Eliel Wartiainen: Metsämiehen muistelmia karhunkaatoretkiltä. Shemeikkain ja Vornasten metsästäjätarina.
Koskemattomat Karjalan salomaat tarjoovat vieläkin yhtä ja toista viehättävää. Hongikko siellä jättiläismäisenä seisoo, kontio korjussaan torkkuu ja kansa, »sitkeä kuin vaahteran latva nuori» elää omaa elämäänsä luonnonlapsena.
Tekijä on saanut ehdottomasti kiitollisen aiheen kuvauksiinsa elämästä saloilla. Vahinko vain, että kirjassa on verrattain vähän omintakeista. Tekijän omaa ansiota ovat kirjan neljä ensimäistä lukua, joissa tekijä kertoo omista retkeilyistään, sitävastoin on viides luku, Shemeikkain ja Vornasten metsästäjätarina jo tuttu vanhastaankin (Forsström).
Kirjan kieli on sangen rikasta, jopa runnollistakin, kuten esimerkiksi alkusanat »Karjalalle.» Melkeinpä voimme esityksessä nähdä unisen kontion pesästään karjuen nousevan tahi kuulla peuralauman kavioiden napseen niiden oikaistessa pyrynä nevan poikki. Tahi näemme aution surullisen salomaan peittyneenä vahvaan lumivaippaansa hämärän vähitellen langetessa.
Mutta kuitenkin, mikä ero entisen ja nykyajan karhumetsästyksen välillä! Karhukeihäs ja kirves ovat saaneet väistyä uusaikaisten makasiinikiväärien tieltä. Tarvittiinpa miehessä mieltä, voimaa käsivarsissa kun käytiin kontion kimppuun näillä alkuperäisillä aseilla varustettuna. Kyllähän täytyy myöntää, että kestävyyttä vaivaloisilla hiihto- ja ajomatkoilla nytkin kysytään, mutta loppusuoritus, karhun kaataminen, se jää kovin proosalliseksi. Mutta toiset ovat miehetkin eräteillä: alla turpehen lepää Karjalan kantajoukko, nuori polvi on astunut kaatuneiden sijalle. Toiset ovat ajat, toiset harrastukset.
Hyvinä puolina esityksessä tahdomme erityisesti mainita useat eläinten elämää ja esiintymistä selvittävät tiedonannot. Virheellisenä täytyy kumminkin pitää siv. 175 olevaa tietoa, nim. ett’ei Suomenpuoleisessa Karjalassa enää löytyisi peuroja. Muutamalta Korpiselkäläiseltä, Ägläjärveltä kotoisin olevalta metsästäjältä on allekirj. kuitenkin kuullut peuroja löytyvän siellä; olipa mainitun miehen kumppani yhden »nujertanutkin» Vaapsasjärven salolta mennä talvena. Vähenneen kuuluvat kovasti, paljon on ajettu takavuosina.
Nuorisolle on kirja kirjoitettu. Mutta lukee sen mielihyvällä vanhempikin.
E. V. Suomalainen.
Päivä 10/1907.
