Eräpyhä

Jonkun verran kuuluisuutta on jo vanhemmista ajoista saavuttanut Eräpyhän niemi Orihveden pitäjääseen kuuluvassa Eräjärven kappelissa. Sitä on näet pidetty muinaissuomalaisena uhripaikkana. Tästä syystä ja kun siellä olevista muinaisjätteistä on ollut jokseenkin epävarmat tiedot, oli mieleni kauan tehnyt omin silmin paikkaa näkemään, kunnes siihen viime kesäisellä virkamatkallani tarjoutui tilaisuus.

Orihveden asemalta ajoin ensin hevosella Ketolan taloon Korppolansalmen rannalla, josta soutoveneessä lähdin Kuivasten kylään. Täältä saatuani oppaan jatkoin 5 kilometrin pituista venematkaa eteläiseen suuntaan Eräpyhän niemelle, joka vesien itärannoilta pistää länttä kohti ja eroittaa Pappilanselän Längelmävedestä.

Niemi, joka ennen lienee ollut saarena ja on Uiherlan kylän aluetta, on metsäistä vuorimaata, joka kärjeltäpäin vähitellen ja asteettain nousee, silmämitalla arvioituna, ehkä noin 50 metrin korkuiseksi.

Ne muinaisjäännökset, joille oppaani minut vei, eivät olleet korkeimmalla vuoren kunnaalla, vaan eräällä alemmalla, laajanlaisella ja niemen lounaisimmasta kärjestä ehkä toistasataa metriä olevalla pengermällä, joka sekin lienee noin 20—30 m. järvenpintaa ylempänä ja jonka kallioiset rinteet jyrkästi viettävät järvelle käsin.

Pengermän ylimmällä kohdalla, josta on laaja näköala vesien yli, oli kaadettujen puiden, katajien ja männyn oksien peitossa laaja kivikasa. Kun oppaani kanssa olimme poistaneet risut, sain kiviraunioista selvemmän käsityksen. Se oli koottu päänkokoisista ja ylimalkaan miehenkannannaisista kulmikkaista ja ympyräisistä kivistä, jotka järjestyksettä loikoivat epämuotoisissa ryhmissä, milloin paksummissa, milloin ohkaisemmissa kerroksissa. Nykyisessä asussaan oli raunion suurin pituus P—E 17 m., ja leveys eteläpäästä 7,50, pohjoispää oli kapeampi. Sen alkuperäinen pituus ei kuitenkaan ole näin suuri, täytyy näet kummastakin päästä laskea pois muutamia metriä, koska kiviä niillä paikoin selvään on vieritetty kallion syrjistä alas, joten raunio näyttää pitemmältä kuin se on ollut. Samasta syystä on länsireuna alkuperäistään laajempi. Korkeus on nyt 0,50—1 m.

Viimeksi mainittu korkein kohta on raunion pohjoispäässä, missä kiviä on päällitysten ladottu soikeanmuotoiseen mutta eteläpäästä aukeaan kehään siten, että sen sisälle on jäänyt toista metriä avara kuopanne. Tämä latomus ei kuitenkaan voi olla vanha, vaan lienevät meidän päivinämme vuorellakävijät sen huvikseen tehneet.

Samallaisia vuorellakävijäin rakenteita on täällä ollut muitakin. Oppaani nim. kertoi että, kun hän noin 15 vuotta takaperin kävi paikalla, oli raunion keskellä n. 50:n senttimetrin korkuinen, jotenkin neliskulmainen "pöydän" tapainen kivikasa ja raunion itäja länsireunaa myöten toisistaan ulospäin kaartavat kivijonot eli — aidat. Kun ei mistään muusta muinaisjäännöksestä tunneta tuollaisia laitoksia, ja kun niistä vanhemmissa kertomuksissa tästä paikasta ei puhuta mitään, täytyy minun otaksua niiden olleen myöhempien aikojen tilapäisiä rakenteita.

Noin 10 askelta tästä rauniosta on eräällä vähän alemmalla kallion penkerellä toinen pieni kivikasa, joka ei ole muuta kuin pari metriä ristiinsä.

Minkälaisia ovat nämä muinaisjätteet alkuaan olleet? Katsokaamme ensin mitä vanhemmat silminnäkijät niistä ovat kertoneet, vaikka heiltä onkin puuttunut riittävät muinaistieteelliset edellytykset.

