Kalastajan tytär.
Itämainen tarina Harun al Raschidin1) ajasta
Eräänä lämpimänä kesäiltana, jona sateli ja tiheitä salamoita välähteli pilvisellä taivaalla, vaelsi kaksi paksuihin kaapuihin käärittyä miestä Bagdadin kaduilla. Toinen oli se niinhyvin jaloudestansa kuin hyvistä töiltänsä, joita hänen oli tapa muulla kuin oikealla nimellään harjoittaa mainio kalifi Harun al Raschid; toinen oli hänen suurivisiirinsä2) ja uskollinen ystävänsä Giafar.
Sade virtasi rankkana, niin että sulttaani, vaikka tällaiset yölliset vaellukset olivat hänestä hupaisia, alkoi katua lähteneensä tällä kertaa ulos. Kuitenkin, huomattuaan lähellään erään rappeutuneen majan, jonka räystäät tarjosivat suojaa sateelta, sanoi hän Giafarille, tahtovansa vähän aikaa siinä viivähtää.
”Uskollisten vallitsija", vastasi viisiiri, ”jos sallitte, niin koputan ovelle."
”Ei, ei; nyt on jo niin myöhäinen, että olisi aivan sopimatonta herättää noita työmies-parkoja, jotka tarvitsevat saada rauhassa levätä, voimistuakseen jällensä. Anna heidän levätä. Kenties he nyt unhottavat hupaisissa unelmissa hätänsä ja puutteensa; taikka saamme heidän herätessään, kuulla oven-raosta heidän huokauksensa, joita emme voi asettaa".
Tirkistäissään oven-raosta sisälle näkivät he kolme naista istuvan työnsä ääressä pöydän ympärillä, rautaisen lampun himmeässä, lekkuvassa valossa. Yhden pään päällitse oli nähtävästi jo monta kesää vierähdellyt; mutta ne toiset kaksi helottivat vielä nuoruutensa täydessä kukoistuksessa, ja olivat, vaikka heidän vaatteensa osoittivat kovinta köyhyyttä, niin kauniit ja ihanat, että Giafar päätti heidän olevan kaksi Muhamedin paratiisista3) paennutta Houria.4) Muutamassa tuvan nurkassa istui vanha kalastaja, joka jo oli nukkunut verkkonsa viereen.
Tätä taulua Kalifi hetkisen aikaa ääneti silmäiltyänsä, sanoi hiljaan: ”syystä kyllä muistan tuon miehen; kuunnelkaamme tarkoin naisten puhetta".
”Äiti", sanoi toinen noista nuorista, ”sinä olet antanut meille kummallekin saman kasvatuksen; miksi ei siis meillä molemmilla ole sama luonne ja samat mieliteot? Kun hyvikseni käyskentelen ihanilla kedoilla ja katselen hopealta hohtavia vesiä ja kuuntelen lintujen laulua, silloin en huoli mistään muusta. Aina olen tyytyväinen, ja Kameliina on alati tyytymätön. Hän halveksii pitää puutarhamme kukkasia koristuksinaan ja itkee kun minä, häntä huvitellakseni, juttelen hänelle tarinata ihanasta prinsessasta, joka asuu komeassa linnassa".
”Niinpä kyllä valitettavasti on", keskeytti hänen äiti, luoden huolestuneet silmänsä vanhempaan tyttäreensä, joka nyt unelmiinsa vajonneena, oli pudottanut tekeillä olevan käsialan polvillensa.
”Niinpä niin", vastasi Kameliina, ”Nemzikoe sanoo kyllä totta. Minä tunnustan, etten ole ansainnut äitillistä helleyttäsi ja rakkauttasi; ah, usein astuu minulle mieleen, etten kalastajan tyttären nimellä olekaan oikein paikoillani ja etten ole luotukaan työnteolla ansaitsemaan jokapäiväistä leipääni. Olisinpa vaan mahtavan valkomiehen risti tytär, kyllä mä tietäisin, mitä toivottelisin" —
”Mitä vaan toivottelisit? ", kysyi äitiparka kummastellen.
”En kuin kahta asiata".
”Ja mitkä ne olisivat? "
”Kultainen hovilinna ja ijäinen elämä".
