Jalmari Finne
Kiljusen herrasväki
Saunamatka
Kyllähän Kiljusen pojat
saunassa usein kävivät ja mielellään kävivätkin, mutta eräs
heidän saunamatkansa päättyi tavalla, joka saattoi Mökön ja
Lurun vähäksi aikaa kammoamaan saunaa.
Merkillisellä
kalastusretkellään pojat vilustuivat. Vaikka olikin kesäpäivä ja
vaikka he suurimman ajan olivatkin olleet vedessä aivan palavan
saaren vieressä, niin kotimatkalla istuessaan alasti veneessä he
kuitenkin vilustuivat siksi paljon, että saivat kovan yskän.
Yskä on siksi tavallinen
tauti pikkupojissa, ettei sille panna suurtakaan painoa. Eivät isä
ja äiti Kiljunenkaan välittäneet siitä vähääkään.
Mutta toisin oli poikien
laita. He olisivat mielellään päässeet tästä ainaisesta
röhimisestä. Naapuritalossa oli renki, pitkä ja laiha ruipelo,
jonka nimi oli Esko. Tämä kuullessaan poikien yskivän kysyi
heiltä:
- Mikä teitä vaivaa?
- Yskä meitä vaivaa,
sanoivat pojat.
- Onko se teistä
hauskaa?
- Mitä hauskaa se on,
sanoi Mökö.
- Miksi ette siis aja
sitä pois?
- Millä me sen ajamme?
Ja nyt Esko neuvoi. Jos
saunassa tervaa koko ruumiinsa venetervalla ja ottaa sitten oikein
kovan löylyn, niin kyllä jokainen tauti poistuu. Hän kertoi sillä
keinolla pääsevänsä vaikka millaisesta taudista tahansa.
Pojat kuuntelivat
hartaina tätä selitystä ja päättivät heti samana iltana, joka
sattui olemaan lauantai, koettaa tätä keinoa.
Tavallisesti he saivat
kahden olla saunassa, sillä he pitivät siellä sellaista
mekastusta, ettei kukaan mielellään mennyt heidän kanssaan. Ei
siis nytkään ollut ketään näkemässä heitä, kun he
tervatynnyrislä laskivat vatiin tervaa ja sitten alkoivat sitä
sivellä ruumiiseensa.
Ai ai, minkä näköisiksi
he tulivat! He olivat mustia kuin poltetut kahvinpavut, eikä heitä
enää olisi voinut mitenkään kuvitella Suomen kansalaisiksi, ellei
puheesta olisi saanut siitä
selvää.
Saunan eteisessä oli
muuripata, jossa aivan äskettäin oli keitetty höyheniä. Niitähän
kuumennetaan, jotta niistä katoaa kaikki mädännys ennenkuin ne
sitten puhdistetaan ja pannaan tyynyjen sisään. Niitä höyheniä
oli eräässä suuressa puulaatikossa, jonka reunalle Luru istui,
voidakseen siinä asennossa paremmin hieroa tervaa jalkoihinsa.
Kuinka olikaan, niin hän
sattui tekemäan varomattoman liikkeen ja putosi laatikkoon
istualleen. Mökö auttoi hänet sieltä ylös.
Mutta minkä näköinen
olikaan Luru päästyään jäIleen jaloilleen! Mökö nauroi ja
kiljui häntä katsellessaan. Kun Lurun ruumiissa oli tervaa, niin
olivat höyhenet tarttuneet koko hänen takaruumiiseensa. Ja siinä
hän nyt seisoi hyvin merkillisen näköisenä. Koko ruumis mustana
ja takana aivan kuln ihmeellinen pyrstön typykkä!
Mutta Luru ei mielellään
kuunnellut Mökön naurua, vaan suuttui ja lykkäsi veljensä suoraa
päätä laatikkoon. Ja kun Mökö sieltä nousi, oli hän vielä
merkillisemmän näköinen kuin Luru. Hänellä oli höyheniä aivan
pitkin ruumista.
Nyt suuttui Mökö ja
lykkäsi Lurun vuorostaan laatikkoon, ja pian oli tämäkin
samanlainen kuin veljensä.
Kun he nyt katselivat
toisiaan, niin he molemmat alkoivat nauraa eivätkä enää voineet
olla toisilleen vihaisia.
Mutta Pulla oli kuullut
poikien naurun ja tuli katsomaan, mitä heille oli tapahtunut.
Kylläpä Pulla suuttui nähdessään kaksi tällaista mustaa
olentoa, joista se ei tiennyt, olivatko ne eläimiä vai lintuja.
Koiria ne eivät olleet, sen Pulla ymmärsi, kun niillä oli höyhenet
ja ne kävelivät kahdella jalalla; hevosia ne eivät myöskään
olleet, eivätkä lampaita. Mutta ei Pulla sellaisia lintujakaan
ollut nähnyt. Joka tapauksessa ne olivat Pullan mielestä olentoja,
joita kannatti haukkua. Ja kylläpä se rähisi. Se oli niin
vihainen, että äänlkin tuli oikein kimeäksi, ja se yritti purra
nätä ihmeolentoja.
Mutta pojat eivät
välittäneet Pullan haukkumisesta, sillä eivät he sitä pelänneet,
vaan yrittivät ottaa sitä kiinni. Pulla koetti väistyä pakoon,
mutta pojat saivat aina silloin tällöin siitä kiinni. Ja aina, kun
he koskettivat koiraa käsillään, tarttui heistä tervaisia
höyheniä Pullan villaiseen turkkiin. Ja kun pojat viimein olivat
pidelleet vastaanpyristelevää koiraansa sylissään, niin oli tämä
aivan yhtä merkillisen näköinen kuin pojatkin.