H. A. Reinholmille on lehtori Karl Adolf Kovero v. 1868 kertonut että täällä on raunio, joka on pyöreämäinen, noin 24 askelta pitkä ja 12 leveä. "Sen ympärillä", sanoo hän, "on toistakymmentä kiveä, alta litteitä, ylhäältä pyöreitä, kukin noin 10 askelta arviomäärältä rauniosta. Myöskin syrjäpuolessa toinen paljon vähäisempi raunio. Molemmat mulkatut." 1)

Raunioiden lukumäärä ja mitat sopivat kyllä yhteen nykyistenkin olojen kanssa, mutta selvään huomaa, että noiden "ympärillä olevain kivien" on täytynyt olla rauniosta ainoastaan tilapäisesti vieritettyjä ja puhe kivien muodosta osottaa vain tottumattoman tarkastajan onnistumatonta tarkkuuden tavoittelemista. Kuten hra Edv. Karsten v. 1867 Reinholmille kertoi, olivat näet eräät tunnetut henkilöt ("några vissa") tuon "pyhätön muutamia vuosia takaperin hävittäneet" ja "paikalla suorituttaneet perinpohjaisen tutkimuksen, luultavasti toivoessaan löytää aarteita".2) Tämän jälestä oli tietysti mahdotonta enää huomata minkäänlaista alkuperäistä järjestystä paikalla.

Ennen tätä hävitystä 1860-luvulla on Gottlund tehnyt kaksi muistiinpanoa, molemmat vuodelta 1857, jotka ovat jotenkin yhtäpitäviä. Toisen tiedon on antanut ruotuväen 6 pataljoonan sotilas Siren, joka kertoi siellä olevan noin 15 sylen pituisen kivimuurin perustukset, ja sen vieressä muutaman tornin, arviolta 4:n sylen pituinen perustusmuuri 3). Viimeksimainittu nähtävästi tarkoittaa pienempää rauniota hajotetussa tilassaan. Toinen kertoja, kaartilainen Logren, antaa isommasta rauniosta melkein samanlaisen tiedon, että se näet on noin 12 syltä pitkä ja 4 leveä, mutta hän lisää: että sen korkeus viettävän maan vuoksi yhdeltä puolen on 4 kyynärää ja toiselta 1 ½ kyyn. 4) — Se, joka tuntee kansan kertomatavan tällaisissa tapauksissa ja Gottlundin mielenkuvituksista rikkaan muistiinpanotavan ja vielä itse on käynyt paikalla, huomaa helposti että puhe "tornista" ja "perustusmuureista" ei voi tarkoittaa muuta kuin yksinkertaisesti korkeita ja pitkulaisia kivikasoja.

Tätä käsitystäni vahvistaa myöskin vanhin minulle tunnettu asiallinen kertomus paikasta, nimittäin se, minkä Reinh. von Becker lisäyksissään Gananderin Mythologia fennicaan on antanut, jotka lisäykset tohtori A. V. Koskimiehen hyvin perustellun tutkimuksen mukaan ovat tehdyt viime vuosisadan kolmannella kymmenellä. Becker näet sanoo: 5) "Ylimmällä kunnaalla oli joku aika (75 vuotta) takaperin sylenkorkuisia jätteitä l:o ympyräisestä, poikkimitaltaan enemmän kuin sylen laajuisesta kivirakennuksesta, 2:o kivirakennuksesta, jonka pituus ei kuitenkaan ollut tavallisen veneen pituutta suurempi ja jonka muotokin johonkin määrin oli veneen tahi leveänlaisen linssin () kaltainen."

Tämän länsipuolella on vielä 3:o iso tasainen, noin 2 kyynärää korkea sekä paralellipipedin muotoinen kivi, niin pitkä ja leveä kuin isokasvuisin mies sekä hienon mustan sammalen peittämä, jonka (sammalen) alla on hienoksi survottua hiiltä ja jonka päällä on arveltu ruumiita muinoin poltetun."

Näiden tietojen johdosta on kuitenkin muutamia muistutuksia tehtävänä.

Korjauksista alkuperäiseen käsikirjoitukseen, joka on Suom. Kirjallisuuden Seuran arkistossa, huomaa että v. Becker itse ei ole käynyt paikalla, vaan lienee hän käyttänyt joitakin vanhempia 1700-luvun keskipalkoilta peräisin olevia, meille tuntemattomia tietolähteitä, luultavimmin eri henkilöiden kertomuksia, jotka kyllä perustunevat silminnäkemiin.

