Sähkösanoma
Arthur Morrison
Ystävykset olivat vieraisilla sattumalta vanhan Morris-veikkonsa luona, kun Morris sattumalta rupesi puhumaan epäuskostaan luonteiden puhtautta kohtaan, mikä herätti vilkasta vastustusta läsnäolijain puolelta. Morris rupesi nauramaan ja kysyi:
»Eikö kukaan teistä ole sattunut kuulemaan Conan Doylen kertomusta eräälle hyvin hurskaalle henkilölle lähetetystä sähkösanomasta? Eikö? No nähkääs, Doyle oli eräänä iltana seurassa, missä riideltiin samasta asiasta, ja kysymyksen ratkaisemiseksi esitti joku, että lähetettäisiin varoitus jollekin henkilölle, jonka elämää pidettiin täysin moitteettomana. Piloillaan kirjoitti seura sähkösanoman: »Kaikki paljastettu. Pakene heti!« ja lähetti sen nimettömänä eräälle hurskaalle valtiokirkon jäsenelle, jonka elämä oli mallikelpoista. Kuitenkin hävisi mies seuraavana päivänä, eikä hänestä ole sen koommin mitään kuulunut. Mitäs sanotte sellaisesta ihmistuntemuksesta?»
»No, voitaisiinhan nytkin koettaa samaa konstia», Chester piloillaan sanoi.
»Parasta onkin», Morris vastasi, »mutta sitävarten pitää jokaisen meistä kirjoittaa paperilapulle paraan miehen nimen, minkä tuntee. Sille, joka saa enimmät äänet, lähetetään Conan Doylen sähkösanoma.»
»Ei, sellainen pila ei sovellu», sanoi nyt joukosta tumma jäntevä mies, »en ymmärrä mistä se tulee, mutta minulla on aavistus, että ryhdymme vaaralliseen tekoon.»
»Joutavia, Baldwin!» Chester huudahti, »emmehän me usko Morrisin oppiin, vaan tahdomme sen kerrassaan kumota, sillä me luonnollisesti valitsemme täydellisesti jalon miehen kokeeksemme.»
»Niinhän se on», Baldwin vastasi, »olkoon vaalimme siis tulikoe!»
Ja hänkin kirjoitti nimen paperilapulle. Laput heitettiin maljaan, josta Morris ne nosti ja luki.
»Pallisser!» luki hän. Kaikki huoneessa olijat olivat vakavan hiljaisia.
»Pallisser, hyväntekeväisyysseuran esimies!» luettiin taas.
»Pallisser, mallikelpoinen toveri!»
»Pallisser on paras ystäväni», Baldwin sanoi; »minäkin kirjoitin hänen nimensä ajatuksissani, vaikken aikonut sitä tehdä. Minua kammottaa ottaa hänet ivan esineeksi.»
»Älä nyt joutavia epäröi», Chester naureskeli, »hän on yksimielisesti valittu, ja se on suuri tunnustus hänelle. Nytpä Morris pian nolataan.»
Morris itsekin alkoi sitä uskoa; mutta hän ei voinut enään peräytyä. Hän kirjoitti sähkösanoman ja sanoi: »Minä lähden tätä viemään. Odottakaa täällä, aikaa on vielä, kello ei ole vielä kahdeksaakaan ja meidän pitää viettää ilta yhdessä. Minä otan ajurin lähettääkseni tämän sähkösanoman kaupungin itäpään pienestä sähkösanomatoimistosta, niin ettei Pallisser hoksaa meidän vehkettämme.»
»Pelataan sillä aikaa kuin hän käy kaupungilla», esitti joku vieraista.
Baldwin pelasi huonosti ja hajamielisesti. Neljännestä yli kahdeksan hän nousi, meni telefonin luo, soitti ja huusi: »5602, Maddison».
»Oma numeronsa», kuiskasivat herrat.
»Onko se Mary?» kuulivat toiset Baldwinin puhuvan. »Onko rouva kotona? Ulos lähdössä? Jaha, onko se Helena? Minä en jaksa oikein hyvin, tulen kotiin parinkymmenen minutin perästä.»
Hän palasi toisten seuraan. Hän oli kalpea ja selvästi pahoinvointinen. »Sanokaa Morrisille, että mieleni on paha», hän sanoi, »mutta minä olen huonossa voinnissa.» Ja hän jätti hyvästi.