Nyt oli Kiljusen saunan
eteisessä kolme sellaista olentoa, jommoisia ei koskaan ennen oltu
nähty siinä kylässä.
Kun Kiljusen palvelijatar
tuli saunaa kohden ja näki, kuinka sieltä astui ulos sellaisia
hirviöitä, säikähtyi hän niin kovasti, että lensi äkkiä
selälleen sellaista vauhtia, että heitti siinä mennessään
kuperkeikan. Sitten hän lähti ravaamaan taloa kohden huutaen koko
matkan:
- Saunassa on
kummituksia! Saunassa on kummituksia!
Tämäpä oli pojista
hauskaa, ja he läksivät nämä huudot kuullessaan juoksemaan
pihamaalle. Illan hämärässä ei isä Kiljunen laisinkaan tuntenut
poikiaan, vaan pelästyi hänkin ja luuli niltä joksikin
metsänpedoiksi, sieppasi ensimmäisen aseen, minkä sattui saamaan
käsiinsä, ja ryntäsi niitä kohden. Tämä ase oli äiti Kiljusen
päivänvarjo.
Äiti Kiljunen Iöi ensin
kauhusta kätensä päänsä yli yhteen ja kiljaisi niin kovaa kuin
ainoastaan Kiljunen voi kiljaista ja sieppasi aseekseen isä
Kitrjusen kävelykepin.
Pojat pelkäsivät
saavansa selkäänsä ja läksivät pakoon pitkin maantietä.
Ensimmäiseksi tuli
vastaan eräs isäntä ajaen hevosella. Hevonen hyppäsi heti
takajaloilleen pystyyn nähdessään nämä juoksevat hirviöt ja
läksi sitten laukkaamaan tiensyrjään kaataen aidan mennessään.
Seuraava vastaantulija
oli eräs lihava emäntä. Ei hän, paksu kun oli, pakoon jaksanut
juosta, vaan kääntyi tiepuoleen ja pisti päänsä erääseen
pensaaseen luullen siinä olevansa turvassa. Ja hän huusi, ai,
kuinka hän huusi!
Mutta jo oli koko kylä
liikkeellä. Kaikki tarttuivat mikä mihinkln aseeseen ajaakseen
kummitukset pois kylästä. Millä oli harava, millä talikko, mikä
heilutti suurta seivästä, mikä luutaa.
Pojat jo oikein
säikähtyivät tästä takaa-ajosta ja menivät viimein erään
aitan alle piiloon. Siellä he olivat ainakin toistaiseksi turvassa.
Kun kylän väki yhdessä
Kiljusen isän ja äidin kanssa keskusteli, millä keinoilla nämä
kamalat hirviöt saataisiin aitan alta pois, pistivät pojat päänsä
esiin ja sanoivat:
- Tui, tui!
Ja silloin isä ja äiti
tunsivat heidät. Ja tuntiessaan poikansa he huusivat ilosta. Ja se
huuto, se oli oikea Kiljusten riemuhuuto.
Nyt kiskottiin pojat
esille ja heitä lähdettiin kuljettamaan kotia kohden.
Tänä aikana oli Pulla
joutunut kylän koirien ahdistettavaksi. Se pakeni minkä juosta
jaksoi pienillä koivillaan. Mutta viimein saivat toiset koirat sen
eräällä niityllä kiinni. Pulla luuli jo viimeisen hetkensä
tulleen, niin vihaisia olivat toiset koirat. Sen vuoksi se heittäytyi
selälleen.
Mutta eihän Pullalla
mitään hätää ollut. Kun koirat alkoivat purra sitä, niin
saivatkin höyheniä suuhunsa ja alkoivat sylkeä niitä pois. Ja kun
ei kukaan enää sitä uhannut purra, niin Pulla selitti omalla
kielellään toisille, mikä ja kuka hän oli. Ja sitten se läksi
juosta lönkyttämään kotiaan kohden.
Samaan aikaan kun
toiselta taholta Kiljuset tulivat Mökön ja Lurun kanssa, tuli Pulla
vastaiselta puolelta. Jos olivat pojat merkillisen näköisiä, niin
oli Pulla tullut vielä kummallisemmaksi. Pakomatkalla oli sen
tervaiseen ruumiiseen tarttunut kaikenlaista roskaa ja tomua, sen
toisella puolella harasi maata risu, joka oli sen kylkeen käynyt
kiinni, ja hännän päässä oli sanomalehden kappale, jota se nyt
iloissaan heilutti aivan kuin lippua.
Sisään tultuaan ottivat
Kiljusen vanhemmat ylleen huonot vaatteet, ja sitten isä Kiljunen
otti Mökön ja äiti Kiljunen Lurun jalkojensa väliin ja alkoivat
nyppiä pojistaan pois höyheniä, aivan samoin kuin linnuista
kynitään niitä. Olipa se valvalloista työtä, kun oikealla
kädellä kiskaisi höyhenen irti, niin se tarttui sormiin, ja kun
koetti sitten vasemmalla kädellä kiskaista sen oikeasta kädestä,
niin se tarttui vasempaan käteen, ja siitä sitten oikeaan käteen
jälIeen.
Lopulta höyhenet
kuitenkin saatiin kynityiksi pois ja poikia alettiin hangata
puhtaiksi harjoilla ja hiekalla.
Kylläpä oli vaivaa ja
vastusta, ennenkuin pojat olivat jälleen ihmisten näköisiä.
Seuraus tästä kuitenkin oli, että yskä katosi. Mutta Mökö ja
Luru päättivät sittenkin, että mieluumrnin he pitävät yskän
kuin ovat lintuina ja antavat itseään kyniä.
Pulla kerittiin aivan
kokonaan, ja silloin se tuli taas koiran näköiseksi.
Seuraavaksi:
