Työ.
Lehtisiä Mietekirjastani
Z. Topelius
Kuningas Taavetti sanoo:
”Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä vuotta, taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta: ja kun se paras ollut on, niin on se tuska ja työ ollut.”
Alleviivaa sana paras!
Polttaman aurinkonsa alla asumat itämaalaiset rakastivat lepoa ja katsoivat sen rangaistukseksi, että Jumala lankeemuksen jälkeen antoi ihmiselle vaivaa ja työtä. Kaikki kansat, joihin kristinusko ei ole päässyt vaikuttamaan, katsomat työtä vapaalle miehelle alentamaksi ja rasittavat sillä naisia ja orjia. Kristinusko on julistanut työnkunnian, ja sen tytär sivistys tekee työtä uupumatta. Sosiaalidemokraattien korkeimman palkan vaatimus mahdollisesti pienimmästä työstä sotii sekä kristinuskoa että sivistystä vastaan.
Koska elämä on voimaa, on työ elämän tarkoitus ja sen päiväpuoli. Yöpuoli, lepo, tuntuu niin suloiselta siksi, että se on työn äiti. Ota pois voiman uudistus, ja lepo on ainoastaan kuoleman etehinen.
Ei kuitenkaan kukaan tee työtä vaan työtä tehdäkseen. Työ on keino eikä tarkoitus: se on tie johonkin edessä olevaan. Ja tästä toisesta riippuu työn arvo.
Kaikellainen epäitsekäs ruumiillinen tai hengellinen työ oman tai omiemme leivän hankkimiseksi palvelee, tietäen tai tietämättään, korkeampaa tarkoitusta, Jumalaa, ihmiskuntaa, isänmaata. Ainoastaan itsekkäät tarkoitukset, valta, kunnia, voitto, nautinto alentamat työn orjuudeksi, koska ne, ollen itse katoovia kytkevät työmiehen tomuun, joka katoaa. Niin synnynnäinen on äärettömyys vapaassa ihmishengessä, että jokainen äärellinen, personallinen halu on vaan voimaton yritys puhaltaa elämää savesta tehtyyn epäjumalaan.
Kiitä Jumalaa siitä, että hän rankaisee siunauksella, eikä kirouksella kahden lapsen tottelemattomuuden paratiisissa! Niin voi ainoastaan Jumala rangaista.
Mitä olisimme me ilman työtä? Ajattelemattomia, epävapaita, nukkuvia olennoita, jotka otamme aina vastaan, mutta emme koskaan anna takaisin, jotka emme kykene muuttamaan tahtoamme toiminnaksi, mutta jotka kuitenkin yhä ikävöimme, etsimme ja kysymme, edessämme äärettömyys ja sisässämme palava janomme iankaikkiseen elämään, jota varten me synnyimme.
Iltapuhde 1/1899.
