Tolstoi.
On olemassa elämänymmärrys, jonka mukaan maailma on surunlaakso, josta yksityisen on kääntyminen pois. Ainoastaan yksityiselle on pelastus haudantakaiseen elämään, mutta maailma pysyy aina pahana. Keinona pelastukseen on nöyrtymys henkisen ja maallisen esivallan edessä ja kirkon jakamat armovälineet.
On olemassa myöskin valtiollinen elämänymmärrys, jonka mukaan maailmassa voi säilyä Jumalan säätämä järjestys ainoastaan jos hallitus on kyllin voimakas tuota nöyrtymistä eli alamaisten tottelevaisuutta ylläpitämään. Keinona tähän ovat sotajoukot, polisit, vankilat, joihin uskonnon kiellot eivät kuulu.
On olemassa vapaamielisten eli liberaalien elämänymmärrys, jonka mukaan olot eivät ole ainoastaan pysytettävät entisellään, vaan kehitettävät. Keinona on entisten hallitsijain syökseminen asemastaan ja vallan joutuminen vapaamielisten käsiin, jolloin olot päästetään historiallisesti kehittymään perustuslaillisella pohjalla, jota suojelevat sotajoukot, pölisit ja vankilat. Suvaitsemattomaksi jää ainoastaan epäusko lakiin ja vakiomuotoon, mutta kaikki muu epäusko tulee suvaituksi.
On sitten vallankumouksellinen eli sosialistinen elämänymmärrys, jonka mukaan maailma ei voi parantua kapitalistisen yhteiskunnan historiallisesta kehittämisestä, vaan ainoastaan vastakkaisen, keksityn, sosialistisen yhteiskuntamuodon toteuttamisesta, jolloin kaikki tuotantovälineet joutuvat valtion käsiin. Keinona on yleinen äänioikeus ja vallananastus sosialististen puolueiden käsiin, mutta uuden järjestyksen säilymisen keinona on miliisi. Epäusko tähän valtioon ja tottelemattomuus rangaistaan erottamalla valtiosta, s. o., koska leivän tuotanto on valtion käsissä, nälkäkuolemalla. Muu usko tai epäusko on yksityinen asia.
On vihdoin anarkistinen elämänymmärrys, jonka mukaan kaikki paha lähtee hallinnollisesta väkivallasta, s. o. sotajoukoista, polisilaitoksesta, vankiloista ja ihmisyhteydestä erottamisista, sekä kansalaisten alistumisesta tähän väkivaltaan. Sentähden maailma voi parantua ainoastaan sittenkuin kaikki hallitukset ovat kukistetut. Keinona tähän ovat pommiräjähdykset ja tapot, joita ei toimeenpanna komennon mukaan, vaan yksityisten alotteesta ja tahdosta. Uskonto ja siveyslaki, joka tämmöistä väkivaltaa kieltää, on pelkkä mielenhoure.
Tolstoin elämänymmärryksen mukaan maailma paranee ainoastaan silloinkuin yksityinen pitää luopumista vallanharjotuksesta ja myös vallanpitäjien tottelemisesta ei ainoastaan maailman paranemisen, vaan oman yksilöllisen paranemisensa välttämättömänä ehtona.
Tässä elämänymmärryksessä käy tarkotus yhteen toteuttamisensa keinojen kanssa. Sillä kirkon armovälineiden käyttäminen, palvelus sotaväessä, polisina, vanginvartijana, osanotto puolueiden valtataisteluun, pommiräjähdykset — ne kaikki ovat sellaisia maailmanparannusyrityksiä, jotka haittaavat ihmisen jumalallista rakkautta maailmaan, s. o., rakkautta ihmisiin riippumatta heidän uskostaan, kansallisuudestaan, rodustaan, toveruudestaan, kehitysasteestaan. Mutta kaikesta tuosta väkivallasta kieltäytyminen, samalla kuin se varmasti parantaa maailmaa, avaa yksityiselle jumalallisen rakkauden mahdollisuuden ja niin kohottaa hänet ikuisen elämän piiriin.
Ja juuri senvuoksi, että tarkotus ja keinot, eli kaikkien onni ja yksityisen siveellinen edistys, näin yhtyvät, on itse tämä elämänymmärrys uskonto.
Keskuudessamme elävä Tolstoi on niinkuin torni, jonka korkeutta emme osaa nähdä senvuoksi, että tornin seinä nousee juuri jalkaimme juuresta ja me luulemme sitä tavalliseksi makasiinin seinäksi. Mutta kun vastaiset sukupolvet etenevät siitä, näkevät he tuon elämänymmärryksen maailmaavallitsevan huipun.
Virkby 5.9.08.
Arvid Järnefelt.
Päivä 35/1908.
