan päässä. Neiti Blach meni heti asemalle, lunasti lipun Lontooseen ja Smith teki samoin, minkä jälkeen molemmat matkustivat."
Harry Taxon tuijotti mieheen.
"Ja kaiken tämän sallitte te rauhassa tapahtua? Ettekö lähettänyt ketään seuraamaan heitä?" kysyi hän ihmeissään.
Virkamies katsoi häntä hyvin halveksivasti.
"Jos herra Holmes olisi sitä toivonut, olisi se tapahtunut. Mutta hän vaati vain, että me pitäisimme silmällä, missä tuo pari pysähtyisi, ja sen olemme tehneet."
"Olette oikeassa", tuumi Harry Taxon ivallisesti. Mutta mennessään hän itselleen pauhasi aika lailla. Nyt kiirehti hän, minkä jaksoi, ja tulikin asemalle oikeassa ajoin, ehtiäkseen Lontooseen lähtevään pikajunaan.
"Tämä on hirveätä", vaikeroi hän. "Voisiko uskoa mahdolliseksi, että poliisimies on niin tuiki yksinkertainen? Nyt tulivat molemmat luultavasti minua vastaan, kun minä matkustin Brightoniin."
Lontoossa, kuinka hän siellä voisi löytää ne, joita etsi? Aivan yhtä hyvin voisi löytää silmäneulan heinäläjästä. Mutta hänen täytyi yrittää.
Äkkiä pysähtyi Harry ajatuksissaan. Oli hyvin luultavaa, että roisto koettaisi piilottaa seuralaisensa johonkin hullujenhuoneeseen ja varmaankin johonkin yksityiseen hoitolaan, joita Lontoossa on niin kosolta. Hän meni siis suoraan asemalta erään tohtori Brownin, hermotautien spesialistin luo, jonka kanssa hän oli tuttu. Tälle kertoi hän asiansa ja lopetti:
"Olkaa hyvä ja mainitkaa minulle muutamia yksityisiä hullujenhuoneita, joista voisin etsiä neitiä."
"Nuori mies", virkkoi tohtori hymyillen, "te olette varmaankin perineet jotakin mestarinne tarumaisesta onnesta. Juuri nyt olen minä lähtemässä Richmondiin, missä on kokonaista kuusi semmoista hoitolaa. Seuratkaa minua, ei ole mahdotonta, että löydätte sieltä, ketä etsitte."
Tohtorin automobiili odotti oven edessä. He nousivat siihen ja heti lähdettiin matkaan. — —
Sillä välin oli Margaret joutunut omituiseen asemaan. Hän oli lukenut ja täydellisesti ymmärtänyt sen lipun, jonka Smith oli pannut hänen hyttinsä pöydälle. Mutta hän oli luonnostaan maltillinen ja kylmäverinen. Tuskin oli hän päässyt selville siitä, että hän nyt oli todellakin tuon miehen vallassa, kun päätti käyttää asemaansa mahdollisimman paljon hyödykseen.
Hän otti esiin kukkaronsa, jossa oli kuitenkin vain muutamia lantteja. Hän ei voinut toimittaa siis mitään omin neuvoin. Avun toivominen vento vierailta ihmisiltä oli mahdotonta, niin kauan kuin häntä pidettiin mielenvikaisena. Hänen oli siis koetettava pettää Smith. Hänen hienot huulensa pusertuivat yhteen, kun hän oli tehnyt tämän päätöksen, ja nyt ajatteli hän vain, kuinka saisi sen parhaiten täytäntöön.
Varhain seuraavana aamuna, juuri vähän ennen kun laiva tuli Brightoniin, koputettiin hänen ovelleen.
"Sisään", huusi hän levollisesti.
Smith, joka ulkopuolelta äänettömästi oli avannut oven, seisoi hänen edessään.
"Olemme Brightonissa", sanoi hän alamaisesti, inhottavasti hymyillen.
"Teidän pitää antaa minun heti matkustaa Lontooseen!"
"Minkä tähden niin, neiti Blach?"
"Tiedättehän, että minä tahdon nähdä laivan —"
"Laivan — suuri jumala, neiti Blach, ettekö siis ole huomannut, että kaikki, mitä minä olen sanonut teille, on ollut vain uskottelua?"
