Kuorsuman-sota.
(Tosi
tapaus.)
Tyrvään
pitäjääsen kuuluvan Kiikosten kappelin luoteisessa kulmassa on
Kuorsumanjärvi. Tämän järven seudut tulivat vasta Ison-Vihan
jälkeen asutuiksi; siihen asti ne olivat vielä aivan asumattomia
salomaita. Uudis-asukkaita tänne muutti Kiikasta, ehkäpä
parhaastaan siellä olevan Ruotsilan kartanon alustalaisia. Näin
tuli mainitun Kuorsumanjärven ympäristö asutuksi ja siten syntyi
sinne Kuorsuman kylä. Lienevätkö nämä uudis-asukkaat alkuaan
kuuluneet mökkiläisinä mainitun Ruotsilan kartanon alle, vai
olivatko ne vapaita siirtolaisia Ruotsilan suojeluksen alla, miten
muinoin Ameriikan siirtokunnat olivat Englandin suojeluksessa, ei ole
tietoa. Mutta nykyisen vuosisadan alkupuolella nousi pitkä ja kiivas
riita Kuorsuman kyläläisten ja Ruotsilan silloisen omistajan J.
Wirzén'in kesken. Jälkimäinen, joka ylimalkaan kohteli noita
torppareitaan kovuudella, vaati oikeuden nojassa edellisiä
tunnustamaan täydellistä alamaisuutta. Kuorsumalaiset taas kokivat
lakien turvissa pyrkiä tuon tirannin vallasta vapaaksi, erkautumalla
itsenäisiksi ruunun tiloiksi. Oikeutta käydessä taisi asia
kahistua kuorsumalaisten puolelle, jonka vuoksi Wirzén koetti
voittaa nuo vastustajansa väkivallalla ja siten väsyttää ne
asiaansa loppuun ajamasta, s. o. koetti, niinkun sanotaan, «tappaa
asian nälkään». Niitä seikkailuja, jotka siinä suhteessa
tapahtuivat, pyhittäää Kuorsuman rahvas nimellä, joka on tämän
kertomuksen päällekirjotuksena.
Kuorsumalaisten
muistelon mukaan, *) kesällä 1838 kun rukiit olivat leikatut, tuli
Wirzén eväineen ja työmiehineen Kuorsumaan, torppariensa rukiita
puimaan. Hän korttierautui Uuteen-Majamaahan Kuorsumajärven
etelä-rannalla. Uudessa Majamaassa oli jo riihi ahdettu ja valmis
maanantai-aamuna puitavaksi. Kun vihollinen tuli sunnuntai-iltana
torppaan, kokosi sen isäntä Matti naapureitaan, joiden kera jo
samana iltana alkoi puida luskuttaa riihtä. Kuultuaan puimamiesten
metehn riihestä, meni Wirzén miehineen moista puuhaa estämään,
pannen pyssyn piipun riihen kynnykselle ja uhkasi ampua riihimiehiä,
jos nämä eivät lakkaa työstään. Kaksi riihimiestä tarttui
kynnykselle lasketun pyssyn piippuun, vaan Wirzén yhden miehensä
avulla sai pyssynperästä vetämällä aseensa takaisin
valloitetuksi. Matti, jonka jo sitä ennen oli Wirzén torpasta pois
ajanut, kuohui vihan vimmassa ja heitti riihestä jaloin
teräspetkeleellä Wirzéniä. Petkel ei kuitenkaan sattunut
tähdättyyn; varsi vaan hipasi Wirzénin housuja ja terä lensi
riihen edessä olevaan aitaan, niin että petkel jäi siihen suorana
seisomaan, kun naula hirressä. Wirzénin täytyi nyt peräytyä ja hän
pakeni miehineen Vanhaan-Majamaahan. Voittajat nyt riensivät
Kana-Jaakon **) eväille, johon myös kunniavieraita keräytyi
naapuristosta lisää, niin paljon kun mahdollista. Siellä sitten
syötiin ja
juotiin eväs-viinaa mikä jaksettiin. Loput eväistä hävitettiin,
varsinkin sitte kun viina alkoi antaa lisämiehuutta, rohkeutta.
Voilla paikattiin eli tasailtiin tuvan kiukaan rosoisia sivuja ja
loppu vasta käypää
kaljaa laskettiin maahan. Tynnöri väännettiin pystyyn ja sen
pohjalla voiton kunniaksi lyötiin rumpua. Ohjekaavana voittajilla
oli tässä kestissä se, että kukin saa syödä ja juoda sen kun
jaksaa; tähteet olivat hävitettävät, jota vastaan ei kukaan
saanut rahtuakaan viedä myötään. Tämä kohta oli sitte
oikeudessa, kestistä tiliä tehdessä, voittajille ollut suureksi
avuksi.
