Knut Hamsun: Pan. Suomensi Joel Lehtonen. Yrjö Weilinin kustannuksella.
Siv. 178. Hinta 1:50.
Meillä ollaan myöhäisiä — ainakin mitä kirjallisuuteen tulee ja etenkin etevän ulkomaalaisen kirjallisuuden suomentamiseen. Jo kolmetoista vuotta sitten ilmestyi ilmoitettavana oleva teos ja on se sittemmin käännetty Europan kaikille sivistyskielille ja nyt vihdoin viimein suomeksikin. Se olisi saanut tapahtua jo vuosia aikaisemmin, jolloin Otavan kustannuksella ilmestyi saman tekijän »Victoria» niminen teos. Vaikkapa »Victorian» asemesta, joka kylläkin antaa verrattain hyvän kuvan tekijästään, mutta ei ole kuitenkaan asetettava läheskään samalle taiteelliselle tasolle kuin
»Pan».
»Pan» onkin ehkä Knut Hamsunin syvin ja kaunein luoma. Herkkää, hienoa lyriikkaa ja samalla syvää psykologiaa ja elämäntuntemusta. Ennen kaikkea on se mielialojen kirja, hentojen, läikkyvien tunnelmien korkea veisu, suuren luonnon: korkeiden tunturien, määrättömien metsien, kiehuvan meren ja salaperäisten kesäöitten ylistysvirsi. Tämä kaikki elää ja kukoistaa Hamsunin omassa, omituisessa runoudessa. Hän on luonutkin itselleen aivan uuden tyylin. Hän ei kehittele lauseitaan ja kuviaan rautaisen loogillisesti, ne ovat yhtä vaihtelevia, hypähteleviä, sanoisimmeko epäjohdonmukaisia, kuin ihmisaatokset ja tunnelmat. Ne syntyvät itsestään, hehkuvat, sammuvat, syttyvät jälleen toisenvärisinä lieskoina palamaan kuin virvatulet autiolla rämeellä. Ainoassakaan kohdassa ei ole loogillista kehitystä. Hamsun voi mitä tarkimmin kuvastella ihmissielua ja ehdottomasti temmata lukijan elämään kauniin runoutensa mitä vaihtelevimmissa mielialoissa ja täysin nauttimaan niistä. Hänen sanontatapansa on lyhyttä; määräyssanoja vähän, vain muutamia vahvoja, voimakkaita vetoja ja kuva on täydellinen ja monin verroin vaikuttavampi kuin pienimpiä yksityiskohtia myöten maalailevien taiteilijoiden. Sitäpaitsi se on kevyttä, kaikki syntyy ponnistelematta, kuin sirosti leikkiä lyöden. Siinä Knut Hamsunin voima.
»Panin» toinen puoli on psykolooginen syvyys ja tarkka elämännäkemys. Teoksen juoni punoutuu erään luutnantti Tuomas Glahnin ja kahden naisen ympärille. Toinen naisista on tulinen, oikukas, ylpeä Edvarda, nuori ruijalaistyttö, joka rakastaa Glahnia, antaa hänelle kaikkensa, väistyy ja pakenee, tulee jälleen luo uudelleen karkotakseen, viskelee oikukkaasti ja mielivaltaisesti rakastettuaan riemun tunnelmasta suurimpaan tuskaan ja päinvastoin. He eivät milloinkaan pääse lähi toisiaan, toisen tullessa luo karkkoo toinen, kääntäen kylmästi ja tylysti selkänsä. Edvarda on oikea nainen, mutta yhtä oikea on toinenkin, Eeva, joka mitään vaatimatta, vähääkään omalle osalleen pyytämättä antautuu Glahnille. »Eeva, siitäkin voi nauttia, kun tukasta raastetaan. — — Ja jos kysytään: Mutta mitenkäs sinä tuon siedät? niin vastaa: Hyvin minä sen siedän; silti minä rakastan sitä kättä, joka minua raastaa...» Siinä Eevan olemus, joka oli yksinomaan rakkautta, syvää ja alistunutta antautumista. Nämä kolme eri sielua on Hamsun piirtänyt eteemme suuresti ja selvästi. Hän ei käy henkilöihinsä milloinkaan kovin käsin, ei lähene liiaksi, kehittelee vain tunnelmia ja luo siten tarkan ja koskemattoman kuvan. —
Teoksen on suomentanut kirjailija Joel Lehtonen ja on hän suoriutunut hyvin tästä vaikeasta tehtävästään. Knut Hamsunia ei nimittäin ole helppo kääntää hänen omituisen tyylinsä vuoksi, jossa harvat kuvia muodostavat sanat ovat mitä suurimmalla tarkkuudella asetellut.
»Pan» on kolmantena numerona sarjassa »Puolentoista markan kirjasto», jota Yrjö Weilin on alkanut julaista. Sarjan teosten tähänastinen valinta on sangen hyvä, ulkoasu sangen siisti, joten tätä todellakin helppohintaista kirjastoa on lämpimästi kannatettava.
Aarni Kouta.
Päivä 8/1907.
