Matti Kierosilmä. 

Matti Suorasilmä oli markkinoilla hukannut hevosensa Laukin sekä kaikki rahansa. Oli joulun aatto-ilta ja Matti kulki surumielisenä kaupungin katuja tyhjä haarapussi olalla ja ajatteli kotia, joka oli kaukana. Kulkiessansa kaupungin tullinsuusta valtamaantielle tuli häntä vastaan mies vanha, kerjäläisukko.

»Mihin sinä niin pahoilla mielin kuljet?» kysyi ukko.

»Kotiin päin kuljen, vaan sinne en illaksi ehdi, sillä hevoseni minä hukkasin», sanoi Matti.

»Voi miestä —, pyytäisin pennin puolta tai syötävän tapaista», pyysi ukko.

»Hukkasin rahanikin», sanoi Matti.

»Anna minulle tuo haarapussi , voisinhan sillä jotain tehdä?»

»Kyllä sen saat», sanoi Matti ja katseli ukkoa suoraan silmiin, kuten hänen tapansa oli.

»Hyvä kiitos sinulle ja onnea matkallesi!» toivotti ukko ja jatkoi matkaansa haarapussi olalla.

Kulki Matti jonkun aikaa ja alkoi väsyä. Nälkäisenä ja uupuneena istahti hän tiehaaran kivelle ja katseli tylsästi eteensä.

Silloin ilmestyi hänen eteensä mies pieni, kahden etusormen pituinen. Hänellä oli polviin ulottuva parta ja viheriäinen pipolakki päässä, ja naurellen heilutti hän haarapussia, sillä se oli sama mies, joka kerjäläisenä oli tullut Mattia vastaan tullinsuussa.

»Terve miestä, sinä Matti Suorasilmä!» sanoi piipattimies naurellen, »miksi sinä olet niin surullinen?»

»Kadotin kaikki, rahani, hevoseni, enkä pääse jouluksi kotiin», sanoi Matti.

»Ei hätää mitään, Matti Suorasilmä», sanoi kääpiömies, »sinä olet kunnon mies, ahkera kyntömies sinä olet ja reima halonhakkaaja, sen tiedän; ihmisiä sinä katsot suoraan silmiin, sillä sinulla on valkoinen omatunto».

»Kunhan vaan pääsisin kotiini», sanoi Matti.

»Katsos tätä!» sanoi se kahden etusormen pituinen mies ja näytti haarapussia.

»Minun haarapussini!» huudahti Matti.

»Ota ristitieltä kolme kiveä suuhusi ja sano:

Piu, pau, paukkaa.
haarapussi laukkaa
alitse kuun,
ylitse maan,
vie mua, vie mua
kotihin vaan!

Niin neuvoi kääpiö ja katosi samassa.

Matti ihmetteli suuresti ja teki työtä käskettyä.

Haarapussi alkoi hypellä maantiellä kuin jänis ja Matti juoksi jälessä. Juoksi virstan ja juoksi kaksi ja kolmannen virstan tolpan kohdalla sai hän sen kiinni. Se vikuroi kuin hevonen ikään ja hyppeli Matin käsissä. Matti istui sen selkään; ja toisteli pienen miehen sanoja:

Piu, pau, paukkaa,
haarapussi laukkaa!

Ja Matti alkoi nousta, nousi yli puiden ja vuorien, ja metsät ja järvet alhaalla näyttivät pieniltä pilkuilta. Matti vapisi ja pelkäsi tätä hurjaa menoa. Jo kohosi hän pilvien yli, kun kuuli äänen selkänsä takaa:

»Älä ollenkaan pelkää!» sanoi pieni mies, joka istui haarapussin selässä Matin takana.

»Sielläkös sinä hyvä mies olet taas!» sanoi Matti, »mihinkäs sitä nyt mennään?»

»Kultapilven kievariin», sanoi kääpiö.

»Minun on nälkä», sanoi Matti.

»Siellä syödään», sanoi kääpiö.

Lensivät, lensivät. Pian kuulivat, miten silkkikarvainen halli haukkui Kultapilven kievarissa. He lensivät veräjästä sisään, joka oli kullasta tehty. Piha kimmelsi täynnä kummallisia kukkia ja he kulkivat kievarin kultaiseen linnaan. Katot ja seinät hohti helmissä ja jalokivissä, ja pöydällä odotti valmis ateria, eikä ketään näkynyt koko talossa.

Pöytä notkui herkkujen ja paistien alla. Matti söi ja ihmetteli suuresti . Ravittuina nousivat he taas haarapussin selkään ja heittivät hallille hyvästi.

Ja he lensivät, lensivät ja heleä haukunta hiljeni pilvien taakse.

Matin mieli oli iloinen, nyt alkoivat he laskeutua alaspäin maata kohden, näkyi kyliä ja lumipeitteisiä metsiä.

Matti katseli alaspäin ja sanoi:

»Mitä tulia sieltä alhaalta näkyy?»

»Joulukynttilät kirkoissa palavat, siellä soitellaan uruilla, rauha on maassa, Jumalan rauha, ja kulkuset helähtävät kirkkoteillä», sanoi kääpiömies.

»Koto näkyy, koto näkyy!» huusi Matti täyttä rintaa.

»Siellä kohta ollaan», sanoi se kahden etusormen pituinen pieni mies, »mutta muista, Matti Suorasilmä, ettes taaksesi katso, sillä silloin käy hullusti!»

Ja he laskeutuivat yhä alemmaksi. He lensivät yli Velhovuoren, joka häämöitti kirkon takaa kuin musta-hameinen suuri noita-akka. Matti näki kotipirttinsä, näki pikkusiskojen ja veljien leikkivän joulupahnoilla, ja isä, äiti, sukulaiset istuivat joulupöydän ääressä. Matti katseli suoraan eteensä kuten hänen tapansa oli. Haarapussi läheni yhä maata ja siinä samassa seisoi Matti tiellä, joka vei mäelle hänen kotitaloonsa. Pieni mies oli kadonnut . Maantien varrella näki hän Laukin, joka pää nuokkuen seisoi rattaittensa edessä, ja rahapussinsa löysi hän rattaiden pohjalta. Matti ihastui ikihyväksi, nousi rattaille ja ajoi kotiin päin. Samassa kuului hänen takanansa hirveä pauke ikäänkuin kanuunalla olisi ammuttu, ja Matti katsoi taaksensa. — Velhovuori aukeni räiskyen tulisissa auringoissa ja kultakruunu päässä ajoi se kahden etusormen pituinen pieni mies nyt pitkänä jättiläisenä hopeavaunuissa vuoresta sisään. Matti tuijotti vuoreen, niin että valo häikäisi hänen silmiänsä. Hän jäi katsomaan vuoren aukkoa, kunnes se taas oli kuin musta seinä. Ihmeissänsä ja silmiään hieroen ajoi Matti kotiin. Mutta siitä ajasta asti katsoi hän kierosti ja häntä kutsuttiinkin nyt »Matti Kierosilmäksi.» .

Larin Kyösti.

Joulupukki 1901 D.