Kertomuksesta käy ilmi että toinen pienempi kiviraunio oli ainoastaan sylen laajuinen, eli yhtä laaja kuin sen nykyisetkin jäännökset, mutta selvää on, että niin pieni irtonaisista kivistä koottu raunio ei ole voinut olla sylen, vaan ainoastaan n. 5—6 korttelin (n. 80:n sm:n) korkuinen ja täytyy Beckerin ilmoituksen korkeudesta tarkoittaa etupäässä isompaa rauniota, seikka, joka tekstikorjauksistakin käy esiin. Tämä raunio taas oli mainittuun aikaan melkein samanmuotoinen kuin nytkin, mutta sen pituus oli ainoastaan puolet nykyisestä, ja korkeus näytti silloin jo samanlaiselta kuin Logrenin kertomuksen mukaan v. 1857.

Raunioiden lähellä oli kyllä muistaakseni parikin suurta vyörykiveä, mutta Beckerin puhetta "hienoksi survotusta hiilestä" ja "ruumiin poltosta" jommallakummalla kivellä saanee pitää ainoastaan sen ajan tieteilijäin arveluina, koskei kivellä oltu huomattu mitään poltettuja luita eikä kansantarina ole polttamisesta mitään tietänyt.

Koko tästä eri kertomusten seulomisesta näkyy siis jäävän tähteeksi, että 1700-luvun keskipaikoilla Eräpyhän niemellä vielä oli kaksi rauniota. Toinen pieni, ympyräinen, n. 2 m. ristiinsä laaja ja korkeintaan O,80 m. korkea; se lienee ollut hajotettuna jo v. 1857. Isompi kivikasa oli soikea, venheen (5—7 m.) pituinen ja miehen korkuinen, sen taas 1860-luvulla aarteenkaivajat hävittivät.

Mitä tarkoitusta varten ja milloin oli näitä kivikasoja rakennettu?

Yleinen käsitys on ollut se, että tässä oli yksi muinaissuomalaisten tai lappalaisten uhripaikkoja. Ganander jo sanoo sen uhrikallioksi sitä laatua, jota suomalaisilla ja lappalaisilla oli, arvellen siihen muinoin terveyden saavuttamiseksi uhratun maitoa, rahoja tai muita tavaroita 6). Myöskin v. Becker mainituissa "Lisäyksissään" puhuu samaan tapaan. "Eräpyhä", sanoo hän, "merkitsee erillään olevaa pyhättöä (erämaata); [den afskildt belägna helgedomen (ödemark)], se on yksi niitä harvoja muistomerkkejä, jotka vielä ovat jälellä Suomen muinaisista yhteiskunnallisista laitoksista. Tämä muinaisjäännös löytyy eräällä niemellä Eräjärven rintamailla ("framför Eräjärvi") Eräjärven kappelissa Orihveden pitäjää, johon niemeen vesitietä pääsee monesta pitäjästä ja joka luultavasti sen vuoksi vanhoina aikoina valittiin kokouspaikaksi." "Ja hän lisää: Jos vielä Ruotsalaisten tullessa Suomeen lappalaisia asui Eräpyhää lähinnä olevissa seuduissa ja pitäjissä, ovat sikäläiset jäännökset luultavasti lappalaisten ajalta."

En tahdo näiltä arveluilta kieltää kaikkea todenperäisyyden arvoa. Mutta se ajatus, joka niissä piilee, vaikkei se olekaan selvään lausuttu, että puheenalaiset kivikasat olisivat suomalaisten tahi lappalaisten rakentamat aikakaudella lähinnä ennen ruotsalaisten tuloa maahan, ei voi olla oikea. Sen mukaan kuin tätä nykyä tunnemme tuollaisten muinaisjätteiden ikää ja merkitystä, ei voi ajatella muuta kuin että ne ovat olleet tavallisia pronssikauden hautausraunioita. Siihen viittaa jo niiden muoto ja koko sekä myöskin se paikka, jolle ne ovat kasatut. Kuten tunnettua, sijaitsevat näet Lounais-Suomen ja myöskin Ruotsin pronssikautiset hautausrauniot korkeilla vuoren kunnailla, joilta on laaja näköala vesien yli, samoin kuin Eräpyhänkin rauniot 7). Ja tähän tulee lisäksi se, että kansa paikkakunnalla, kuten Gottlund tietää 8) ja itsekin olen kuullut, nimittää niitä Nunnainkirkoiksi, nimi, jolla väestö Lounais-Suomessakin paikka paikoin tuntee mainittuja kasoja eli väreitä. Gottlundille on sitä paitse kerrottu että Eräpyhän rauniot olisivat Jättiläisten rakentamat, joiden nimi, myöskin muualla liittyy mainitunlaisiin kasoihin. Mahdollisesti voisi asiantuntija kaivelemalla vielä saada jotain valaistusta niiden alkuperästä.

