Aarni Kouta - Älä ylpeile isäin kunniasta, kullakin on vain omansa

Älä ylpeile isäin kunniasta, kullakin on vain omansa







Murtavat, mutta samalla luovat ja rakentavat voimat tulevat kuin tuulenpuuskat, joiden alkulähteitä emme tunne ja joita ne tuskin itsekään tuntevat. Ne tulevat alkuperäänsä tietämättä, ne tietävät vain olevansa luonnon voimakkaimmat ja myllertävimmät voimat, sen korkeimmat ilmestykset, joilla on oikeus ja välttämättömyys ruhjoa kaikki vanhat ja jo omiin muotoihinsa ja kaavoihinsa kangistuneet yhteiskunnat ja kulturit.

Sellaisia voimia olivat hunnit, vandalit, anglosaksit, gotit ja kaikki ne barbarit, jotka rajumyrskyn tavoin hyökkäsivät Europaan hävittäen ja pirstoen kaikki, työntäen tieltään luonnosta vieraantuneet kalpeat kulturi-ihmiset. Ne olivat murtavia mutta samalla luovia ja rakentavia voimia. Eivät ne tienneet isäin kunniasta mitään, eivät voineet lepäillä toisten taistelemain voittojen laakereilla, niiden täytyi omin, ankarin käsin hankkia valtansa ja voittonsa. Ja ne sytyttivät uuteen liekkiin sammuvan tulen.

Korven kansana hyökkäsi Israel Kaanaasen ja valloitti maan, missä rieskaa ja hunajaa vuoti. Sillä oli Jehovansa, korven nuori, tulinen ja sotaisa jumalansa, jossa kansa kumarsi personoituna omaa uhkuvaa, hillitöntä voimaansa. Mutta myöhemmin tehtiin Jehovasta isä, vieläpä lempeä ja laupias. Israel hajosi.

Ranskan suuri vallankumous kukisti vanhat, verettömät aatelissuvut. Ilmestyi meriseltä saarelta mies, jota kukaan ei tuntenut. Se mies mullisti koko Europan, nosti uudet suvut vanhojen sijaan. Mitä hänellä ei ennestään ollut, se hänen täytyi hankkia omin voimin. Siten syntyi suurin nero, suurin valtias, Napoleon.

Ei yksikään, niin hyvin yksilö kuin kansakaan, joka tahtoo kyetä suurta luomaan, saa milloinkaan ajatella menneisyyttä. Sen täytyy syöstä ja murtaa kaikki vanhat, isien laatimat lait, sillä ne estävät uusia lakia syntymästä, joita uusi aika ja kehitys vaativat.

Mikäli vanhaa murramme, sikäli on meidän uutta ja suurempaa rakennettava.


Aarni Kouta





Nuori Suomi 1905.