Ruman miehen elämäkerta.
Kertonut Aurelien Scholl
(Kaikun suomennos)
Joku aika takaperin oli jokaisessa Parisin suurista sanomalehdistä neljännellä sivuilla luettavana tällainen ilmoitus.
”Eräs 35 vuoden vanha, rikas ja hyvin kasvatettu mies haluaa mennä naimisiin nuoren tytön tai lesken kanssa — olkoonpa hänellä omaisuutta tai ei — kun hän vaan voi olla välinpitämätön hänen tavattomasta rumuudestaan. Vastausta odottaa P. A. M. Parisissa."
Nuoret tytöt, joilla ei ollut myötäjäisiä, mutta halusivat siltikin saada selkoa asiasta, saivat postissa selityksen, jonka P. A. M. oli kivipainossa painattanut kiertokirjeen muotoon.
Siinä oli kerrottuna hänen elämäkertansa lyhykäisesti näinikään:
Synnyin eräänä talvipäivänä juuri auringon pimennyksen aikana. Kohtalo oli, luodessaan minut rumaksi ja salliessaan minun syntyä muutamassa Bretagnen kurjassa kolkassa, pannut perustuksen pettyneistä toiveista ja suruista täytetylle elämälleni.
Kuvailkaat mielessänne miestä, jolla on kulmikas pää, luonnottomat kasvot, jäsenet vinossa — toiset liian yläällä toiset liian alaalla — lihakset ja luut suunnattomassa epäjärjestyksessä ....
Lääkärien välisessä neuvottelussa, joka muutamia päiviä syntymäni jälkeen pidettiin läheisimmässä kaupungissa, tuli selville, että minulla, vaikka olinkin rujo, oli kuitenkin kaikki jäsenet siinä kunnossa että jäin elämään.
Minä elin mutta — onnettomuudekseni.
Lasna ollessani katselivat hoitajani minua inholla. Kun joku vieras sattui tulemaan veivät minua piiloon.
Niinpian kun oli mahdollista toimitettiin minut kylään vierasten ihmisten hoitoon. Eräs vanha nainen, joka vähäsestä maksosta otti lapsia hoitoonsa sai minutkin hoitaakseen. Sain yksin kärsiä kaikkien rikoksista; jos tuli tahra seinään, jos likasista jaloista jälet lattiaan tai reikä akkunan verhoihin, syytettiin aina minua. Kun tulin kasvatuslaitokseen, ei tapahtunut mitään muutosta tässä suhteessa. En ollut muita tyhmempi, vaan säännöttömät kasvoni juonteet, kummallinen nenäni ja pitkät käsivarteni vaikuttivat sen, että minun hartioilleni ja minun syyksi sanottiin kaikki. Ja kaikista kiusaajista ovat lapset julmimmat. Sääliväisyys on heille aivan tuntematonta. Ne eivät antaneet minulle rauhaa yöllä eikä päivällä.
Niin täytin minä 16:nnen ikävuotein.
Minut lähetettiin silloin tohtori T:n luo, joka otti täydentääkseen kasvatukseni ja jonka luona minua kohdeltaisiin kuten omaa lasta. Tohtori T. asui Autenil'issä kauniissa, puutarhan ympäröimässä talossa.
Siellä parani oloni vihdoinkin. Rumuuteni, koukkuiset sormeni, luonnottoman suuri pääni ja säännöttömät hampaani eivät peloittaneet häntä. Hän kohteli minua aivan samoin kuin muitakin ihmisiä. Silloin heräsi minussakin ylpeyden henki.
Jokaisena sunnuntai-iltana kokoontui muutamia nuoria, lähellä asuvia naisia rouva T:n luo, virvoituksia nautittiin ja huviteltiin monella tavalla. Erään rikkaan lampputehtailijan leski, rouva Sénéchal tuli sinne tuon tuostakin tyttärensä Rosa Augustinan kanssa, jolla kerran oli kylläksi rohkeutta tanssiakseen kanssani.
Varma on, että hän vapisi katsoessaan minuun, että hänen kätensä vapisi kädessäni ja että nämät enteet saivat minut uskomaan, että hän otti osaa mieleni liikutukseen. Mikä kiitollisuus täytti minun sieluni! Kuinka iloiseksi tulin nähdessäni hänen punastuen lähestyvän minua. Tuskin oli sunnuntai mennyt, kun minä jo iloitsin tulevasta.
