Nuorten seppojen joululaulu
Öisenä pauhaten myrsky käy
ympäri kotoisen konnun.
Tuisku ilmoihin töytää,
riitä ei valkeus
taivahan tähtein
ja vangittu ammoin
on aurinko linnahan Louhen. -
Pian on pyhä yö,
uudelle synnytyshetki,
vapautusyö!
Mitä miettivät muut, levon lapset,
kun ympäri kotoisen konnun
myrsky ja tuisku käy?
He laittavat jouluisen kuusen
ja tyytyvät liekkeihin pieniin,
kauneihin kynttiläisiin,
kun saapuvi yö,
pyhä, jouluinen hetki,
vapautusyö!
Mitä mietimme me, elon lapset,
kun saapuvi suurena yö?
Me astumme työhön
kotikuusten alle.
Sielläpä seisoo suojus,
seppojen paja.
Astumme työhön
keskellä muille rauhaisen yön,
kuin Ilmari ennen
me taomme uuden sammon
ja kuvaamme auringon kirkkaan,
hopeisen kuutamon
valoksi Pohjolan yön!
Kultaisen kuvan,
Vapahtajan uuden;
kun saapuvi siunattu hetki
ja on pyhä yö;
Kotikuusten alla
haikee ken olet,
kertoile pienuutta liekkien vanhain
ja sytytä kaipuu
päivihin uljaihin uusiin!
Ken hehkuvin olet,
sydän hehkuva ahjoon heitä!
Ja rohkehin sä,
ota rautakynsin,
puutteellisuudet aikamme ahtaan,
ne tylysti, armotta
ahjohon paiskaa,
tulisehen pätsiin!
Ken sitkehin lienet
käy palkeiden luo
ja kivisin kourin
tankohon tartu
ja polje ja puhalla, paina,
leimua, lietsoile uutta
lieskaa leppymätöntä
sydänten suurehen ahjoon!
Älä kukistu kesken!
Hetki on kallis
ja riehuvi öisenä myrsky,
ei sammua voi valon kaipuu!
Kas niin, kas niin!
Jo säkenten suihku
kultaisen kiihkeä
kattotorvesta
korkeelle syöksyy
synkkähän yöhön!
Alasimille nyt
ahjosta aines,
muotoa vailla,
se kuumana hehkuu!
Ken synkehin olet,
ota moukari jylhin
ja lyö ja iske ja lyö!
Pois karise karsta
ja kullaton kuona!
Nyt vanhoista muodoista
tulkohon uus!
Takokaa, takokaa!
Käy jyminä kyliin
ja lapsesta levon
se kummakin on:
mi jylinä helmassa
jouluisen yön?
Me tahdomme koulut,
mit nostavat kansan
kauniimman taattoja,
ylväämmän meitä!
Me tahdomme joukon
verevän, jäykän,
mi kirkkahin otsin
templiinsä käy.
Oma kuvansa kultainen
ylpeä niissä
on jumala ylin.
Ei ruhtinaita,
ei ruunuja meille!
Me tahdomme kasvaa
kukin omin varsin
vankoin kuin jylhä
kotoinen kuusi
vehreäpää!
Ken taitavin olet,
nyt vasara ota
ja hellien, hymyillen,
iloiten muovaa
onnemme sampo,
kultainen kuvamme,
hopeinen kuu.
Myrsky nyt pauhaa
ja on pyhä yö.
Uutena vuonna
jo riemuiten rahvas
templiinsä vie
kuvan kirkkahan kalliin,
auttajan uuden,
kultaisen auringon,
hopeisen kuun.
Kunnailla keväinen
tuomikko kukkii.
Kaipaus on suuri,
aika on kallis!
Takokaa, takokaa!
Pyhä on yö.
Joel Lehtonen
Nuori Suomi 1905.
