Suomennos.
Napoleon istui teltassaan; hänen edessään oli Italian kartta. Hän otti neljä neulaa ja pisti ne siihen; mittasi, siirsi neuloja ja niittasi taas.
«Nyt», sanoi hän, «on se oikein; siellä hänet vangitsen!»
«Kenet, sire, kysyi eräs upseeri. «Melas’in, tuon vanhan itävaltalaisen ketun. Hän peräytyy Genuasta, sivuuttaa Turinin ja menee Aleksandriaan asti. Menen Poon ylitse, kohtaan hänet Lakonian tasangolla ja kukistan hänet». Ja kohtalon lapsi osoitti sormellaan Marengoa.
Kaksi kuukautta myöhemmin 1800 mainehikas sotaretki alkoi. Toukok. 20 pnä oli Napoleon St Bernhardin kukkulalla. Toukok. 22 pnä piti Lannes Genualaisen armeijan kanssa Paduaa. Niinkauvan olivat kaikki Napoleonin tuumat onnistuneet. Hän oli pakoittanut itävaltalaiset ottamaan valitsemansa aseman, lisännyt sotajoukkoa sadastakahdestakymmenestätuhannesta neljäänkymmeneentuhanteen mieheen ja kesäk. 14 pnä lähti hän liikkeelle panemaan päätökseen mestarillisia suunnitelmiaan.
Mutta Jumala uhkasi tuhota hänen suunnitelmansa. Oli satanut Alpeilla, tulva esti ranskalaisten ajoissa pääsemästä Poon yli. Taistelu alkoi. Melas, joka oli valleille ahdistettu, päätti jollain tavalla raivata itselleen tien ulos ja kun Napoleon pääsi perille, näki hän Lannesin armeijan hävitettynä, — Champeauz’in kuolleena — Melasin itävaltalaisine ratsujoukkoineen Marengossa, kääntäen siten hyvin suunnitellun voiton kurjaksi tappioksi. Päivän tappion ollessa varman kiiti Desaix, poikakenraali, ratsujoukkonsa etunenässä täyttä vauhtia paikkaa kohti, johon Napoleon oli sijoittunut.
Sotajoukossa oli eräs rummunlyöjä, arapialainen, jonka Desaix oli Pariisin kadulta löytänyt. Hän oli seurannut Ranskan voittoisaa kotkaa Egyptin ja Saksan sodissa. Kun rivit pysähtyivät huusi Napoleon hänelle: «Lyö peräytymismerkki!»
Poika ei liikahtanut.
«Arapialainen, lyö peräytymismerkki!»
Poika pysähtyi, tarttui kiinni rumpupalikkoihinsa ja sanoi:
«Sire, en tiedä miten lyödään peräytymismerkki; sitä ei Desaix ole minulle koskaan opettanut. Mutta voin lyödä merkin, — oi, merkin, joka saa kokonaisia linjoja kuolemaan. Sen merkin löin pyramiideilla; sen merkin löin Taborin vuorella; löin sen uudelleen Lodin sillalla. Lyönkö sen täälläkin?»
Napoleon kääntyi Desaixiin päin ja sanoi:
«Olemme kukistetut; mitä voimme tehdä?»
«Tehdä, kukistamme heidät! Kello on vasta kolme, ja on vielä hyvin aikaa saada voitto. Valmiit! Lyö vanha merkkisi jonka löit Taborin kukkulalla ja Lodin sillalla!»
Hetkeä myöhemmin sotajoukko, seuraten Desaixin miekan viittausta ja astuen arapialaispojan rummun raivoisain lyöntien mukaan, hyökkäsi itävaltalaisten kimppuun. He työnsivät ensimmäisen rivin toisen päälle, molemmat kolmannen päälle ja siten kaatuivat itävaltalaiset. Desaix kaatui ensimmäisessä luotisateessa, mutta hänen miehensä eivät hätääntyneet, ja kun savu selkeni, nähtiin arapialaisen marssivan hänen miestensä etunenässä, pojan yhä raivoisasti lyöden merkkiään.
Yli kuolleiden ja haavoitettujen, yli rintavarustusten ja vihollisten, yli kanuunoiden, jotka puskuivat kuolettavaa tultaan, hän johti heitä voittoon ja viisitoista päivää Italiassa sota oli loppunut.
Tuona päivänä osoittivat ihmiset Marengoa ihmetyksellä. He ihmettelevät sitä voimaa ja huolellisuutta, joka niin taitavasti johti taistelua, mutta he unohtivat, että ainoastaan kolmenkymmenenvuotias kenraali teki tappiosta voiton. He unohtavat, että pariisilainen katupoika saattoi «kohtalonlapsen» häpeämään.
Joutohetki n:o 22-23 23.12.1910.
