Pieni Punahilkka.
Satunäytelmä kolmessa näytöksessä.
C. Georg Starbäck'ilta.
Henkilöt:
Punahilkka.
Äiti.
Isoäiti.
Metsästäjä.
Puunhakkaaja.
Susi.
Ensimmäinen näytös.
Punahilkka. Äiti. Sitten Metsästäjä.
(Näyttämö kuvailee avonaista paikkaa maalaistuvan edessä.
Äiti hyviin vaatteisin puettu talonpoikaisvaimo. Punahilkka kori kädessä.)
Äiti. Kas niin, Punahilkka . . . isoäitisi on kipeä
ja tahtoo hartaasti sinua luoksensa. Sinun pitää siis viedä hänelle vähän
ruokaa ja juomaa ... se maistuu hänestä hyvältä.
Punahilkka. Iso-äidin luokse menen kernaasti; hän
pitää minusta niin paljon.
Äiti. Mutta älä viivy tiellä, äläkä jää juttelemaan,
niinkuin tavallisesti teet, muutoin isoäiti saa liian kauvan odottaa. Pidä
sitten myöskin vaari itsestäsi ja pysy tiellä, ettet eksy.
Punahilkka. Tahdon tehdä niinkuin olet sanonut; en
viivy enkä poikkee tieltä; hyvästi, äiti kulta!
(Menee.)
Äiti. Hyvästi, lapseni! (Itsekseen.) Minun pikku
Punahilkkani on hyväsydäminen lapsi . . . minä niin herttaisesti rakastan
häntä, ja isoäiti . . . hän oikein surisi kuollaksensa, jos jotakin tapahtuisi
Punahilkalle.
(Metsästäjä tulee varustettuna pyssyllä ja jahtiveitsellä.)
Metsästäjä (ohitse mennessänsä). Hyvää huomenta! Jo
noussut! muori kulta!
Äiti. Niinpä niin. Minnekä teidän sitten on matka
niin varhain?
Metsästäjä. Metsään . . . olenpa sudenjälkiä
löytänyt. Hei, muori, jos otuksen kaadan, tulee sen nahasta minulle hyvä turkki
talveksi.
Äiti. Susiko? Mitä sanotte? . . . Jumala meitä
armahtakoon, ja minä, joka vast'ikään lähetin Punahilkan metsään . . . Hän ei
tunne sutta eikä ymmärrä väistyä syrjään, jos se tulee häntä vastaan.
Metsästäjä. Mitä te sanotte, muori? Punahilkkako
metsässä? . . . tunnen kyllä tuon iloisen lapsen. Mutta älkää peljätkö . . .
kyllä minä häntä suojelen.
Äiti. Voi tehkää se . . . olen kiittävä teitä
sydämestäni, jos Punahilkka palajaa. Teille annan sitten paraan kanani.
Metsästäjä. Oikein, muoriseni! . . . Kyllä siitä
muistutan.
(Menee eteenpäin. Esirippu lankee.)
Toinen näytös.
Punahilkka. Susi. Sitten Metsästäjä. Puunhakkaaja.
(Tiheä metsä; keskellä tie, jota pitkin Punahilkka käy. Susi
tulee sivulta päin hiipien metsästä. Perällä on kaksi puunhakkaajaa, kirvesten
kalke kuuluu.)
Susi (kähisevällä äänellä). Hyvää päivää, hyvää päivää,
lapseni. Minne sinä menet tuommoinen raskas taakka kädessä? (Itsekseen.)
Olisipa tuo oikea herkkupala, ja nälkä vaivaa minua aika lailla.
Punahilkka. Minä vien ruokaa isoäidille.
Susi. Voi sentään, kuinka isoäitisi tulee iloiseksi.
(Itsekseen.) Jos vaan nuo puunhakkaajat eivät olisi niin likellä! (Seuraa
Punahilkkaa.)
Punahilkka. Vai tahdot seurata minua? Mitä sinä
mutiset itseksesi?
Susi (itsekseen). Se varmaa on, että lapsen voitan,
kun teeskennellä mä oikein koitan. (Ääneen). Sun mummos luo onko pitkä tie?
Punahilkka. Ei, ei ... ei sinne ees kivenheittoo lie.
Vieressä tien on tupansa sorja, ja myös pähkinäpensasto korja.