"Valetta, tarkoitatte te", keskeytti hänet Margaret. "Te olette saanut Pearsonilta toimeksenne viedä minut hänen haltuunsa. Miksikä ei hänellä ollut rohkeutta ensin kysyä minun mielipidettäni?"
Smith katsoi häntä ihmetellen.
"Miksikä? Niin, minä luulen — hänen uskovan, että te vihaatte häntä."
"Semmoiseen luuloon en minä ole antanut hänelle mitään aihetta. Mikä on enemmän, on se, että minulla ei ole mitään suurempaa toivoa kuin saada niin pian kuin mahdollista puhutella herra Pearsonia."
"Onko tämä täyttä totta."
"Niin on. Minä olen muuten koko yön tuumiskellut, mikä on voinut saada hänet näyttelemään tämmöistä tarpeetonta ja minulle sangen vastenmielistä ilveilyä. — Oliko hän niin vihainen siitä, että minä surin Georg Whittleriä?"
"Sitä en luule. — Mutta kun te nyt puhutte järkevästi, neiti Blach, niin voin sanoa teille, että katson tämän johtuvan vain hänen epäröimisestään. Hän ei tahtonut jättäytyä vaaraa saada teiltä rukkaset ja sen vuoksi antoi hän minun toimeksi saattaa teidät Brightoniin. Hän tulee junalla Lontoosta ja minun on yhdessä teidän kanssanne odotettava häntä eräässä hotellissa."
"Hotellissa? Minkä vuoksi taaskin valehtelette?" huudahti Margaret ivallisesti. "Te tarkoitatte kuitenkin hullujenhuonetta! Ette te turhaan ole laivassa ilmoittanut minun olevan päästä vialla. — Olen valmis kohtaamaan herra Pearsonin, mutta en täällä Brightonissa. Se on minun ehtoni?"
"Missä muualla? Herra Pearsonin on määrä tulla tänne."
"Katsokaa heti, eikö hän jo ole täällä. — Tehän joka tapauksessa odotatte häneltä tietoja?"
"Hänen on määrä sähköttää minulle, jos saisi esteen. Koska ei mitään sähkösanomaa ole tullut —"
"Niin on hän itse täällä. Ja jos ei tule hän eikä sähkösanomaa, niin on tapahtunut jotakin odottamatonta, eikä meille jää muuta keinoa kuin etsiä laivaa Lontoon satamasta."
Smithin piti myöntää, että Margaret oli oikeassa loogillisessa väittelyssään. Siitä johtui, että he molemmat matkustivat Lontooseen. Margaretilla ei ollut penniäkään taskussa ja sen vuoksi hän pyrki Lontooseen, missä hän kyllä tiesi saavansa apua."
Ajurille sanoi Smith ääneen ja selvästi: "Satamaan!"
Margaret tunsi hyvin vähän Lontoota eikä sen vuoksi huomannut, että ajuri suuntasi aivan päinvastaiselle taholle, kuin missä satama oli. Hän ei tiennyt myöskään, että Smith etukäteen maksaessaan ajurin oli pistänyt tämän kouraan lapun, johon oli kirjoitettu: "Minulla on mukanani mielisairas. Ajakaa Richmondiin tohtori Wotterin hospitaaliin takaportille ja tekeytykää siinä, niinkuin olisi pyörä tai jotakin muuta mennyt rikki. Saatte kaksinkertaisen maksun."
Matka ei kestänyt kauan. Äkkiä pysähtyi vaunu. Ajuri hyppäsi alas ja selitti vaikeroiden, että hän ei voi ajaa etemmäksi, kun linjaali oli mennyt poikki.
"Kuinka ikävää!" huudahti Smith. "Kuinka pitkälle olemme oikeastaan päässeet? Ehkä täältä voi saada toisen vaunun?"
