Punainen lippu.
Kuljen tietä outoa. Kaikki on kuollutta — ei eloa missään.
Nousen kukkulalle. Vaivaloisesti matkani sujuu, mutta toivo siitä, että löytää tovereita — löytää muitakin ihmisiä, antaa uutta intoa. Polvet tahtoo antaa perää, en tahdo kestää. Pakoitan jalkani — käteni konemaisiin liikkeisiin ja kohta, kohta olen kukkulalla.
Viimein! — Voimani on lopussa. Kaadun hervottomana kukkulalle. Katselen ympäri — ei missään eloa — ei missään ihmisiä. Olen yksin, olen ainoa.
Mutta kas, tuolla kaukaa, tuolla missä pilvet loppuvat — sieltä hiipii esiin kultainen — punainen säde.
Kohta toinen — kolmas ja viimein tuhansia, mutta ainoastaan säteitä.
Oh! — Olenhan niin usein nähnyt auringon nousua, ja sitähän tämäkin on. Mutta ei — auringon nousua ei se ole. Aurinkoa ei näy, vaan kultaisia — punaisia säteitä.
Ja, katso, nyt kohoo tuon ensimmäisen säteen alla punainen lippu, jo toisenkin ja kolmannenkin. Nyt hulmuaa tuhansia punaisia lippuja tuhansien punaisten säteitten alla. Oi taivas, keitä ovat nuo. Ken tuo ihmismeri lippujen alla.
Ja minä löydän punaisen lipun omaltakin kukkulalta. Vedän sen ylös ja kauniina se nousee kohti sinitaivasta — yhä korkeammalle — korkeammalle.
Humu käy ympärilläni. Humu se huutaa — honkien huminat ne haastavat — lehtikot salaperäiset kuiskaavat — kaikki samaa — samaa.
”Tulevaisuus — suuri tulevaisuus! — Veljeyden, tasa-arvoisuuden ja vapauden aika koittaa. Suuren — kauniin ja puhtaan — punaisen lipun aika lähestyy”. — —
Siis tulevaisuus, siis tuon suuren kammoksutun aika on tullut.
Äänet huutaa:
”Ei kammoksutun! — Aate, tuon punaisen lipun aate on veljeys, vapaus ja tasa-arvoisuus, se on rakkauden aate.”
Minä painan pääni ales, mutta he lähestyvät, — nuo suuret kansajoukot — punaisten lippujen vartijat — ne tulevat yhä lähemmäksi.
Odotan hetkeä, pelkään tuomiota, sillä heitähän vastaan taistelin.
He tulevat, he tulevat.
Ei tuomiota, ei pahaa sanaa.
He ottivat avosylin vastaan minutkin. Liittivät yhteen joukkoon.
”Veljeyden, tasa-arvoisuuden ja vapaudenaika on tullut. Suuri punainen rakkauden aate on voittanut.”
Minä olin onnellinen, sillä olin ystävien joukossa.
Ja nyt — niin nyt olen yksi tuon punaisen lipun vartijoista.
Aaro Jalas
Koria 16.VII.06
Kyminlaakso 21.7.1906.