Susi. Hyv'on! Minä polun kyllä löytänen.
Punahilkka. Vaan oikoiseen, niin sä löydät sen. Vai
mummon luokse pyrit sinäkin?
Susi. Niin; lujasti ma luotan lääkkeihin. Ja niillä
tahdon häntä auttaa.
Punahilkka. Vai yrttein ja juurten kautta? Se hyvä
työ on mummollen. Ja huivini saat punaisen.
Susi. Siis riennän sinun tulos ilmoittain, mut
perässä sä joudu vain.
Punahilkka. Niin, juokse armas; hetken viivyn täällä,
ja poimin kukkasia tuolla mäellä.
(Menee sivulle, jossa kasvaa kukkasia.)
Susi (mennessänsä). Tuo luulokas lapsi nyt tien mulle
näyttää, tok' mummo ja hän pian vatsani täyttää.
Metsästäjä (kulkee pitkin tietä). En huomaa
Punahilkkaa missään; pelkäänpä, että hän on eksynyt! Kun ei vaan susi olisi
tullut häntä vastaan. (Huutaa puunhakkaajille.) Hoi, oletteko nähneet pientä
tyttöä? Hänellä on punainen hilkka.
Toinen puunhakkaaja. Näimme kuin näimmekin . . .
äsken hän poimi kukkasia tuolla mäellä tien vieressä.
Metsästäjä. Mutta susi . . . ettekö te ole sitä
nähneet?
Puunhakkaaja. Kyllä, herra, se oli täällä. Pikku
tyttö kauvan puhutteli sitä, ja sitten se juoksi tiehensä, se kai huomasi
meidät.
Metsästäjä. Ja te niin vähällä päästitte sen?
Miksette sitä lyöneet kirveellänne? Jos se nyt tekee vahingon, jos se nyt tuota
herttaista lasta repii!
Puunhakkaaja (suutuksissa). Se ei koske meihin, eikä
kukaan pyytänyt meitä siihen. Kuinka tuo lapsi taisi olla niin yksinkertainen
ja ruveta keskustelemaan tuon ilkeän suden kanssa.
Metsästäjä. Ettekö te häntä varoittaneet? Minun
tekisi mieli pyssylläni opettaa teille parempia tapoja, te sydämettömät ihmiset
. . . Mutta joutuun, joutuun, minun täytyy kiirehtiä, jos mieli pelastaa tuota
lapsiparkaa. (Hän kiirehtii pois. Esirippu lankee.)
Kolmas näytös.
Susi iso-äidin vuoteella. Sitten Punahilkka, sen perästä
Metsästäjä ja viimein Äiti.
(Pieni tupa vanhanaikuisella tavalla kalustettu. Suuri sänky
uutimilla. Vuoteella, jonka uutimet ovat puoleksi auki, makaa Susi.)
Susi (kähisevällä äänellä). Nyt mummon leikki lopuss'
on, hän sitkeä oi' vaan; mut Punahilkka pelvoton jo tulee; paistin saan.
(Joku kolkuttaa ovella.)
Punahilkka (ulkona). Päästäkää mummo! Hilkka se on. Ruokaa
ja viiniä sulle nyt tuon.
Susi (teeskenteleväisellä äänellä). Kun salpaa
sysäisee, niin ovi aukenee.
Punahilkka (tullessansa ovesta sisään kukkasvihko
kädessä ja pieni kori käsivarrella). Kaikki ovet lukitsematta. . . . Eihän niin
ole tapana mummon luona . . . niissä hän on? . . . Ajatelkaa, jos joku vahinko
on tapahtunut hänelle . . .minä pelkään niin kovasti . . . mummo, mummo!
Susi (yhä teeskentelevällä äänellä). Sisään vaan, ma
lupaa suon!
Punahilkka. Ruokaa ja viiniä sulle tuon.
Susi. Aseta pois; saat luokseni tulla. (Kuorsailee
pitkävetoisesti).
Punahilkka (astuu hitaasti). Niin pitkät korvat ompi
sulla, mä pelkään niitä kauheasti.
Susi. Ja niillä ma kuulen makeasti.
Punahilkka. Mut silmäsi palaa, voi kauhistus!
Susi. Vaan mulle se ompi parannus.
(Metsästäjä astuu ikkunan eteen.)