”Lapseni! Eipä rikkaat aina olekaan onnellisia, vastasi vaimo", ja jos olisit kuolematon, niin elämäsi olisi alituista ikävyyttä niitten perään, joita enimmin rakastat. Mutta, käykäämme levolle! Hyvästi, Kameliina!" sanoi hän vielä, suudellen turhamaisiin mielihaluihin eksynyttä lastansa. Nuku makeasti, sillä aikaa kun rukoilen Allahta5) ja suurta profeetaa varjelemaan sinua kaikista pahoista ja luvattomista ajatuksista".
”Lähtekäämme, Giafar", sanoi sulttaani hiljaa, ”päivä jo koittaa".
”Oi Muhamed", jatkoi visiiiri, ”mitä Teidän Korkeutenne ajattelee tuosta nuoresta naisesta, joka mielessään suosii tällaisia ajatuksia, hökkelissä, joka on alttiina kaikkein ilmain tuulenpuuskille? "
”Huomenna päivällis-uneni jälkeen sanon ajatukseni siitä", vastasi Harun al Raschid, jonka perästä hän kumppaninsa kanssa jätti kalastajan majan ja palasi hovilinnaansa.
Viikko tämän sulttaanin yöllisen matkustuksen perästä istui Kameliina ja hänen sisarensa yksinänsä hökkelissään, parsien niinkuin tavallisesti, isänsä verkkoja. Heidän isänsä oli jo kalastusretkellään ja äiti hoiteli sairasta lasta.
”Kuules siskoni", sanoi Nemzihoe, ”minulla on jotakin uutta sinulle sanomista".
”No mitä vaan nyt?"
”Tänä aamuna löysin pienoisen näppärän linnun pesän puutarhassamme".
”Siinäkö kaikki? Luulin löytäneesi vähintäänki timantin taikka kulta-kaivannon".
”Ja mitähän tekisimme kummallakaan? Emmekö ole kyllin rikkaat, kun meillä on hyvät vanhemmat ja Allah antaa meille terveyttä ja voimia työhön".
”Äläs kelpo! Viitsit vielä puhua! Etkö siis koskaan ole suonut itselles mitään parempaa? Ajattele mimmoista se olisi, jos sais käydä helmistä ja kalliista kivistä hohtavassa puvussa ja olla ylhäinen prinsessa, jolla on rajaton valta käskeä ja komentaa alamaisia, orjiansa."
”Mahdottomia! " vastasi Nemzikoe naurahdellen; ”jos joskus autaudun mieli kuvitukseni unelmihin, niin aina kuvailen itseni sinua halvemmaksi; ja jos vanhempani ovat minuun tyytyväiset, ja jos sinä sisko-kulta, hymyilet minulle mikä kumminkin yhä harvemmin tapahtuu, niin silloin olen onnellinen, ja silloin ovat toivotukseni täytetyt".
”Toivotuksesi oivat täytettävät, ihana lapsi", kuului äkisti juhlallinen ääni.
Hämmästykseltä ja pelvosta vavisten likistyivät molemmat tyttäret toisiinsa; Kameliina vaan rohkeni katsella ympärillensä. Nyt huomasi hän oven vieressä pitkän majesteetillisen miehen, jonka harmaa parta ja yksivakainen käytös vaikutti sekä uskallusta että kunnioitusta.
(Jatket.)
1) Harun al Raschid oli Arabialaisten hallitsia (Bagdadissa) vuodesta 786 vuoteen 809 j. Kr. s. Häntä käypi syystä asettaminen hänen aikalaisensa saknari Kaarle Suuren rinnalle. Hän oli urhoollinen ja onnellinen sodissansa, mutta rakasti muutoin rauhaa ja rauhallisia toimia; oli, ehkä Muhamettilainen, jalomielinen ja jumalinen, oikeutta rakastava ja valistunut. Hänen aikansa oli Arabialaisten onnellisin aika.
2) Pääministerinsä.
3) Taivaasta.
4) Muhamed lupasi seuraajillensa, varsinki niille, jotka kaatuivat sodassa uskontonsa puolesta, taivaan, täynnänsä lihallisia huvia ja nautintoja. Näihin kuului myös ijäinen kanssakäyminen Hourien kanssa, naisia, jotka olivat lahjoitetut ijäisellä nuoruudella ja kauneudella.
5) Jumalata.
6) Muhamettia.
Savonlinna no 3 17.1.1880.
