Paratiisissa.
Suuret olivat luojan työt. Mies katseli ja ihmetteli niitä. Mutta kuitenkin tunsi hän kaukaista kaipuuta rinnassaan.
Yhtäkkiä näki hän oudon näyn. Hän säpsähti.
„Mikä olet sinä ihana olento? En sinua ennen nähnyt ole.”
„Olen nainen — ” Ja nainen peitti hiuksilla rintansa ja painoi päänsä alas.
„Oletko Jumalan luoma nainen?”
„Olen Jumalan kuva kuten sinäkin.”
„Oi nainen, näenhän sen kysymättäkin. Jumalan käden jälkiähän olet. Hänen ihanin luomansa. Katso, sinun silmäsihän loistavat kuin tähdet tummalla taivaalla. Kun minä katselen sinua, syntyy rinnassani outo palo. Oi nainen, kuinka ihana sinä olet, kuinka kaunis ja suloinen!”
Nainen työnsi pois hiukset rinnoiltaan, kohotti ylpeästi päätään ja hymyili suopeasti. Mies ahmi katseellaan hänen ihanuuttaan, ja juopuneena siitä lankesi polvilleen naisen eteen ja huudahti:
„Minä rakastan sinua nainen. Minä rakastan sinua niin äärettömästi.”
„Kerro minulle kuinka suuri sinun rakkautesi on!”
„Näetkö avaruuden päällämme kaareutuvan, se on niin ääretön, ettei sillä loppua ole. Yhtä ääretön on minun rakkauteni. — ”
Naisen silmiin tuli hellä hohde. Hän hymyili ja ojensi kätensä miehelle.
„Nouse ylös, mies, ei sinun sovi polvillasi edessäni maata. Tule likemmäksi, anna kätesi tänne! Kas noin. Miksi katsoi niin omituisesti? Miksi vapiset? Ei sinun ketään pelätä tarvitse!”
„Mikä sulous sinusta hehkuu, nainen. Kuinka sivelevän pehmeät ovat hiuksesi. Rakas, rakas, ole aina luonani!”
„Suutele minua nyt, mies!”
„Ei, en minä uskalla loukata sinun pyhyyttäsi. Ei, ei, minä en tohdi. Jumalan kuva sinussa särkyisi.”
„Sinä et uskalla — .”
Nainen hellitti itsensä irti, kohotti päänsä pystyyn ja kääntyi pois.
„Oi, elä jätä minua nainen. Elä jätä minua yksikseni. Minun täytyy saada katsella sulouttasi, täytyy saada kuunnella sinun heläjävää ääntäsi. Elä jätä minua, en tule toimeen sinutta!”
„Et tule toimeen minutta, mutta et tule toimeen minun kanssanikaan. Sanonko minä sinulle? Sinä olet pelkuri, suuri pelkuri, raukka, joka ei uskalla elää, ei uskalla rakastaa oikein. Minä inhoon sinun sielusi saituutta ja sinun nöyrää varovaisuuttasi. Orjan leima on sinussa. Nauttia sinä tahdot rakkauden kipinöistä, kun vastuunalaisuudetta olla voit, mutta et uskalla antaa koko loimun lämmittää itseäsi. Sinä olet alhainen, sinä tingit tunteilla. Sinä et uskalla nostaa päätäsi kuten vapaa Jumalan luoma. Et uskalla elää et tahtoa vapaasti, et rakastaa vapaasti. — Ja kuitenkin loi Jumala meidät vapaiksi, loi meille tahdon, loi meille tunnon ja loi meidät vielä mieheksi ja naiseksi. Mutta sinä, sinä, mikä olet sinä — — — Minä halveksin sinua!”
Tuska riehui miehen povessa. Hänen uljas rintansa oli vajonnut sisäänpäin ja pää oli painunut maata kohti.
Naisen silmiin tuli taaskin hellä kiilto. Hän katseli edessään heltynyttä rautaista miestä, luomakunnan herraa, joka nyt hänen, naisen edessä oli noin pehmeäksi tullut. Ja naisen sydän löi kiivaasti.
Yhtäkkiä jännitti hän itsensä, astui miehen luo, kietoi kätensä hänen kaulalleen ja painoi pitkän suudelman hänen huulilleen.
Mies puristi häntä lujasti rintaansa vasten ja suuteli, suuteli lakkaamatta häntä polttavilla huulillaan. Raskaasti aaltoili hänen rintansa, ja hänen silmissään paloi ikuisuuden tuli.
Nainen oli painanut silmänsä kiinni. Hänen suupieliinsä ilmestyi tuskan piirrot kun hän hervottomana vaipui miehen syliin. Ja käärme iloitsi. Aukesihan hänelle nyt uusia tehtäviä ... uusia maailmoita ...
M. H
Päivälehti no 84 13.4.1902 (Kaunokirjallinen lisälehti).