Pitkä mustasilmäinen ja mustatukkainen mies istui kirjoituspöytänsä ääressä kasvot käsiin peitettynä. Uunin ulokkeella oleva kello oli neljännestä yli kahdeksan. Äkkiä hän hypähti seisaalleen ja alkoi astua edestakaisin huoneessaan.
»En, minä en tahdo!» hän itsekseen mutisi. »Vannon sen itselleni. Huomenna matkustan pois. Silloin on kaikki mennyttä.»
Eteisen kello kilisi ja seuraavana hetkenä toi palvelija hänelle sähkösanoman. Pitkä mies antoi palvelijan mennä, luki sitten sähkösanoman ja purskahti sitten niin hurjaan ja kummalliseen nauruun, että palvelija porraskäytävässä säpsähti. Mikä oli herralle tullut? Kymmenen minuttia sen jälkeen puki herra päällystakin yllensä, avasi oven ja läksi myrskyyn.
Pienen väliajan kuluttua soi kello taasen ja palvelija avasi oven Baldwinille, joka säntäsi sisään aivan hengästyneenä.
»Hyvää iltaa herra ... herra Pallisser taisi juuri mennä ulos.»
»Onko hän mennyt ulos, James?» tulija kysyi.
»Hän läksi viisi minuttia sitten ylöspäin katua, herra.»
»Näyttikö hän ... näyttikö hän ... jostakin hämmästyneeltä, James?»
»Hän nauroi, niin että oli kamala kuulla. Hän sai sähkösanoman ja läksi heti ulos.»
»Minä löydän hänet, minä löydän!» Baldwin huusi vavisten kuin kuumeessa, ja riensi ulos. Palvelija vielä kummastellen katsoi hänen menoansa, kun tuli toinen sähkösanoma.
Kello yksitoista palasi Pallisser kotiin. Palvelija riensi häntä vastaan.
»Luojan kiitos, että tulitte, herra! Olin jo levoton teistä. Tänne on tullut toinen sähkösanoma.»
Pallisser meni ruokasaliin, repi sähkösanoman keltaisen kuoren auki palvelijan nähden. Kesti kauan ennenkuin herra oli päässyt lukemisestaan selville. Kun hän vihdoin nosti päätään, astahti James askeleen taaksepäin. Pallisser oli kalpea kuin liitu ja hänen silmänsä paloivat kuin hiilet.
»Koska tämä tuli?» kysyi Pallisser.
»Kaksikymmentä minuttia teidän lähtönne jälkeen. Unohdin sanoa, että herra Baldwinkin kävi täällä. Hän näytti pahastuvan siitä, kun ei tavannut teitä kotona, ja sanoi kyllä löytävänsä teidät. Hän ...»
Palvelijan puhe katkesi. Herra oli jo lähtenyt huoneesta. Ovi kävi ja kylmä viima tuli sisään. Kun James riensi ovelle, oli Pallisser jo kadonnut. Myrsky ulvoi ulkona niinkuin kiusatun sielun valitus.
»Tässä on piru merrassa!» Chester ärisi. »En tarkoita sinua, Morris. Olihan koko asia leikkiä ja mehän vain aioimme vähän ilveillä; mutta ...»
»Kaksi viikkoa jo kulunut, eikä vain mitään kuulunut!» Morris huokasi. »Ainoa, mistä voimme saada johtoa, on ensimmäisen sähkösanoman sisällys. Kuten muistat oli siinä
yksi ainoa sana »Tule!». Palvelija sanoo hänen hurjasti nauraneen. Molemmat sähkösanomat saivat hänet lähtemään ulos. Ensimmäisen sähkösanoman jälkeen palasi hän takaisin, mutta meidän sähkösanomamme jälkeen hän ei palannut.
»Joku kutsui häntä luoksensa!» Chester sanoi.
»Ja hän meni», Morris jatkoi, »mutta ei kukaan kuolevainen tiedä, kuka häntä kutsui.»
»Onko Baldwin ollut täällä?» Chester hetken vaiti oltuaan kysyi.
»Ei. Hän on näinä päivinä kovin muuttunut ja luulee olevansa syypää Pallisserin katoamiseen. Hän käy vieläkin ehtimiseen Pallisserin kotona hoitamassaa hänen asioitaan. Puhuin eilen tästä asiasta hänen ja hänen vaimonsa kanssa; mutta he eivät voineet sitä käsittää.»