Margaret oli laskeutunut vaunusta ja seurasi epäillen Smithiä, joka oli avannut puiston veräjän ja kulki nyt hänen edellään harmaata taloa kohti. Heille avattiin raskas portti. Smith kiiruhti portinvartijattaren luo ja kuiskasi muutamia sanoja hänen korvaansa, minkä jälkeen portti äänettömästi sulkeutui. Muutaman minuutin kuluttua näyttäytyi eräs herra, joka esitti olevansa talon omistaja. Vielä muutamien minuuttien kuluttua oli Margaret huoneessa, joka ei ollut mikään sen vähempi kuin rautaristikolla varustettu mielipuolen vankikoppi.
* * *
"Te ymmärrätte", sanoi herra Brown Harry Taxonille, "että se, mitä nyt olette kertonut minulle, ei minusta ole mitään vallan harvinaista. Hullujenhuoneita pahantekijät hyvin usein käyttävät piilopaikkoina, joihin kätkevät uhrinsa. — Mutta nyt olemme perillä ensimäisen sairaalan luona. Tulkaa mukaan, minä kuletan teitä apulaisenani."
Harry Taxon oli poissa suunniltaan siitä pitkäveteisyydestä ja perinpohjaisuudesta, jolla tarkastus tapahtui. Sillä jo ensimäisten viiden minuutin kuluessa hän sai tietää, että mitään uutta potilasta ei ollut tänne tullut.
Toinen paikka, jossa lääkäri kävi, oli juuri edellä mainittu, johon Margaret vain pari tuntia sitten oli niin kavalasti narrattu. Tohtori Brown pyysi nähdä sairasten luetteloa ja osotti sormellaan apulaiselleen viimeksi tulleen potilaan numeroa.
"Neiti Blach. Vastaanotettu tänään. Vainoamismania. Erikoisuus: huvilaiva, jota hän tahtoo päästä etsimään, koska hänen Georginsa on muka siinä, elävänä tai kuolleena, sitä hän ei tiedä. Tuonut parooni Watringhall."
"Vai niin", huudahti tohtori Brown, kääntyen laitoksen johtajaan. "Tätä uutta potilasta haluaisimme nähdä, hyvä virkatoveri."
"En kernaasti tahtoisi antaa suostumustani siihen. — Naisen sanotaan hyvin helposti saavan raivokohtauksia."
"Juuri sen vuoksi", intti tohtori Brawn. "Tämä on tapaus, joka suuressa määrin kiinnittää mieltäni. — Olkaa hyvä ja viekää meidät hänen luokseen."
Laitoksen johtaja, joka ei aavistanut joutuneensa kavalan juonen uhriksi, kohautti olkapäitään ja kirosi mielessään alituisia tarkastuksia, joista ei ollut muuta kuin harmia, mutta vei kuitenkin molemmat herrat siihen huoneeseen, jossa Margaret istui, kylpien kyynelissä.
"Neiti Blach!" huudahti Harry nuorukaisen vilpittömyydellä. "Mikä onni saada nähdä teidät!"
"Te tunnette minut, herra? Te ette pidä minua mielipuolena?" kysyi hän hämmästyneenä.
"En, kautta jumalan, neiti Blach. Minä olen herra Sherlock Holmesin apulainen —"
"Oo, te olette Holmesin ystävä", keskeytti hänet neiti Blach. "Kertokaa minulle heti, mitä on tapahtunut. Minkälaisia uutisia teillä on?"
"Hyviä uutisia!" huudahti Harry. "Katsokaahan tätä, lukekaa tämä sähkösanoma!"
Hän ojensi Margaretille sähkösanoman. Kun neitonen oli lukenut, että Georg Whittler oli elossa, pääsi häneltä ilonhuudahdus, minkä jälkeen hän vaipui tuolille.
"Hyvä jumala", huudahti hän. "En ymmärrä teitä. — Georg elää? — Pian, pian, päästäkää minut rientämään hänen luokseen."
"Minun automobiilini on portin edessä", puuttui nyt Brown puheeseen. "Minä kyyditsen teidät asemalle, niin että voitte ensi junalla matkustaa Brightoniin ja sieltä Dieppeen. — Te, herra virkatoveri", jatkoi hän laitoksen johtajaan kääntyen, "voitte oppia, että on meneteltävä varovaisesti sairaita hospitaaliin otettaessa."
(jatkuu)
Wiipuri no 91 ja 96 22 ja 28.4.1910.
