Kerjääjä.
Yökuva Pariisista
Kirj.
Guy de Téramond.
(Suomennos K. U:lle.)
Oli jo aamupuoli, kun kreivi Serge de Saint-Ulric läksi klubilta. Hän ei tällä kerralla ottanutkaan vaunua, vaan läksi kulkemaan jalkaisin pitkin bulevaardia, nutun kaulus pystyssä. Päätä poltti ja ohimoita jyskytti. Mutta raikas aamuilma virkisti häntä, ja hänen ajatuksensa alkoivat vähitellen selvitä.
Nyt hän siis oli häviöllä; hän oli kadottanut kaikki. Elatuksekseen oli hänellä ainoastaan 20 luisdooria kuukaudessa, minkä setä oli hänelle testamentissaan määrännyt, ja tämän hän sai joka kuukauden alussa, vainajan tahdon mukaan. Mutta pääomaan ei hän saanut koskea.
Neljän vuoden kuluessa oli hän hävittänyt kaiken omaisuutensa. Hän oli intohimoinen pelaaja, ja onnettomat kortit olivat nielleet kaikki, mitä hänellä oli. Hän oli tosin koettanut paeta korttipelin kiehtovaa houkutusta. Hän oli etsinyt huviaan rakkaudesta; oli ostanut itselleen kalliita hevosia, viettänet aikaansa tanssiaisissa ja muissa kemuissa. Lyhyesti sanoen, hän oli nauttinut kaikista suuren kaupungin huvituksista, päästäkseen korttipelin kiusausta pakoon, — mutta tämä oli lopulta kuitenkin hänet voittanut.
Nyt kulki lian hitaasti kotiin. Tuo kammottava kuva hänen tulevaisuudestaan, haaksirikko, johon hän oli elon merellä joutunut, ajatus kurjuudesta, joka kaularaudan tavoin oli aina oleva painona hänen niskoillaan, ystävien iloisuus ja heidän ilkkuvat kasvonsa, yksinäisyys, jossa hän tästälähtien oli elävä — kaikki tämä oli hänestä vähempiarvoista. Hänen mielensä täytti kokonaan syvä katumus siitä, että hän oli antanut kiusaukselle voiton ja laskenut omaisuutensa kevytmielisesti pelipöydälle.
Niin kiintyneet olivat hänen ajatuksensa tähän asiaan, että hän tuskin kuuli, kun eräs takanakulkeva mies hiljaa ja arasti virkkoi:
»Hyva herra ... pyytäisin ... en ole syönyt mitään koko päivänä … minä ... olen hyvin nälissäni.»
Serge korjasi monokeliaan ja katsoi avunpyytäkään, joka ontuen kulki hänen takanaan ja ojensi kätensä. Hän oli noin nelikymmen-vuotias mies. Posket olivat kalpeat ja kasvojen ilme nöyrä. Repaleinen nuttu ja kulunut huopahattu oli hänellä yllään.
Serge kohotti olkapäitään ja jatkoi matkaansa.
»Hyva herra … antakaa ... edes joku ropo.»
»Antakaa minun olla rauhassa!»
Mutta mies jatkoi yhä:
»Olen filosofian kandidaatti, ... lueskeleva mies ... epäsuotuisat olosuhteet ... sokea vaimo ... kipeä äiti ... neljä pienokaista …»
Harmistuneena toisti Serge: »Antakaa minun olla rauhassa!»
Välittämättä näistä sanoista, jatkoi toinen kumarrellen ja samalla yksitoikkoisella äänellä:
»Häpeän kerjätä, mutta ettehän voi hyljätä pyyntöäni, ettehän voi olla antamatta minulle edes pientä almua ... olettehan rikas mies.»