»Mitäs luulet, Morris, eiköhän tässä pelissä ole nainen mukana?»
»Ehkäpä. Sana »Tule» saa sitä luulemaan. Ja vaikkei se mies milloinkaan ole naisten kanssa kuherrellut, niin alanpa uskoa, että hän on hukannut sydämensä jonnekin. Pallisserin raha-asiat ovat mainiossa kunnossa. En usko hänellä olevan ainoatakaan vihamiestä. Baldwinin oletus, että hänet on vietelty väijyksiin, tuntuu minusta siis mahdottomalta. — Voin vain sanoa, että asia minua surettaa. Minä pidin
hänestä.»
»Me kaikki pidimme hänestä», Chester vakuutti, »ja minun luuloni mukaan on hän kuollut.»
Baldwinin usein käydessä kadonneen ystävänsä asunnossa kertoi hänelle James kerran pelokkaana ja vavisten, että talossa oli öisin salaperäistä liikettä. Kun oli ilta ja
kun Baldwin näki Jamesin olevan aivan suunniltaan pois, sanoi hän palvelijalle:
»Tutkitaanpa koko talo tarkoin ennenkuin tulee pimeä. Minä haluan tietää, oletteko oikeassa vai ettekö.»
He ryhtyivät yhdessä työhön. Menivät eteiseen ja suuria portaita ylös, etsivät koko talon, kunnes tulivat pieneen ullakkokamariin. Silloin James aivan kauhistuneena huudahti:
»Herra, tämä vuode oli eilen aivan koskematon. Siinä on viime yönä maattu!»
Baldwin jäi ketkeksi seisomaan mietteissään ja antoi sitten Jamesille joitakin käskyjä. James kiiruhti alas ja palasi takaisin tuoden nuoraa ja porokellon, ja Baldwin rupesi niitä laittamaan kuntoon.
»Ei se murtovaras ainakaan tänä iltana pääse tänne meitä varoittamatta», hän sanoi.
Kello oli yhden aika yöllä, kun porokello todellakin alkoi ullakolla soida. Molemmat vahdissa olevat miehet hypähtivät pystyyn ja aikoivat juosta portaita ylös, kun sieltä kuului ääni.
»Pysykää paikoillanne!»
»Emme pysy!» huusi Baldwin ja ryntäsi portaita ylös.
Kuului laukaus, joka ei kuitenkaan osunut Baldwiniin.
Hän pysähtyi ja vetäen esiin ladatun revolverinsa ampui hänkin vuorostaan. Nyt kuului ylhäältä niin kamala parahdus, että vahtimiehet jäivät tyrmistyneinä seisomaan paikoilleen. Vasta minutin kuluttua läksivät he eteenpäin. Mutta kun he tulivat ullakkokamariin, ei siellä ollut ketään.
Viikon päästä istuivat ystävykset jälleen Morrisin luona puhumassa näistä tapauksista.
»Olikohan se yöllinen kävijä hän itse?» Chester kysyi varmaan kahdettakymmenettä kertaa: »Tai oliko se murhamies».
Baldwin nosti painunutta päätänsä.
»Minä olen siinä varmassa vakaumuksessa, että me olemme olleet vain sokeita välikappaleita vanhurskaan Jumalan kädessä! - En tiedä mikä lienee ollut parhaan ystäväni salainen synti, ja yhtä vähän luulen koskaan näkeväni häntä jälleen tai saavani tietää, ketä tai mitä minä ammuin».
Oveen koputettiin ja Morrisille tuotiin kirje. Häneltä pääsi heti huudahdus.
»Tule heti mukaani, Chester», hän sanoi. »Anteeksi, hyvät herrat, tämä kirje oli häneltä».
Sanomatta mitään muuta riensivät he ulos.
He menivät New-Yorkin itäiseen päähän, jossa kaupunginosassa New-Yorkin ensimmäiset asukkaat olivat asuneet, mutta joka nyt oli jäänyt syrjään. Vihdoin Morris pysähtyi ja avasi ruostuneen rautaportin. Pitkä hiekkakäytävä vei asumattoman näköiseen, korkeitten tammien siimestämään taloon. Morris soitti ovikelloa ja heti tuli vanha nainen ovea avaamaan.
