Kuningatar Elisabetin aikana eli Lontoossa oppinut mies nimeltään Bog eli Bogus, joka oli saanut suuren maineen teoksestaan ”Ihmisen erehdykset", jota ei vielä kukaan ollut lukenut.
Bogus, joka oli kirjoittanut teostaan viisikolmatta vuotta, ei ollut vielä julaissut yhtään osaa teoksestaan, mutta käsikirjoitus oli puhtaaksikirjoitettu ja oli pantu talteen ikkunakomeroon. Teoksessa oli kokonaista kymmenen osaa. Ensimäinen osa käsitteli ihmisen erehdystä syntyä maailmaan, joka erehdys oli syy kaikkiin muihin erehdyksiin. Seuraavissa niteissä käsiteltiin lasten, nuorison, aikamiehen ja ukon erehdyksiä sekä eri säätyihin ja ammatteihin kuuluvain miesten, valtiomiesten, kauppiaitten, sotilaitten y.m. erehdyksiä. Viimeiset vielä valmistumattomat osat sisälsivät tasavaltaisen hallituksen erehdykset, jotka syntyvät yksityisten ihmisten erehdyksistä. Ja ajatuksen juoksu tässä suurensuuntaisessa teoksessa oli sellainen, ettei siitä voitu ottaa pois lehteäkään pilaamatta koko teosta. Todistukset johtuivat toisistaan ja viimeisestä kävi täysin selväksi, että elämä sinänsä on paha, että maailmassa on pahaa se mikä elämääkin.
Bogus ei ollut erehtynyt naimisiin. Hän eli yksiksensä pienessä talossaan ja hänellä oli apunaan vain vanha palvelija, Katarina, jota hän kutsui Klausentinaksi.
Filosofin sisar, joka oli vähemmän tieteellinen, oli langennut erehdyksestä erehdykseen: oli rakastunut erääseen verkakauppiaaseen, mennyt sen kanssa naimisiin ja saanut pienen tytön, jolle annettiin nimi Jessy.
Hänen viimeinen erehdyksensä oli se, että hän kuoli oltuaan kymmenen vuotta naimisissa ja siten tuli syypääksi myöskin verkakauppiaan kuolemaan, sillä verkakauppias ei jaksanut jäädä elämään vaimonsa kuoltua. Bogus silloin otti kotiinsa isättömän ja äidittömän pikkutytön toivossa, että saisi nyt hyvän tilaisuuden tutkia lasten erehdyksiä.
Jessy oli silloin kuusivuotias. Kahdeksan ensi päivää enonsa luona hän itki eikä puhunut mitään. Yhdeksännen päivän aamulla sanoi hän Bogille:
— Minä olen nähnyt äidin. Äiti oli ihan valkoinen. Äidillä oli kukkia, ja hän toi ne minun vuoteelleni, mutta aamulla minä en niitä löytänytkään. Anna eno minulle takaisin äidin kukat!
Bog pani kirjaan tämän erehdyksen, mutta merkitsi siihen muistutuksen, että se oli viaton ja niin sanoaksemme viehättävä erehdys.
Jonkun ajan jälkeen sanoi Jessy taas:
— Eno, sinä olet vanha ja ruma, mutta minä pidän sinusta paljon, ja sinunkin täytyy pitää minusta.
Bog otti kynänsä, mutta vähän mietittyään huomasi hän, ettei hän enään ollut erittäin nuori eikä juuri koskaan ollut kauneudestaan kiitetty. Eikä pannutkaan pikku tytön sanoja kirjaan, kysyihän vain:
— Minkä tähden minun tulee sinusta pitää?
— Kun minä olen pieni.
Onkohan totta, ihmetteli Bog itsekseen, että pienokaisia täytyy rakastaa? Niin, ehkäpä: ne ainakin enin tarvitsevat sitä, että heistä pidetään. Siten voitaisiin kai antaa anteeksi äitien erehdys, kun he uhraavaisesti rakastavat pienokaisiaan. Täytynee vähän muutella sitä lukua teoksessani, ajatteli Bog.
Tuli tohtori Bogin syntymäpäivä. Kun hän aamulla astui siihen huoneeseen, jossa hänen kirjansa ja paperinsa olivat ja jota hän kutsui työhuoneekseen, tunsi hän kukkaisten tuoksua ja näki kukkivan neilikkaparven ruukussa ikkunalaudalla.