Olin juuri aikeena kirjoittaa hänelle kysyäkseni rouva Sénéchalilta saanko pyytää hänen tytärtänsä vaimokseni, kun muutamasta puutarhan sopesta löysin kokoon käärityn paperin. Tunsin heti Rosa Augustinan käsialan ja luin siitä seuraavat sanat:
”Rakas lääkäri! Kaikkia teidän määräyksiänne on tarkalleen seurattu. P. A. M. oli estettävä — niinhän lausuitte — joutumasta epätoivon ja synkkämielisyyden valtaan. Minä olen voinut voittaa inhoni, mutta pelkäämme, ett’ei sisareni, joka näinä päivinä tulee kasvatuslaitoksesta ja on heikko ja kipeä, voi kärsiä teidän kummitustanne. Antakaa siis äitilleni ja minulle anteeksi. Kun vaan pieni siskoni paranee, näette meidät taas ... Rosa Augustina".
Tuskin oli minulla voimia mennä huoneeseni.
Kummitusta! Hän oli sanonut minua kummitukseksi!
Sairastettuani kuumetta muutaman päivän sain minä kirjeen, joka vaikutti muutoksen elämässäni, isäni oli näet kuollut, jättäen minulle vuotuisia tuloja 24,000 markkaa.
Jätettyäni jäähyväiset lääkärille vuokrasin huoneuston Faubourg St. Honoréssa. Toivoin näet katoavani ihmisten paljouteen Parisissa.
Toisaalta taas aloin katsella rumuuttani lohduttavammalta kannalta. Minullahan on neliskulmainen leuka — kuten Turennélla; syylä — kuten Saint Evremond'illa; kesakolta — kuten Cicerolla; minulla ovat korkeat olkapäät — kuin Samuel Johnsonilla; käyrät sääret — kuin Hogarth’illa; ja jos katsoinkin vähän karsaasen, niin eipä samanlainen vika ollut Maria Stuartiltakaan riistänyt viehätysvoimaa.
Sen ohessa oli jotain muutakin, joka minua hiukan lohdutti. Eräs suuri mies on näet kirjoittanut: ”Ollakseen täydellisesti ruman täytyy ihmisen olla vanhan”. Ja minä en ollut täyttänyt vielä 28:tta vuottani.
Lääkäri T:n luota oli minulla mukanani ystävä, eräs herttainen poika nimeltä Briand de Saint Rieul, joka vuotuiseksi tulokseen sai minulta tuon vähäsen summan 6000 markkaa.
Hän saattoi minut tuttavaksi rouva Belangelle. Hän oli oppinut ja nerokas nainen, ja kävimme usein hänen hupasissa iltaseuroissaan. Rakastuin häneen ja luulin, että hänkin rakasti minua.
Mutta hämmästyinpä vallan suuresti, kun rouva Belange eräänä päivänä kysyi enkö antaisi hänen valaa pääni kuvaa.
”Mitä varten?” kysyin häneltä.
”Kokoelmaani varten”.
”Mitä leikkiä tuo on?”
”Minä rakastan runollisuutta” vastasi rouva kylmästi, mutta ennen kaikkea olen minä semmoinen, joka tutkin ihmisen sielun kykyjä ihmisen pään muodostuksesta.
Ja vietyään minut läheiseen huoneesen näytti hän minulle kuusi kaapillista valetuita epäluonnollisten päiden kuvia.
Sieppasin hattuni ja syöksyin ulos ovesta.
Viisi vuotta on kulunut tästä tapauksesta. Ainoastaan toivo on pitänyt minut eleillä. Mutta nyt on sekin minut jättänyt.
Olen heittäytynyt julkiseen elämään, olen pyytänyt, että minut valittaisiin yleisneuvoston jäseneksi siihen piirikuntaan, jossa maatilani ovat. Mutta kaikki naiset vastustivat minua ja rahani eivät auttaneet ensinkään.
Olisikohan niiden joukossa, jotka ovat lukeneet tämän tuskallisen tunnustuksen, ketään joka ei säälisi minua?
*
Monen päivän numerossa oli sama ilmoitus. Sitten se katosi.
Olin utelias saamaan tietää, miten seikkailu päättyi, ja erään ilmoitusasioitsijan kautta sainkin tietää seuraavaa: P. A. M. on nainut nuoren, 18 vuotiaan, sangen kauniin tytön, jota hän jumaloitsee, ja tämäkin rakastaa miestään; sillä hän on sokea.
Aura no 11 13.1.1889.