»Joutukaa!» mutisi oven avaaja mennen heidän edellään suuren eteisen kautta peräovelle.
»Täällä se on», sanoi hän avaten huoneen oven ja poistuen itse käytävään. Tulijat luulivat äkkiä tulleensa Turkinmaalle. Seinillä oli Persiasta ja Vähästä-Aasiasta tuodut seinäverhot. Jalat aivan upposivat kalliisiin mattoihin, jotka olisivat sopineet sulttanin palatsin kaunisteiksi. Huoneen keskellä pulppuili pieni suihkulähde ja huoneen perällä oli suuri divanisohva itämaisine verhoineen; siinä oli nyt vuode. Tämän omituisen vuoteen korvallisella näkyi miehen pää. Kasvot olivat verettömät ja kutistuneet. Ainoastaan mustista silmistä näkyi, että Palliser vielä eli.
»Tulitte paraiksi», sanoi hän. »Pelkäsin jo, että tekin jättäisitte minut viimeisillä hetkilläni yksikseni».
Chester koetti turhaan puhua. Morriskin oli vaiti.
»Kello on yksitoista», Palliser puhui, »ja ennen puoltayötä minä kuolen».
»Mitä — mitä tämä kaikki merkitsee?» Morris änkytti.
»Että George Palliser aiko tunnustaa syntinsä!» kuoleva verkkaisesti vastasi. »Minä kuolen osa osalta. Ruumiissani ei ole enään elämää».
»Olemme suruissamme», Morris sanoi syvästi liikutettuna. »Emmekö voi tehdä mitään hyväksesi?»
Onnettoman suuret silmät kyyneltyivät ja hän vastasi:
»Pyysin teitä tulemaan kolmesta syystä. Ensinnäkin pitää teidän haudata minut James Sterryn nimellä, jolla minut täällä tunnetaan, niin ettei koskaan saada tietää kuka
minä olen. Sitten tulee teidän molempain selvittää George Palliserin pesä. Löydätte testamenttini kirjoituspöytäni salalaatikosta. Sitten tahtoisin vielä saada nähdä paria vanhaa ystävääni». Tuskat vääristivät hänen kasvojansa.
Vieraat istuutuivat suruissaan vuoteen ääreen.
»Kerron teille, miten olen joutunut tähän viheliäiseen tilaan», sairas jatkoi. »George Palliseriä pidettiin aina kunnollisena miehenä ja minä itsekin luulin olevani tahraton, kunnes kiusaus tuli... se on minut tähän saattanut».
Chester kumartui hänen puoleen: »Sano hyvä ystävä», hän kysyi, »oliko se nainen?»
»Oli».
»Emme kysy naisen nimeä», Morris äkkiä sanoi, »äläkä sinäkään sano sitä meille».
»En olisikaan sitä sanonut sekä hänen itsensä että hänen miehensä tähden. Älkää sitä kyselkökään. Te voitte epäillä viatonta naista. Olen aina häntä kiihkeästi rakastanut. Mutta en tullut sitä kolme vuotta sitten ilmaisseeksi. Silloin tulin rakastamaan toisen vaimoa. Oi kuinka ankarasti olen sitä vastaan taistellut! Mutta minä lankesin. Ulkonaisesti pysyin entisenäni; sydämessäni oli salainen synti. Laadin laskuni ilman Jumalaa. Kolme viikkoa sitten tulin katumukseen; valmistauduin lähtemään Europpaan ja aioin alkaa uutta elämää. Olin jo tilannut paikan laivassa. Lähtöpäivän edellisenä iltana tulin kiusaukseen vielä kerran saadakseni nähdä hänet. Tunsin kuitenkin, että jos sen tekisin, en voisikaan lähteä. Mutta juuri samassa hetkessä sain häneltä sähkösanoman tulla tänne!»
»Tännekö?» Chester huudahti.
»Niin tänne, täällähän me aina toisemme tapasimme! Täällä minä syntiä tein ja täällä minun se täytyy tunnustaa. Se sähkösanoma rikkoi kaikki aikomukseni. Riensin tänne. Mutta hän ei tullutkaan. Odotin lähes kaksi tuntia. Sitten palasin kotia ja sain toisen sähkösanoman, jossa minulle ilmoitettiin, että hänen miehensä oli saanut tietää kaikki ja että minun täytyi paeta. Pelkurina pakenin tänne».