Metsästäjä. Ken puhuu siellä? Katsotaan.
Punahilkka. Ma kouriasi pelkään vaan.
Susi (on iskenyt Punahilkkaan, joka varovasti oli
lähestynyt, ja vetää häntä yhä lähemmäksi). Ma niillä lujast' kourin sun . . .
Metsästäjä (ulkona. Tähtää pyssyänsä). Seis,
veitikka, nyt olet mun.
Punahilkka (koettaa päästä irti). Voi, hampaas kuinka
kauheat!
Susi. On niissä terää, ja niillä revin sun tällä
erää.
(Heittäytyy vuoteelta ja tahtoo nielaista Punahilkan, joka
huutaa kovasti. Samassa metsästäjä laukaisee. Susi vaipuu kuolleena maahan
uutimen taakse. Metsästäjä katsoo ikkunasta ja tulee huoneesen.)
Punahilkka (peljästyneenä). Taivas auttakoon! Mitä se
oli?
Metsästäjä (pyssy kädessä). Elätkö, Punahilkka? . . .
Siis tulin vielä oikeaan aikaan!
Punahilkka. Voi, kuinka olen ollut kauhistunut!
Olihan se tuo paha eläin, jonka tapasin metsässä, . . . jota puunhakkaajat
sudeksi nimittävät. Mutta missä on isoäiti?
Metsästäjä. Katsokaamme .. . minä aavistan, kuinka
susi on päässyt eukon vuoteelle.
(Hän menee uutimen taakse, jossa susi makaa kuolleena.
Iso-äidin huuto kuuluu.)
Isoäiti (vielä näkymätönnä). Päästäkää minut ulos,
minä tukehdun! (Hän tulee esiin uutimien takaa.)
Punahilkka. Voi, isoäiti, isoäiti kulta, oletkos
ollut piilossa siellä?
Metsästäjä (astuen likemmäksi). Siis elätte vielä,
vanha isoäiti? Eikö susi ole teitä purrut?
Isoäiti. Se kerassaan söi minut suuhunsa . . . puh!
Olin siinä oikein tukehtua, se on selvä! Suden vatsassa olisi ollut ahdas
suoja, saatan taaskin hengittää! Pelastuin toki tuon pedon kynsistä.
Punahilkka. Isoäiti, äiti lähettää sinulle ruokaa ja
viiniä, me olemme leiponeet kotona.
Äiti (astuu sisään). Täällä olen itse. Minulla ei ole
ollut lepoa siitä asti, kun kuulin puhuttavan sudesta. Mutta kuinka on laita,
lapsi kulta, minun pikku Punahilkkaseni? Eihän sinulle ole tapahtunut mitään pahaa?
Punahilkka. Ei mitään muuta, kun että susi oli
nielaista minut.
Äiti (hämmästyneenä). Se on siis kuitenkin yrittänyt?
. . . minä vapisen.
Punahilkka. Älä pelkää, äiti kulta, metsästäjä on
juuri nyt tappanut sen ja pelastanut isoäidin, jonka susi jo oli syönyt
suuhunsa.
Äiti. Me olemme teille suuressa kiitollisuuden
velassa, herra metsästäjä, . . .mutta kuka on neuvonut sutta isoäidin luokse?
Metsästäjä. Sen kai Punahilkka teki. Puunhakkaajat
näkivät, kuinka hän kauvan aikaa jutteli suden kanssa.
Äiti (varoittaen). Punahilkka, armas Punahilkkaseni!
Mitä olen sinulle sanonut, kun menet metsän läpi!
Punahilkka (katuen). Olinpa unhoittanut varoituksesi,
mutta en sitä enää koskaan tee, äitiseni!
Isoäiti. Luotanpa sinuun, Punahilkka . . . sinä tulet
tottelevaisemmaksi ja hyväksi lapseksi. Mutta vieläkö ruoka saa meitä odottaa?
Istukaamme syömään! Tämmöisen kauhistuksen perästä syömme
kaikki mielihalulla.
Äiti. Isoäiti on oikeassa, ja te, herra metsästäjä,
syökäätte meidän kanssamme!
Metsästäjä (ruvetessansa ruoalle). Jos suvaisette,
niin syödään vaan, ja Punahilkalle hurrataan.
(Esirippu lankee).
