X. Kirje, joka tuli linnasta.
Valaistuani kertomusta antamalla puhevuoron muillekin henkilöille, tahdon nyt kertoa omia havaintojani.
Minä lopetin kertomalla Rufus Smithin tulosta. Tohtori Easterling oli käynyt linnassa kolme viikkoa sitten, ehkäpä vähää aikaisemminkin. Tähän kertomukseni aikaan olin minä kovin levoton, sillä en ollut nähnyt Gabriellaa enkä hänen veljeään sen koommin kuin sinä päivänä, jolloin kenraali aidan vieressä yllätti minut ja kihlattuni. Minä pelkäsin että veli ja sisar oli teljetty huoneisiinsa, ja sisareni oli samaa mieltä.
Me tunsimme siis melkoista huojennusta, kun paria päivää viime keskusteluni jälkeen kenraalin kanssa saimme kirjeen Mordaunt Heatherstonelta. Kirjeen jätti meille pieni kalastajapaikalta oleva rääsyinen poika, joka kertoi saaneensa sen linnan portin edustalla eräältä vanhalta naiselta – arvattavasti Cloomberin keittäjättäreltä.
”Rakkaimmat muistoni”, kirjoitti hän, ”Gabriella ja minä olemme kovin suruissamme siitä ettemme ole saaneet ilmoittaa teille mitään. Asianlaita on se että meidät pakotetaan pysymään sisällä. Ja tämä pakko ei ole voimaperäistä vaan siveellistä laatua. Isä parkamme, joka tulee yhä heikkohermoisemmaksi, jota enemmän aika joutuu, on kehottanut meitä pysymään sisällä lokakuun viidenteen päivään. Häntä tyynnyttääksemme lupasimme me täyttää hänen toivomuksensa.
Ja hän on puolestaan luvannut että me viidennen päivän jälkeen – se on viikon kuluttua – pääsemme yhtä vapaiksi kuin ilma ja saamme tulla ja mennä mielemme mukaan.
Gabriella on minulle kertonut teille puhuneensa, että isämme lokakuun viidennen päivän mentyä on muuttunut mies. Mutta tänä vuonna näyttää siltä että hänellä on suurempi syy kuin muulloin huolehtia onnettomasta perheestään, sillä minä en ole koskaan ennen nähnyt hänen käyttävän niin monta varovaisuuskeinoa kuin nyt.
Joka nyt katselee hänen köyryistä vartaloaan ja vapisevia käsiään, ei voi käsittää että hän on sama mies, joka muutama vuosi sitten jalkaisin pyysi tiikereitä Tarain lähellä olevassa ruoikossa ja nauroi varovaisemmille metsästäjille, jotka etsivät suojaa niistä pikkuhuoneista, joita norsut kantoivat selässään. Te tiedätte että hän voitti viktoriaristin Delhin läheisessä tappelussa, ja kumminkin vapisee hän kauhistuksesta, kun kuulee pienimmänkin melun, vaikka hän asuu maailman mitä rauhallisimmassa seudussa.
Muista, West, mitä jo olen sinulle sanonut, ettei vaara suinkaan ole kuvittelua. Päinvastoin on se kovin uhkaavaa laatua. Se on kuitenkin luonteeltaan semmoista, ettei sitä voida välttää eikä myöskään selvin sanoin lausua.
Jos kaikki käy hyvin, niin saatte tavata meidät kuudentena päivänä Branksomessa.
Sydämellisesti teitä molempia tervehtien, olen minä aina teidän uskollinen.
Mordaunt.
Tämä kirje tyynnytti meitä jossakin määrin. Kuitenkin vaivasi meitä sanomattomasti se seikka, ettemme voineet ymmärtää emmekä torjua sitä vaaraa, joka uhkasi ystäviämme, ja vähintäinkin viisikymmentä kertaa päivässä me puhuimme siitä.
Viimein me väsyimme kaikkiin näihin turhiin mietiskelyihin ja lohdutimme itseämme sillä, että vaara muutaman päivän kuluessa olisi vältetty. Me pelkäsimme että nämä päivät kuluisivat hitaasti, mutta sattuipa tapaus, joka antoi levottomalle mielellemme uuden ajatussuunnan.
(Jatk.)
Pohjalainen no 170 30.10.1900.