Vieraat vilkaisivat toisiinsa. Chester pudisti päätänsä. Morris nyökkäsi. He eivät tahtoneet sanoa hänelle totuutta.
»Mikset mennyt Europpaan seuraavana aamuna?» Chester kysyi.
»Kun on kaikki mennyttä, eikö sillä silloin ole silmissämme kaksinkertaista arvoa?» kysyi kuoleva surullisesti. »En voinut enään elää ilman tuota naista ja jäin tänne toivossa, että hän tulisi ja että yhdessä pakenisimme sellaiseen paikkaan, mistä hänen miehensä ei voisi meitä tavoittaa. Talossani on sivuportaat, joita myöten päästään pihasta ullakolle. Palasin sinne parina iltana ilmaisematta itseäni palvelijalleni, kun pelkäsin, että hän ilmiantaisi minut. Viikko sitten kohtasi minua Jumalan rangaistus. Joku, en tiedä kuka, mutta luulen, että se oli kostaja, viritti minulle ansan omassa talossani. Laukaisin pistolini häntä pelottaakseni ja hän ampui vuorostaan minua. Luoti sattui selkärankaani. En muista kuinka pääsin portaita alas ja tänne. Kahdeksan päivää olen nyt kärsinyt helvetillisiä tuskia. Lääkärit ovat kyllä käyneet James Sterryn luona, vaan eivät voineet auttaa. Pahin isku tuli viimeiseksi. Tunsin, että kuolen tänä yönä, ja pyysin häntä vielä kerran tulemaan luokseni. Hänen olisi pitänyt tulla tänne kello seitsemän ja lähteä ennen teidän tuloanne. Mutta häntä ei ole tullut. Hänkin on minut hyljännyt».
Ulko-oveen koputettiin ja sitten kuului neljä lyhyttä naputusta.
»Se on hän!» huudahti Palliser. »Menkää toiseen huoneeseen, pian! Älkää katsoko tänne. Älkää koettako saada tietää, kuka hän on. Lupaatteko sen?»
»Lupaamme!» vastasivat vieraat kiiruhtaen syrjäkomeron verhojen taakse.
Samassa jo ovi kävi. Tuskainen huudahdus kuului sairaan vuoteelta ja nainen siihen vastasi kiiruhtaen vuoteen ääreen, johon polvistui.
»Kuinka on miehesi saanut sen tietää?» sanoi sairas heikolla äänellä.
»Ei hän mitään tiedä», murtunut naisääni vastasi, »ei hän osaa aavistaakaan».
Ystävät kuulivat sairaan huokaavan. »Entä sähkösanoma?» hän voihki.
»Muutamat ystäväsi sen lähettivät piloillansa», nainen nyyhkytti. »Eivät he aikoneet mitään pahaa».
Seurasi pitkä hiljaisuus.
»Mikset tullut silloin illalla tänne?» Palliser vihdoin kysyi heikolla äänellä.
»Olin juuri lähdössä, kun... tuli este aivan minun syyttäni».
»Leikillä tehty sähkösanoma on minut tähän saattanut!» kuoleva kuiskasi; mutta äkkiä tuntui hän saavan voimia ja kuuluvalla äänellä, parhaassa ijässä olevan miehen äänellä hän huusi: »Se on Jumalan sormi!» Kello löi kaksitoista. Tuli hiljaisuus.
Verhojen takaa kuulivat miehet naisen nyyhkyttävän. Viimein hypähti hän pystyyn, seisoi hetken paikallaan ja kiiruhti sitten pois talosta.
Kello yhden aikana palasivat ystävät Morrisin luo. Baldwin oli vielä siellä.
»Onko hän kuollut?» hän sopertaen kysyi.
Chester nyökkäsi myöntäen.
»Kuoliko hän puolenyön aikana?»
»Kuoli», Morris sanoi; »kuinka sen tiedät?»
»En voi sitä sanoa», Baldwin vastasi. »Hän oli paras ystäväni. Jokin oli, mikä minulle sanoi, että hän kuoli». Hän otti hattunsa. »Lähden nyt kotia».
»Meidän täytyy pidättää häntä täällä, kunnes hänen vaimonsa ehtii kotia», Morris nopeasti kuiskasi Chesterin korvaan.
»Niin», Chester vastasi, »niin täytyy».
Kyläkirjaston Kuvalehti 3/1906. B-sarja.
