Vertaus
Oli kerran mies, joka tahtoi tehdä ihmisille hyvää niin paljon kuin suinkin vain voi. Hän ryhtyi miettimään, mitä hän oikeastaan voisi tehdä, ollakseen kaikille ihmisille hyödyksi eikä kellekään vahingoksi.
Kuulkaapa siis, minkä tehtävän hän keksi.
Hän valitsi sellaisen paikan, jonka sivu lukematon joukko ihmisiä joutui kulkemaan. Hän rakennutti siihen majalan, johon hän kokosi kaiken, mitä voi olla ihmisille hyödyksi ja jonka piti voida tuottaa heille iloa.
Hän ajatteli näin: Siellä voivat ihmiset asua, syödä ja juoda niin kauon kuin heitä haluttaa tai heille on tarpeen; sieltä he voivat ottaa mitä he tarvitsevat ja kun varastot alkoivat loppua, uusin ne jälleen.
Hän tekikin niin. Hän järjesti kaikki paraimmalla tavalla. Sitten kävi hän vain odotellen mitä tuleman piti.
Ensin sinne tuli oikein kunnon ihmisiä. He söivät ja joivat, viipyivät siellä joko yön tai päivän, jo ottivatpa toisinaan mukaansakin yhtä ja toista, mitä he tarvitsivat ja läksivät talosta mieli täynnä kiitollisuutta tuntematonta hyväntekijää kohtaan.
Mutta tapahtuipa sitten niinkin, että sinne tuli epärehellisiä ja kunnottomia ihmisiä. Hekin söivät, joivat jo nauttivat kaikkea. Mutta muuan heistä tahtoi anastaa yksin kaiken, mitä hänen käsiinsä vain sattui, ja saman tahtoivat toisetkin tehdä. He joutuivat riitaan keskenään, ryöstivät ja rosvosivat toisiaan molemminpuolisesti ja hävittivät kaiken vain sitä varten, etteivät nuo toiset saisi sitä. Ja lopuksi ei sitten enään ollut jälellä mitään, mistä olisi ollut ottamista heillä itsellään enemmän kuin muillakaan. Kun he näinikään olivat hävittäneet kaikki, alkoivat he nähdä nälkää ja vilua sekä molemminpuolisesti syytellä toisiaan. He pilkkasivat omistajaa siitä, että tämä oli järjestänyt kaiken niin, että siitä oli heille vain pahennusta ja että hän ei ollut palkannut vartijaa tuohon taloon. Sanoivatpa, että hän oli sinne koonnut varastoon liian vähän tavaraa ja syyttivätpä vielä siitäkin, että hän oli sallinut toisenlaisten huonojen ihmisten päästä sinne. Jokainen heistä piti näet itseään kyllin hyvänä ja muita huonoina sekä läksivät majatalosta nälkäisinä, viluisina ja vihaisina, eivätkä sitten enää tehneet muuta kun häpäisivät majalaa ja sen isäntää sekä parjasivat toisiaan.
Juuri näin menettelevät nekin ihmiset, jotka eivät täällä maailmassa elä, kuten heidän tulisi. He turmelevat omansa ja toisten elämän, mutta heidän ei juolahda mieleensäkään syyttää itseään mistään. He eivät näet milloinkaan huomaa, että he itse ovat syypäät kurjaan elämäänsä, syy on heidän mielestään yksinomaan muissa.
Jos he jättäisivät tekemättä kaiken sen, mikä myrkyttää ja pilaa heidän elämänsä, löytäisivät he onnen, jonka vertaista ei ole.
Tolstoi.
Juttu-tupa n:o 8 25.2.1910.
