Laulun voima. Puhakka, suomalainen runoseppämme, näki itsensä kerran pakotetuksi käymään lakia pellosta. Kyläläinen, jonka pelto koski Puhakan peltoon, oli muuttanut väliaidan, jota hänen oli hoitaminen, ison kappaleen Puhakan pellon puolelle. Koska tämä riita ei taittu hyvillä sanoilla ja sovinnolla ratkaista, annettiin se siis oikeuteen. Puhakka oli jo voittamallansa, koska eräs herrasmies, joka aina oli häntä katsonut nurjilla silmillä lupasi ryhtyä asiaan ja laillisesti näyttää toteen, että raja ennenkin oli käynyt niin, kuin Puhakka naapuri oli sen asettanut.
Puhakka kävi herrasmiehen luoksi ja kysäsi, oliko todella hänen aikomus pitää naapurin puolta, ajaen väärää asiata. Antamatta suoraa vastausta lisäsi alvokaatti vielä senkin ennustuksen , että Puhakan, kulunkit maksaaksensa, pian oli luopuminen koko pellosta, ja että hän, paitsi tätä, vielä menettäisi hyvän nimensäkin.
— Ettekö siis pidä väliä, vaikka puhutte vakuutustanne vastaan ja teette väärän valan? lausui Puhakka.
— Mielittekö opettaa minulle velvollisuuksiani? — kuului tuo pilkallinen ja pöyhkiä vastaus.
— Luulette osaavanne pimittää hyvin kiitettäviin oikeuden silmät ja toki itse päästä koskematta?
— Kahta siitä. Oikeuden silmät kääntyvät helposti, mihin viisaus vaan heidät kääntää.
— Jahka olisitte kunnian mies, ette suinkaan tahtoisi keltään riistää laillisen omaisuutensa .....
— Olen kuullut kyllä — ärjäsi advokaatti. — Menkäät nyt tiehenne, koskei teillä ole mitään muuta sanomista.
Silloin, sanotaan, välehtelivät Puhakan silmät. Koiramaisilla, sukkelilla silmillä sanoi hän: ”Odottakaat, minä teen teistä runon!”
Herrasmies kavahti tuoliltansa, huutaen.
— Älkäät, Jumalan tähden! Naapurinne ajakoon itse asiansa. Siitä minä en enää pidä huolta — lisäsi hän, kohteliaasti seuraten Puhakkaa ulos.
Eos n:o 20 15.10.1865.