Serge kääntyi nopeasti häneen päin ja sanoi pilkallisesti:
»Rikas! Niinkö luulette? Ainoa omaisuuteni on 20 luisdoorin tulot kuukaudessa. Jos olisitte tullut eilen, olisi minulla ollut 50,000 frangia korkoja. Luulette, että olen rikas, koska minulla on uusi, hieno hattu. Olkaa huoletta, se on vielä maksamatta. Tahi siksikö, että päällystakkini on viimeisen muodin mukainen? Räätälini toi minulle eilen laskun, vaan ei saanut maksua. Tahi siksikö, että kenkäni ovat hyvin kiillotetut? Suutarini ei tule koskaan saamaan penniäkään palkakseen. Kadehtitteko komeaa asuntoani? Voi, ystävä, oikeuden palvelijat ovat jo väijyksissä viedäkseen pois kallisarvoiset huonekaluni. Söin hienoimmissa ravintoloissa, joissa minua tuntuvasti nylettiin. Nyt pitää minun syödä kansankeittiössä.
Olen Kreivi Serge de Saint-Ulric. Sukuni on vuodelta 1250. Olen läheistä sukua herttuain, markiisien ja paronien kanssa. Kirjoitin nimeni paperille, joissa oli kreivillinen kruunu. 50,000 frangia ei riittänyt minulle pitääkseni yllä korkeaa arvoani — ja kutsutte minua rikkaaksi nyt, kun minulla on ainoastaan 400 frangia elääkseni. Tuskin voin sillä vuokraanikaan maksaa. Ja tällä hetkellä ei minulla ole kerrassaan mitään, sillä saan odottaa vielä 12 päivää, ennenkuin notaario lähettää minulle rahat.»
Kerjääjä huomautti tähän arasti, että, jos hänellä olisi 400 fr., hän pitäisi itsensä rikkaana.
»Vai niin!» huudahti kreivi vilkkaasti. »Te olettekin rikas, sen todistan teille heti. Ensiksikin on teillä hyvin tuottava ammatti; olette kerjääjä ja osaatte öisin, — jos en erehdy — hyvin pettää. Odottelette klubien ovilla ja kun joku tulee ulos, seuraatte häntä kertoaksenne hänelle aina samaa valitustanne. Hyvin onnistunut pelaaja jättää harvoin pyyntönne täyttämättä. Aivan varmaan ette ole ollenkaan nätissänne; kalpeutenne näyttää olevan keinotekoista. Pukunne on varsin valmistettu kerjäämistä varten. Varmaan on teillä kotonanne täydellinen vaatevarasto. Mitä sokeaan vaimoonne tulee, on hän hyvä perheen äiti ja odottaa teitä asunnossanne, jossa palatessanne on valmiina hyvä ateria sekä hyvä vuode ja saatte ystävällisen vastaanoton. Te olette mallikelpoinen perheenisä ja ansaitsette päivittäin 25—30 fr. Teillä on säästöjä. Tyttärenne saa hyvät myötäjäiset, kun hän menee naimiseen, ja te ajatte hänen häihinsä komeilla vaunuilla. — Työtä tehden näkisitte nälkää, mutta kerjäämällä kokoatte itsellenne kelpo omaisuuden. Sitäpaitsi olette tottunut elämään yksinkertaisesti ja säästäväisesti. Te ette ole ainoastaan rikas, ystäväni, te olette miljoonain omistaja!»
Viimeisten sanojen aikana olivat he kulkeneet vieretyksin. Äkkiä Serge seisattui.
»Tässä on asuntoni. Mutta en tahtoisi, että olisitte kulkenut koko tämän pitkän matkan ainoastaan kuullaksenne filosofiiaani.»
Hän etsi jotakin taskustaan, otti esille yhden soun ja ojensi sen seuraajalleen. Mutta kun hän huomasi tämän omituisen kasvonilmeen, lisäsi hän:
»Tässä on kaikki, mitä mitä mulla tällä kertaa on.»
Mutta kerjääjä kieltäytyi ottamasta almua, tekemällä torjuvan liikkeen, otti esille lompakkonsa ja sanoi lempeästi mutta ivalla, joka oli kätketty nöyryyteen ja kunnioitukseen.
»Suvaitsetteko, herra kreivi, että tarjoan teille 20 frangia?»
Kuopion Uutiset no 21 24.4.1903.