Juhla-atrialta
mentiin sitte täydellä vatsalla ja päällä jatkamaan tuota vähän
aikaisemmin keskeytettyä riihen puintia, jossa arvattavasti työ
sujui, ylenpalttisen riemun ohella, tavallista joutuisammin; kuului
silloin riihestä muutakin, ei ainoastaan varttain lusketta.
Maamiehen hien palkka ja vaivan palkkio riihessä korjuusen saatua,
menivät miehet Vanhaan-Majamaahan salpain takana ja suurimman pelon
vallassa olevalle Kana-Jaakolle serenaadia laulamaan. Miehet
jakautuivat sinne tänne torpan ympärillä oleviin vesakoihin,
joissa sitte huusivat, innostelivat ja uhkasivat Kana-Jaakolle
kostoa, joten tuo uhattu joka hetki odotti viimeistä loppuansa.
Tuosta leikistä kyllänsä saatuaan, menivät miehet vihdoinkin
tiehensä. Vasta aamulla tunsi Wirzén kepeemmin hengittävänsä ja
meni kotiinsa.
Kahden
viikon perästä läksi Wirzén paremmin varustetulla armeijalla
marssimaan Kuorsumaan, nöyryyttäniään noita tottelemattomia
alamaisiaan ja anastamaan heidän vuositulojaan. Viisikymmentä
miestä sekä paikkakunnan nimismies oli hänellä tällä kertaa
myötänsä. Mutta eipä kuorsumalaisetkaan jättäneet silmällä
pitämättä näitä vihollisen varustuksia, miten sodassa ainakin.
Seitsemen Kuorsuman mökkiläistä tekivät keskenään sopimuksen,
jonka mukaan kukin hittolainen puolestaan lupasi hankkia, muinaisten
Schvveitzin vapauttajoiden tavoin, 10 pyssymiestä. Näiden joukossa
sanotaan olleen tarkka-ampujoita aina Laviasta asti. Kun Kana-Jaakko
saapui armeijoineen perille, olivat siellä nuo 70 pyssymiestä
asettaneet pyssynsä kaveisin (= kuhiloihin) ja itse loikoivat
tupakoiden pitkin pihanlaattiata. Tuo näköala ei tulijoita varsin
huvittanut. Ne kyselemään pyssymiehiltä missä tarkotuksessa he
olivat tänne kokoutuneet. Toiset vastasivat vaan metsästysretkillä
ollessaan siihen lepäilemään tulleensa ja sattumalta heitä sattui
niin paljon yhtä-aikaa kokoutumaan. Nämä selitykset eivät
kuitenkaan Kana-Jaakon armeijassa herännyttä epäilyä ja pelkoa
voineet tyhjäksi tehdä ja nimismies alkoi näön vuoksi mitellä
huoneita, sanoen pitävänsä vaan tuota tavallista ruununtiloilla
toimitettavaa tarkastusta, sitä varten että saatte tilukset omiin
nimiinne. Pyssymiehet puhuttelivat ja kohtelivat nimismiestä
kunnioittamalla, vaan armeijan ylipäällikköä haukkuivat: «Mitä
tuo Kana-Jaakko, tuo M—pa ***) täällä tekee?» Wirzénin siis
tälläkin kertaa, joukkoineen mitään aikaan saamatta, täytyi
palautua kotiin. Siihen myös päättyi tuo puheena ollut
Kuorsuman-sota, jossa ainoastaan kielen miekalla huimittiin
vihollista, eikä sus tippaakaan verta vuodatettu. Oikeudessa eivät
kuorsumalaiset kuuluneet näistä seikkailuista joutuneen kärsimään.
*)
Tyrvään tuomiokunnan arkistosta ei ole onnistuttu saamaan tarkempia
tietoja enempätä vuodesta milloin nämä kahakat olivat, kun
siitäkään, miten lopullisesti asiat ratkaistiin.
**)
"Wirzén oli lapsena ollut ahkera ja harras kanain hoitaja,
jonka johdosta alustalaiset häntä nimittivät Kana-Jaakoksi.
***)
Toinen haukkuma-nimi, jolla rahvas Wirzéniä kunnioitti ja jota ei
tässä sovi mainita. Kuorsumalaisten tietojen mukaan oli tuo J.
Wirzén niinä aikona vielä herrasmiehissä valloillaan olleen
raakuuden juurikuva. Hänen, ammatiltaan apteikkari, kerrotaan
myrkyttäneen rouvansa, jonka kuoleman jälkeen hän vietti raakaa,
irstaista elämää, josta niinikään tässä ei sovi tarkemmin
kertoa ja sen johdosta rahvas häntä pyhitti tuolla toisella, tässä
salatulla haukkumanimellä.
Sampo
1/1887.