Mutta jos kohta usein mainitut kivikasat ovatkin syntyneet paljoa ennen niitä aikoja, jolloin suomalaiset tiettävästi ovat tässä maassa asuneet, on kyllä mahdollista ja luultavaa, että suomalaisetkin ovat niitä pyhiin toimituksiinsa käyttäneet. Siihen viittaa suomalainen nimi Eräpyhä. En kuitenkaan voi hyväksyä v. Beckerin selitystä, jonka mukaan tämä paikka sopivan asemansa vuoksi olisi valittu useampien pitäjien ikäänkuin yhteiskunnalliseksi kokouspaikaksi, enkä myöskään hänen selitystään, että Eräpyhän niemi merkitsisi erillään eli syrjässä olevaa pyhättöä, joka selitys on Lönnrotin sanakirjassakin ("Eräpyhä, afsides liggande helgadt ställe"). Sillä jos se kerran oli koko ympäristön kokouspaikkana, niin ei sitä millään tavalla voitu käsittää erillään eli syrjässä olevaksi. Sitä paitse eräsana Lönnrotin mukaan merkitsee samaa kuin metsänriista, vedenvilja eli saalis. En voi siis käsittää muuta kuin että Eräpyhä oli pyhä paikka, missä pyytömiehet uhrasivat runsaan saaliin vuoksi.

Sellaiset uhraamiset pyyntiretkillä eivät olleet mitään tavattomia ja Peräpohjanmaalla ovat muistot niistä, vaikka vähän toisellaisessa muodossa, säilyneet aina meidän päiviimme saakka. Lappalaisina muistoina pidetään näet Rovaniemellä ja Kemijärvellä eräitä puu- ja kivipatsaita, joita on tehty järvien ja jokien rannoille tahi metsämaihin, ja kansa muistelee lappalaisilla ennen vanhaan olleen tapana, kalastamaan kun rupesivat, luvata "veden kunniaksi" tehdä patsas, jos runsaasti viljaa saisivat. Samaten tekivät niitä, jos peuranhaudoistaan saivat hyvän saaliin. Patsaille uhrattiin myös ja niitä koristeltiin ja pidettiin pyhinä, niillä luultiin olevan sellainenkin taikavoima, että jos kalamies veti apajansa tuollaista patsasta kohti, sai hän enemmän kaloja kuin muutoin 9).

Tuollaisena pyhänä paikkana lienee Eräpyhääkin pidetty. Arvattavasti ovat siellä metsänkävijät ja kalamiehet pyytöretkillään uhranneet metsän tai veden haltijoille saadakseen hyvän saaliin, tai kiitosuhrin saadusta saaliista sekä toimittaneet kaikki ne taikatemput, joiden luultiin tuota tarkoitusta edistävän. Ja helposti voikin käsittää, että tuo korkea, järveen pistävä niemi, entinen saari, vanhoine kivikasoineen taikauskoisen kansan silmissä on voinut kummitella jonakuna kalavesien haltijana, jota saaliin takia oli tarpeellista uhraten palvella.


Hj. Kivalo.

1) Reinholmin kokoelmat hist. museossa N:o 68, s. 65.
2) M. p.. s. 66.
3) Gottlund Antiqvariska Samlingar, Käsikirj. hist. museossa I. s. 23, 218.
4) M. p., s. 269.
5) S. Muinaism. Yhdistyksen Aikakauskirja XV, s. 132.
6) Mythologia fennica, ss. 7, 95.
7) Sellaisia rauniota on varemmalta rautakaudeltakin, vaikka ne tavallisesti sijaitsevat alavammilla paikoilla.
8) Gottlund Antiqv. Ant. s. 23, 218.
9) S. M. Y:n Aikak. s. 50-52.



Aika 23-24/1907.