Kukkia oli vain kolme, mutta ne olivat tulipunaisia kukkia, joita auringonpaiste iloisesti hyväili. Ja kaikki tuntui säteilevän ja hymyilevän vanhan tiedemiehen kirjahuoneessa: vanha nojatuoli, tammipöytä, vanhain nahkasiteitten selät kirjakaapissa. Bogus itse, niin vanha ja kuiva kuin olikin, rupesi hymyilemään. Jessy halasi ja suuteli häntä ja sanoi:
— Katsos eno Bog, täällä on taivas — hän osotti sinisen kevättaivaan tilkkasta, joka pilkoitti akkunan lyijypuitteisista ruuduista — ja täällä on maa, kukkiva maa — hän osotti kukkaruukkua — ja nämä täällä alhaalla, nämä suuret mustat kirjat, ovat maan alla!
Nuo suuret mustat kirjat olivat juuri ne kymmenen osaa Ihmisen erehdyksistä. Tämä Jessyn erehdys muistutti tohtorille hänen teoksestaan, jonka kirjoittamista hän nyt monet ajat oli laiminlyönyt kävelläkseen Jessyn kanssa kaduilla ja puistoissa. Tyttö keksi tuhansia uusia asioita, ja uusia ne olivat Boguksellekin, joka ei koskaan ollut pistänyt nenäänsä kotia kauemmaksi. Tohtori levitti jälleen esille käsikirjoituksensa, mutta ei tuntenut enään oikein kodistuvansa niihin. Niissä ei ollut kukkia eikä Jessyä.
Onneksi sai hän apua filosofiasta, joka antoi hänelle sen ylenluonnollisen aatteen ettei Jessystä ollut mitään hyötyä.
Eräänä päivänä, kun hän parhaillaan mietiskeli tätä asiaa, tapasi hän Jessyn kirjastossa neulomassa ja istumassa sen ikkunan edessä, missä neilikat olivat. Bogus kysyi, mitä Jessy neuloi ja tyttö vastasi:
— No etkös sinä eno tiedä, että pääskyset ovat lähteneet?
Bogus ei sitä tiennyt: sitä ei seisonut hänen kirjoissaan. Jessy jatkoi:
— Kaisa sanoi eilen …
— Kaisa! huudahti Bog. — Tyttö tarkoittaa arvoisaa Klausentinaa!
— Niin, Kaisa sanoi, että pääskyset ovat tänä vuonna lähteneet aikaisemmin kuin tavallisesti, ja se tietää aikaista kylmää talvea. Ja sitten näin minä taas äidin valkoisissa vaatteissa, mutta hänellä ei ollut kukkia niinkuin ensin oli. Ja äiti sanoi: Jessy, ota kaapista Bog enon paksu yönuttu ja laita se reilaan talveksi. Heti kun nousin ylös ja puin päälleni, otin yönutun, ja kun se on ratkennut monesta saumasta, niin minä sen neulon.
Talvi tuli ja sellainen, kuin pääskyset olivat ennustaneet. Bogus istui yönutussaan pesävalkean ääressä ja yritti korjailla paikkoja suuresta teoksestaan. Mutta joka kerta kun hän oli saamaisillaan uudet kokemuksensa sopusointuun oppinsa kanssa yleisestä pahasta, tuli Jessy ja häiritsi hänen mietelmänsä jollakin makeisella, jota hän oli valmistanut, tai vain silmiensä ja hymyilynsä näöllä.
Kun kesä taas tuli, läksivät Bog ja hänen pieni sisarentyttärensä retkille kedoille ja metsiin. Jessy toi kotiin kasveja, joita he yhdessä järjestelivät. Näillä retkillä huomasi Bog Jessyssä olevan vilkkaan mielen ja hyvän sielun. Mutta muutamana iltana, kun Jessy oli levitellyt kasvinsa pöydälle, sanoi hän Bogukselle:
— Eno Bog, nyt minä osaan kaikki nimet, mitä sinä olet opettanut. Minä tiedän, mistä kasveistä saadaan lääkettä ja virvoitusta. Minä tahtoisin ne panna tallelle, etteivät ne unohtuisi, vaan voisin sitten oppia niitten muita ominaisuuksia. Mistä minä saisin suuren kirjan, mihin niitä panna?
— Ota tämä? sanoi Bog.
Ja hän viittasi kuin viittasikin ensimäistä sidettä Ihmisen erehdyksistä.
Kun tähän kirjaan oli tullut kasvi joka lehden väliin, otettiin toinen osa, ja kolmantena kesänä oli tohtorin tieteellinen teos muuttunut tuoksuavaksi kasvisäiliöksi.
Pohjalainen n:o 130 21.8.1900.
