Turun tuomiokapituli uudenaikaisesta maailmankatsomuksesta.
Turun tuomiokapituli on pystyttänyt itselleen muistomerkin Suomen kulturin historiassa sillä loistavalla lausunnollaan, jonka se on antanut uskonvapauskomitean mietinnöstä. Lausunto on luettava kokonaisuudessaan, ikävä vaan ett'ei sille voi tilan puutteen takia suoda paikkaa meidän lehdessämme. Emme malta olla painattamatta muutamia lauseita, jossa tuomiokapituli muka musertaa uudemman maailmankatsomuksen maan tasalle tahi sitäkin alemma.
Tämän maailmankatsomuksen elämänohjeet kuuluvat: ”ken elämän taistelussa voittaa, se on oikeassa, ken sortuu, se on väärässä.” Englantilaiset alkoivat sodan buuria vastaan, ne voittivat ja olivat oikeassa. Mutta näin ajatteli ja toimi juuri Englannin uskovaisin puolue, ja buurien kukistaja kiitti Lontoon katedralissa Jumalata ensi työkseen kotiin palattuaan, silloin kuin Englannin radikalisin, jumalattomin puolue raivosi tätä raakuutta ja vääryyttä vastaan. — Kutka Venäjällä haluavat hukuttaa meidät suomalaiset omaan vereemme, uskovaisetko vai uskottomat. Tahtooko tuomiokapituli väittää, että sitä haluavat uskottomat. Eikö se tiedä, että sitä ei ainoastaan halua vaan vaatii Venäjän kristillisin puolue juuri suuremman voimansa nojalla.
Toinen uudemman suunan aate on: ”Jumalaa ei löydy, ei henkeä, ei oikeutta, ei uskontoa, ei siveellisyyttä.” Eikö oikeutta? Kuka tahtoi kiduttaen murhata juutalaisen Dreyfussin, Ranskan uskovaisetko vai uskottomat. Eikö papit ja sotilaat — vanha liittokunta — raivonneet yhdessä, eikö Ranskan uskottomimmat korottaneet oikeuden lippua ylös korkeuteen ja kunniaan. Kuka meidän maassamme on asettunut oikeutta puolustamaan, kun sitä sorrettiin? Kirkkokansako? Kuka orjuuden, maailman suurimman epäsiveellisyyden, on hävittänyt Europasta? Kirkkoko? Päinvastoin se on ollut orjuuden lujin ja sitkein tuki ja turva.
Edelleen väittää tuomiokapituli : ”itsekkyys on ainoa oikeutettu periaate.” Minua surettaa, että tämä arvostelu on päässyt pujahtamaan juuri Turun tuomiokapitulin lausuntoon. En tahtoisi repiä auki vanhoja haavoja, mutta kai minun täytyy vedota erääseen kirjelmään, joka samalta taholta lähetettiin joitakin vuosia sitte kaikille Suomen papeille ja jossa vedotaan juuri tähän muka materialistiseen aatteeseen ja suositellaan sitä pappien elämän ohjeeksi raskaina aikoina. Onko tämä lauselma tullut kirjoitukseen hajamielisyydestä vai täydellä tarkoituksella. Luulen sen tulleen hajamielisyydessä. Miksi kevytmielisesti syyttää toisin ajattelevia heikkouksista, jotka ovat juuri omia ja niin monelle ihmiselle ominaisia. Se ei ole puhdasta peliä.
Lopuksi vielä pieni palanen: ”tässä (yllämainitussa maailmankäsityksessä) on nykyaikana kansojen kaikkein suurin vaara.” Mikä lyhytnäköisyys ja tajuttomuus. Eikö kansojen suurin vaara ole aina irvistelevässä sodan uhassa. Kuka tätä ylläpitää ja vaatii? Kirkkokansako vai uskottomat Europan suurissa maissa? Tarvitseeko minun sanoa se? Tuskin! Tietäköön Turun tuomiokapituli, että Europan kaikkein uskottomimmat ihmiset ovat korottaneet kovan huudon tätä hurjaa menoa vastaan, tietäköön, että Ranskan hurjimmat kirkon vihamiehet juuri näillä hetkillä käyvät kiihkeätä ja vaarallista taistelua koko sotajärjestelmää vastaan, samaan aikaan kun meidänkin kiskoissamme joka sunnuntai rukoillaan Jumalan apua omille sotajoukoillemme.
Kuinka voi Turun tuomiokapituli vastata tällaisten syytösten mielettömyydestä? Eikö se hetkeäkään ole tullut ajatelleeksi, että nämät syytökset juuri kohdistuvat nykyistä kristikuntaa kohtaan sekä muualla että meillä. Jos typeriä syytöksiä on ollenkaan lupa heitellä toisten silmille, niin heitettäköön edes syyllisten silmille.
Ernst Lampén.
Päivä 38/1908.
